Historia: Määrätietoisella työllä kenttätykistön suurvallaksi

Puolustusvoimat
Tykistö_1_41-2009-010
Raketinheitin MLRS M270 saa vuodesta 2016 alkaen lisää suorituskykyä uusien piste- ja aluemaaleja vastaan suunniteltujen ampumatarvikkeiden myötä.
Seppo Simola

Mekaanista tykistöä, eli kiviä ja nuolia sinkoavia katapultteja, oli käytössä jo kauan ennen ajanlaskumme alkua. Ruutitykkejä ilmaantui eurooppalaisille sotanäyttämöille 1300-luvun alussa. Ensimmäinen todennettavissa oleva tykki tuli Suomeen vuonna 1434.

Sissitaktiikan alkuna pidetyssä Joutselän taistelussa vuonna 1555 oli myös kevyttä, rekiasenteista tykistöä. Noihin aikoihin alkoi kenttätykistö erottautua linnoitustykistöstä. Suomen kenttätykistön syntymävuotena pidetään vuotta 1634, jolloin sotakollegioon nimitettiin tykistömestari.

Vuonna 1794 perustettiin Kuninkaallinen Suomen Tykistörykmentti. Aselajin henkilöstö oli pitkälti ammattisotilaita. Ne, jotka eivät pysyneet silloisen huipputekniikan vauhdissa, siirrettiin jalkaväkeen tai vapautettiin palveluksesta kokonaan.


Tykistöperinne katkeaa 1809

Suomen Tykistökadettikoulu perustettiin vuonna 1747, mutta sen toiminta lienee sammunut Suomen Tykistörykmentin lakkauttamisen myötä 1810. Autonomian aikana (1809–1917) maassa oli vain venäläisiä tykistöjoukkoja.

Ruotsin vallan pitkä tykistöperinne katkesi silloin, mutta Suomessa annettiin silti tykistökoulutusta. Vuonna 1779 perustettu Haapaniemen kadettikoulu jatkoi myös Venäjän vallan aikana, ja tykistöoppi oli keskeinen oppiaine. Koulu siirtyi Haminaan vuonna 1818.

Ensimmäinen suomalainen tykistöjoukko sitten Ruotsin vallan ajan oli Saksassa perustettu jääkäritykistö. Kenttätykkijaos järjestäytyi 17.3.1916 paraatikentälle ja Jääkäripataljoona 27:n komentaja Maximilian Bayer virallisti pataljoonansa uuden yksikön. 

Keväällä 1918 oli tykistöä sekä punaisella että valkoisella puolella. Helmikuussa 1918 käynnistettiin Pietarsaareen Tykistökoulu, joka perusti valkoisen puolen tykistön. Tykkejä saatiin venäläisiltä sotasaaliina ja niitä ostettiin myöhemmin saksalaisilta. Vuosina 1918­–19 perustettiin kolme kenttätykistörykmenttiä, raskas tykistörykmentti ja vuoritykistöpatteristo. Yleistykiksi tuli 76K02.


V.P. Nenonen tykistön kehittäjänä

Suomen kenttätykistön kehitys alkoi 25.5.1920, jolloin silloinen eversti Wilho Petter Nenonen nimitettiin tykistön tarkastajaksi. Hän hoiti tehtävää lähes katkotta vuoteen 1937 asti. Oppia haettiin aluksi Ranskasta, joka oli maailmansodan voittajia ja huomattava sotilasmahti.

Nenonen vakiinnutti tuliyksiköksi patteriston. Hän ymmärsi, että tulenjohdon pitää liikkua joukkojen mukana, eli tarvitaan kevyttä radiokalustoa. Tähystetystä suora-ammunnasta piti päästä siirrettävissä olevaan ja keskitettävään epäsuoraan tuleen. Kokeilujen jälkeen tykistökeskityksen kestoksi määrättiin minuutti.

Vuonna 1923 aloitetut Perkjärven leirit olivat aivan keskeinen osa kenttätykistön koulutusta. Siellä hiottiin opittua ja kehitettiin uutta. Nenonen vaikutti merkittävästi myös mittauksen, meteorologian ja topografian kehitykseen. Talvisotaan mennessä kenttätykistölle oli luotu selkeät taktiset perusteet.

Tykistö_10_158698
Tulenjohtaja työssään heinäkuussa 1944.

Sotavuodet 1939–1945

Talvisodassa riesana oli huutava a-tarvikepula. Taito ei yksin riitä, pitää olla myös tavaraa. Talvisodan aikana Nenonen oli hankkimassa kalustoa USA:sta. Ostetut 130 tykkiä saapuivat maahan Petsamon kautta kevään ja kesän 1940 aikana.

Ostetun ja sotasaaliina saadun kaluston varassa voitiin jatkosotaan perustaa 77 kenttätykistöpatteristoa sekä lisäksi järeää ja linnoitustykistöä. Määrä oli kaksi kertaa talvisodan loppuvaihetta suurempi. Ensimmäinen suuri tykistön voimannäyttö jatkosodassa oli Tuulosjoen ylimenohyökkäys Aunuksessa syyskuun alussa 1941.

Jatkosodan innovaatioita olivat tarkemman säähavainnoinnin mahdollistava radiosondi (1942) sekä korjausmuunnin (1943), jolla voitiin kätevästi keskittää suuri tulivoima pienelle maalialueelle. Näyttö tästä saatiin Tali-Ihantalan suurtaistelussa kesäkuun lopulla 1944. Siellä pystyttiin keskittämään parhaimmillaan yli 20 patteriston (yli 250 tykin) tuli samaan maaliin. Jatkosodan lopulla kenttätykistössä palveli noin 50 000 miestä ja toiminnassa oli 86 patteristoa.

Vara_47756
Jatkosodassa tykillä ammuttaessa tarvittiin paljon lihasvoimaakin.

Sotien jälkeinen aallonpohja

Sodan loppuminen oli Puolustusvoimille sekä nollapiste että uuden alku. Vuonna 1948 määriteltiin koulutuskokoonpanot, mutta sodan kokemuksia hyödyntävä ohjesääntötyö oli käynnistynyt kenttätykistössä jo vuotta ennen. Rovajärven leirialue otettiin käyttöön vuonna 1949 korvaamaan rajan taa jäänyt Perkjärvi.

Vuonna 1952 tehtyjä mittavia organisaatiomuutoksia tarkistettiin vuosikymmenen lopulla, mutta kokoonpanot säilyivät lähes ennallaan 1970-luvun lopun suuriin uudistuksiin asti. Vuonna 1969 varusmiesten määrä oli suurimmillaan. Kenttätykistön palvelukseen astui silloin 5 300 miestä, mutta koulutusta haittasi upseeripula.

Osa kenttätykistöstä oli hevosvetoista 1960-luvun lopulle asti. Patteristossa saattoi olla lähes yhtä paljon hevosia kuin miehiä. Ratsuväkiprikaatiin kuului myös ratsastava patteri, jossa kaluston lisäksi myös henkilöstö liikkui hevosilla.

Uutta kalustoa saatiin vasta 1960-luvulla. Ensimmäistä sodan jälkeistä kotimaista kenttätykkiä, 122K60:tä, valmistettiin vain vähän, mutta se oli alku kehitykselle, joka johti tykkien 155K74 ja 155K83 kautta edelleen käytössä olevaan 155K98:ään.

Neuvostoliitosta ostettiin tavaraluotolla 1960-luvulla 130K54 ja 122H63 –kalustoa, jälkimmäistä selvästi runsaammin. Tuolloin olisi voitu liikekannallepanossa perustaa jopa 108 patteristoa, mutta vain pieni osa niistä olisi voitu varustaa modernilla kalustolla.


Viimeaikainen kehitys

Vuosien 1992–93 Saksan kaupoista sai osansa myös kenttätykistö. Patteristot voitiin laajentaa 18-tykkisiksi ja panssariprikaateille saatiin telavetoista tykistöä, joka pysyy paremmin nopealiikkeisen yhtymän tahdissa. Saksasta ostettiin myös raketinheittimiä ja ampumatarvikkeita. Kenttätykistömme on edelleen putkien määrällä mitaten Euroopan toiseksi vahvin.

Raketinheittimistö nousi uudelle tasolle vuonna 2006 Hollannista ostetun amerikkalaisvalmisteisen MLRS M270 -kaluston myötä. Kalustolle ollaan parhaillaan hankkimassa uudenlaisia ampumatarvikkeita.

Viime vuosikymmeninä elektroniikan merkitys kenttätykistön kalustossa on korostunut niin tulenjohdossa, mittauksessa kuin tykistötiedustelussakin. Pelkkä rauta ei enää ratkaise. Taktiikassa merkittävä muutos on siirtyminen tuliyksiköiden hajaryhmitykseen.

Tykistö_5_142-2009-131
Panssarihaupitsin 122PSH74 rinnalle etsitään itsenäiseen toimintaan pystyvää ja kauaksi kantavaa 155-millistä kalustoa käytöstä poistetun telakanuunan 152TELAK91:n tilalle. Kuva: Puolustusvoimat

Nykynäkymät ja tulevaisuus

Kenttätykistön tarkastajan, eversti Pasi Pasivirran mukaan koulutuskalusto on modernia ja suorituskykyistä.

– Poistuvan kaluston ampumatarvikevarastot mahdollistavat varusmiehille laajamittaiset kovapanosammunnat, mikä on nykymaailmassa poikkeuksellista. Koulutus toimii mainiosti ja tykkimieshenki on hyvä, Pasivirta sanoo.

Haasteena tarkastaja näkee sodan kuvan muutoksen.

– Taisteluja käydään monimuotoisesti syvällä alueella. Taistelutilan autioituminen joukkojen vähenemisen myötä sekä liikkuvat operaatiot asettavat haasteita. Järjestelmiemme on kyettävä havaitsemaan, paikantamaan ja viestimään halutut maalit koko taistelutilassa.

Tykistöä kehitetään jatkuvasti.

– Suunnitelman mukaan Suomessa on 2020-luvun alussa käytössä uusi, kauas kantava ja itsenäiseen toimintaan kykenevä tykistöasejärjestelmä. Uuden tyyppisiä ampumatarvikkeita hankitaan myös, ja tulenjohtoa kehitetään.


Kenttätykistö

Perinnepäivä: 6. maaliskuuta

Perinnepäivän peruste: kenraali W.P. Nenosen syntymäpäivä

Kunniamarssi: joukkokohtaiset kunniamarssit

Koulutushaaroja: tykkimies, tulenjohtaja, viestimies, säämies

Aselajikoulu: Tykistökoulu (1918)

Ansioristi: Tykkimiesmitali (1990)

Joukko-osastoristi: joukkokohtaiset ristit

Perustaistelijan nimitys: tykkimies

Aselajimuseo: Museo Militaria Hämeenlinnassa (2013), aiemmin Tykistömuseo (1977–2012)

Aselajikilta: Tykkimiehet ry (25.5.1965)

Aselajin tunnettu vaikuttaja: Kenraali Wilho Petter Nenonen (1883–1960)

Suojeluspyhimys: Pyhä Barbara

Aselajivärit (kauluslaatan pohja/reunus): Kirkkaanpunainen/musta


Lähteitä:

Jyri Paulaharju: Jääkäritykistö 1916–1996

Jyri Paulaharju: Suomen kenttätykistön historia

Jyri Paulaharju: Tykistökoulu 1918–1983

Itsenäisen Suomen kenttätykistö rauhan aikana

Tykkimies-vuosikirjat


Artikkeli on julkaistu myös Reserviläisen numerossa 3/2016.


Luetuimmat

Jaa tämä sivu