”Euroopan ympärillä on epävakaa tilanne”

Tuomas Kaarkoski
TP Niinistö2
Presidentti Sauli Niinistö puhui Santahaminassa pidetyssä Suomen puolustusratkaisu -kongressissa.
Tuomas Kaarkoski Helsinki

Presidentti Sauli Niinistö sanoi lauantaina Helsingin Santahaminassa pidetyssä Suomen puolustusratkaisu –kongressissa arvostavansa suuresti suomalaisten puolustustahtoa, joka on tutkitustikin ylivoimaisesti Euroopan vahvin. Presidentti myös kehui tilaisuutta järjestänyttä Reserviläisliittoa toteamalla liiton olevan alallaan yksi Euroopan, ja ehkä jopa koko maailman, suurimmista. Presidentti jatkoi meidän kaikkien olevan ylpeä tästä asiasta.

–Reserviläisliitto on todella aktiivinen, kuten olemme täälläkin saaneet jo kuulla. Sen toiminnallisuus myös osoittaa asepalveluksen tärkeyden. Ne, jotka ovat suorittaneet varusmiespalveluksensa, haluavat myös ylläpitää taitojaan ja sitä kautta automaattisesti kokevat olevansa yhä tämän maan puolustajia, kansainväliselle yleisölle englanniksi puhunut Niinistö totesi.

Niinistön mukaan korkea maanpuolustustahto on tärkeää kaikille ja sen tärkeys näkyy hänen mukaansa hybridivaikuttamisen kautta jokaisen aivan arkisessakin elämässä. Hänen mukaansa jokainen voi omilla korvillaan ja silmillään vaikuttaa, minkälaisia väittämiä on valmis hyväksymään.

 

Peruspilareihin tukeutuen

Lauantainen kongressi oli ensimmäinen suuri tapahtuma, jossa Reserviläisliitto toimi CISOR-järjestön puheenjohtajana. CISOR (Confédération Interalliée des Sous-Officiers de Réserve) on reservin aliupseereja ja heitä edustavia järjestöjä yhdistävä järjestö, johon kuuluu tällä hetkellä 12 maata Euroopasta.

Tilaisuudessa puhunut presidentti Niinistö nosti esiin neljä peruspilaria, jonka pohjalle Suomen puolustus rakentuu. Presidentin mukaan peruspilarit ovat omat vahvat Puolustusvoimat, yhteistyö lännen kanssa, dialogin jatkaminen Venäjän kanssa sekä kansainvälisyys niin toiminnassa kuin päättävissä elimissäkin.

Puheensa alussa Niinistö kertasi, kuinka maailma on muuttunut lyhyessä ajassa paljon. Esimerkkeinä hän nosti Venäjän toimet Krimillä ja Ukrainassa sekä meneillään olevan Syyrian kriisin.

– Ajattelimme luovamme rauhallisen ympyrän Euroopan ympärille. Vain parissa vuodessa kaikki on muuttunut. Tiedämme kaikki, miten Venäjä toimii tällä hetkellä. Euroopan ympärillä onkin epävakaa tilanne.

Niinistön mukaan jo muuttunut maailmatilanne osoittaa, että reserviläisiä tarvitaan yhä entistä enemmän. Synkkää aihepiiriä Niinistö kevensi lukujen kautta.

– Kuulin, että täällä on saksalaisia läsnä ja tästä varmaan pääsette keskustelemaan jälkikäteenkin. On arvioitu, että jos Suomi kutsuisi kaikki reserviläisensä kokoon ja Saksa samoin, Suomella olisi 3000 sotilasta enemmän kuin Saksalla, vaikka Saksa on 15 kertaa isompi maa.


Jaa tämä sivu