Syyrian sodassa ei ole voittajia

Kuka on voitolla Syyrian sisällissodassa? Jos kysymys olisi esitetty vuosi sitten, Idlibin valloituksen jälkeen, niin oppositio oli näyttävästi vahvistumassa. Tänään toisaalta Pohjois-Aleppon taisteluiden kautta hallitus – Iranin ja Venäjän auliin tuen avulla – on selvästi ottanut yliotteen oppositiosta. Viimeisen viiden vuoden aikana sotaonni Syyriassa on vaihdellut heilurinomaisesti. Tilanteen rajut ja nopeat muutokset heijastavat sotilaallisen nollasummapelin logiikkaa, sillä taisteluiden kululla on vähän vaikutusta neuvotteluvalmiuteen.  Muutosten tahti kertoo myös osapuolten vakavista heikkouksista. 

Edeltävät vuodet ovat olleet erittäin raskaita Syyrian oppositiolle. Paremman tulevaisuuden toivon kipinästä syntynyt kansannousu on vaiheittain muuttunut veriseksi ja vaikeaksi sisällissodaksi.  Opposition tilanne ei herätä kateutta. Siihen kohdistuu suuria odotuksia ja vaatimuksia kesken vaikeaa taistelua aseellisesti ylivoimaista vastustajaa vastaan Assadin hallinnossa. Tässä vaikeassa taistelussa se on saanut tärkeää ulkoista tukea, mutta heidän tarjoama apu tuo mukanaan omat intressinsä ja pakkomielteensä. Nämä opposition ystävät edellyttävät vaikeita päätöksiä heti. Sitä vastaan tulee tukea vasta myöhemmin. 


Nykyisissä taisteluissa Aleppon maakunnassa on oppositiolle paljon kyseessä. Aleppon sortuminen laittaisi Pohjois-Syyrian opposition kohtalon vaakalaudalle ja olisi suuri symbolinen takaisku oppositiolle kokonaisuudessa. Olisi silti väärin olettaa, että oppositio häviäisi.

Vaikka se on nyt niskan päällä, Assadin hallinto kohtaa itsekin merkittäviä haasteita. Sisällissodan aikana hallinnon sietokyky on yllättänyt monet, mutta sietokyky ei itsessään riitä voittoon. Tosiasia on edelleen se, että suurenmoisesta väkivallasta ja hävityksestä huolimatta hallinto ei vieläkään kykene murskaamaan oppositiota. Tuoreet voitot ovat pitkälti ulkoisen aseellisen tuen ansiosta, sillä etenkin miesvoiman osalta Assad kohtaa ylitsepääsemättömiä ongelmia.


Hallinnon keskuudessa vallitsee ajatus, että aika on heidän puolellaan: hallinto luottaa siihen että Assadin liittolaisten tuki on lujempaa kuin opposition. Edesauttamaan tätä kehitystä Assadin joukot ovat keskittäneet voimankäyttönsä juuri ei-jihadistista oppositiota vastaan, kuten näkyy Aleppon taisteluissa. Ajan myötä hallinto uskoo, että kansainvälisesti Isis koetaan lopulta suuremmaksi uhkaksi kuin Assad, hirmuteoista huolimatta.

Assadin odotuspeli on silti hauraalla pohjalla. Hallinto on toistamiseen käynyt lähellä turmiota – kuten jäätyään kiinni syksyllä 2013 kemikaalisten aseiden käytöstä – ennen kuin lähes ihmeenkaupalla on siitä selvinnyt. Odotuspeli ei voi kuitenkaan onnistua, jos Assad ei kykene muodostamaan uutta visiota Syyrian tulevaisuudesta – eikä tästä ole merkkiäkään. Viidenkin vuoden jälkeen halu vastustaa Assadia elää vielä vahvana Syyriassa; hallinnon suruton väkivalta johtaa siihen, että tämä pysyy väkevänä oppositiota ruokkivana ja yhdistävänä tekijänä.  

Vuonna 2016 näitä oletuksia punnitaan: luovuttavatko opposition tukijat, ovatko Assadin ystävät valmiita kantamaan raskasta taakkaa, ovatko länsimaat valmiita sulkemaan silmänsä Assadin rikoksilta? Vastauksesta ei tule nopea, sillä se tietää lisää eskalaatiota, verenvuodatusta ja inhimillistä kärsimystä Syyriassa. Syyriassa ei voida enää puhua voittajista, sillä kaiken tämän tuhon jälkeen on vain häviäjiä.


Mikko Patokallio Kirjoittaja on Lähi-idän tutkija Crisis Management Initiativessa.

Jaa tämä sivu