Historia: Ratsuväki ja panssarijoukot ovat samaa juurta

Puolustusvoimat
Kuva_9_7226-2002_CV-9030
Ruotsalaista CV-9030-kalustoa ostettiin jalkaväen taisteluajoneuvoiksi vuonna 2004.
Seppo Simola

Panssarijoukot – nykyään nimellä mekanisoidut joukot – ovat taistelukentällä samassa roolissa kuin raskas ratsuväki satoja vuosia sitten. Ne ovat nopeita ja iskuvoimaisia hyökkäysjoukkoja.

Suomen ratsuväkiperinteet ulottuvat vuosisatojen taakse, mutta panssarijoukot syntyivät vajaat sata vuotta sitten, kun Helsingin Santahaminaan perustettiin Hyökkäysvaunurykmentti 15.7.1919. Aluksi rykmentissä oli kaksi patteria eli organisaatio oli tykistöllinen, mutta avainhenkilöt rekrytoitiin ratsuväestä.

Vara_544N83
Tähän tapaan onnistui hevosen selästä kiväärillä ampuminen aikoinaan. Kuva: Puolustusvoimat

Suomi kehityksen kärjessä

Vuonna 1919 Suomi oli kehityksen kärjessä. Kalustoksi hankittiin moderni Renault F.T. 17, joka oli nykyaikaisen panssarivaunun esikuva. Sen pääase oli 360 astetta kääntyvässä tornissa ja taistelutila oli erotettu moottoritilasta väliseinällä.  Tämä peruskonstruktio on yhä käytössä.

Renaultit menettivät taisteluarvonsa talvisotaan mennessä. Englannista hankittiin 1930-luvun lopulla Vickersejä, mutta ne olivat sodan alettua taistelukelvottomia, koska ne oli ostettu säästösyistä ilman aseita, optiikkaa ja viestivälineitä.

Kalustopulaa paikkasi talvisodan runsas sotasaalis. Jatkosodan pääkalustona oli Vickersin venäläinen lisenssiversio eli T-26. Kehitys ajoi pian sen ohi, mutta Saksasta vuonna 1943 ostetut ajanmukaiset Stu-40 rynnäkkötykit tehosivat vastustajan vaunuihin kesällä 1944.


Panssaritaktiikan suuntaviivoja

Panssarivaunu kehitettiin ensimmäisessä maailmansodassa tuhoamaan taistelukenttää hallinneita konekiväärejä. Panssarivaunut miellettiin maailmansotien välissä lähinnä jalkaväen ryhmityksessä eteneviksi tulitukiaseiksi. Renaulteista ei juuri muuhun olisi ollutkaan, koska niiden nopeus ei ollut hölkkäävää miestä kummempi.

Talvisodan ainoa suomalainen panssarihyökkäys epäonnistui pitkälti kalusto-ongelmien takia. Jatkosodan hyökkäysvaiheen läpimurtotaisteluissa panssarivaunuja käytettiin menestyksekkäästi joukkueittain tai pieninä osastoina jääkärirunkoisten taisteluosastojen iskuvoimana. Panssaridivisioona perustettiin 29.6.1942 tehokkaaksi, jääkäri-, panssari ja aselajijoukkoja sisältäneeksi yhtymäksi, joka todisti suorituskykynsä kesän 1944 torjuntataisteluissa.

Kuva_8_1974_77_T-55
Neuvostoliittolainen T-55 taistelupanssarivaunu hankittiin pääkalustoksi 1960-luvulla, ja modernisointi jatkoi käyttöikää 1990-luvulle asti. Kuva: Puolustusvoimat

Sinnittelyä sodan jälkeen

Panssarijoukot joutuivat sinnittelemään sota-ajan kalustolla 1960-luvulle asti. Englannista ostettiin 1950-luvun lopulla ylijäämäkalustoa ja Neuvostoliitosta T-54 taistelupanssarivaunuja. 1960-luvulla ostettiin taisteluvaunuiksi T-55:ttä sekä panssaroitua BTR-kalustoa panssarijääkäreille. Uudempi neuvostoliittolainen BMP-rynnäkkövaunukalusto hankittiin 1980–luvulla ja ruotsalaiset CV-9030:t vasta 2000-luvulla. Ennen BTR-kalustoa niin sanotut suojamiehet kuljetettiin kuorma-autoilla tai taisteluvaunujen kansilla.

Itä-Saksan loppuunmyynnin edullisten hankintojen ansioista panssariyhtymien tykistökin nousi teloille. Pääosa vanhoista Saksan hankinnoista on jo sulatettu, mutta saksalaista ensi linjan kalustoa meillä on jälleen: Leopard 2 on nykyinen taisteluvaunutyyppimme.


Suomalaista ratsuväkeä vuodesta 1555

Suomen ratsuväkihistoria alkoi, kun kuningas Kustaa Vaasa perusti Suomeen vuonna 1555 ratsuväkilipuston. Seuraavat perustettiin Kustaa II Adolfin aikana 1600-luvun alkupuolella. Hänen johdollaan ne taistelivat Keski-Euroopassa 30-vuotisessa sodassa.

Itsenäisen Suomen ratsuväen juuret ovat sekä Libaussa 1.9.1917 perustetussa Abteilung Jäger zu Pferde -osastossa (HRR:n perinnejoukko) että Porvoon Saksanniemeen 3.9.1917 perustetussa järjestyslipustossa (URR:n perinnejoukko).


Ratsuväen ja panssareiden vahdinvaihto

Vaikka ratsuväessä atakkiakin vielä 1930-luvulla harjoiteltiin, niin sotien aikana hevoset olivat lähinnä keino siirtää ratsuväkijoukko nopeasti ja taistelukykyisenä kohteeseen. Taistelut käytiin jalkautettuna.

Ensimmäisessä maailmansodassa suuriakin taisteluja käytiin ratsain ja toisessakin maailmansodassa lähes kaikilla mailla oli ratsuväkiyhtymiä. Tiettävästi viimeinen taistelu kirkkain asein ratsuväki ratsuväkeä vastaan käytiin 23.9.1939 puolalaisten ja saksalaisten välillä. Nopeutta ja iskukykyä alkoivat edustaa panssariyhtymät.


Suomalainen ratsuväki 1939–1944

Sotien ajan Ratsuväkiprikaatin runkona olivat Uudenmaan Rakuunarykmentti (URR) ja Hämeen ratsurykmentti (HRR). Rykmenteissä ei ollut pataljoonia, vaan ne jakautuivat suoraan eskadrooniksi (komppanioiksi). Talvisodan divisioonien kevyisiin osastoihin kuului ratsuväkieskadroona, mutta jatkosodassa se korvattiin jalkaväkikomppanialla. Ratsuväki sopi hyvin tiedusteluun, sivusta- ja selustasuojaksi sekä liikkuvaksi reserviksi.

Talvisodan Ratsuväkiprikaati jalkautettiin 5.2.1940 ja yhtymä jatkoi hiihtojoukkona. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Ryhmä O, johon Ratsuväkiprikaatikin kuului, hyökkäsi Karjan Armeijan vasemmalla sivustalla edeten Ääniselle asti. Vuosien 1942–1943 vaihteessa RvPr siirrettiin Äänislinnaan. Siellä prikaati taas jalkautettiin, minkä jälkeen se toimi kevyen jalkaväen tavoin. Ratsuväkiprikaati muistetaan erityisesti Ilomantsin torjuntataisteluista heinä-elokuun vaihteesta 1944.


Ratsuväen lopullinen jalkautus

HRR jalkautettiin 10.11.1944, mutta lopullisesti suomalaisen ratsastavan ratsuväen kunniakas tarina päättyi 1.3.1947, jolloin eversti Adolf Ehrnrooth komensi saamansa käskyn mukaisesti Uudenmaan rakuunat ratsailta. Ratsuväkijoukot ovat sen jälkeen jatkaneet polkupyörillä ja myöhemmin moottoroituina.

Uudenmaan Rakuunapataljoona lakkautettiin 31.12.1989 ja koko ratsuväen loppu Suomessa oli hilkulla vuonna 2014, kun Hämeen Rykmentti lakkautettiin. Ratsuväen keltaista aselajiväriä kantaa enää RUK:n alaisuuteen kuuluva Rakuunaeskadroona Lappeenrannassa, joka lakkautetaan ensi vuonna.

 

Kuva_7_106-2011-119_BTR_YVI
BTR-kalusto siirsi panssarijalkaväen 1960-luvulla panssarin suojaan. Vaunusta on myös esikunta- ja viestiversioita. Kuvassa lisäpanssaroinnilla varustettu BTR-50 YVI. Kuva: Puolustusvoimat

Mekanisoitujen joukkojen näkymät

Jalkaväen tarkastajalla, eversti Jukka Valkeajärvellä, on hyviä uutisia.

– Vuosikymmenen loppuun mennessä mekanisoitujen joukkojen määrällinen ja laadullinen suorituskyky on paras sitten kylmän sodan loppuvaiheen. Uuden kaluston myötä mekanisoitujen perusyksiköiden määrä kasvaa merkittävästi, Valkeajärvi sanoo.

– Uudet ampumatarvikkeet parantavat taisteluvaunujen tulivoimaa ja omasuojajärjestelmän kehitystyö alkaa vuonna 2016.

leo2a6
Leopard 2A6 edustaa Puolustusvoimien uutta kalustoa. Kuva: Puolustusvoimat

Tänä vuonna käynnistyy myös koulutus Leopard 2A6 –kalustolle.

– Varusmieskoulutus aloitetaan saapumiserästä 2/2016 ja reserviläisten muuntokoulutus käynnistetään samaan aikaan. 

Kuva_6_14D08-2003_BMP
BMP-kalusto otettiin Suomessa käyttöön 1980-luvulla. Sen myötä panssarijalkaväelle saatiin suojan lisäksi tulivoimaa. Kuva: Puolustusvoimat
Kuva_10_83091998_BMP-2
BMP-kaluston avulla saatiin panssarijalkaväelle suojan lisäksi enemmän tulivoimaa. Kuva: Puolustusvoimat

Panssarivaunujoukot:

Perinnepäivä: 14. heinäkuuta

Perinnepäivän peruste: Hyökkäysvaunurykmentin perustaminen v. 1919

Kunniamarssi: Parolan marssi

Koulutushaaroja: Panssari on yksi jalkaväen koulutushaaroista

Aselajikoulu: Panssarikoulu (1948)

Ansioristi: Panssarikillan ansioristi

Joukko-osastoristi: Tankkimiesristi (1974), aluksi nimellä Panssariristi

Perustaistelijan nimitys: Panssarimies

Aselajimuseo: Panssarimuseo Parolannummella (1961)

Aselajin kilta: Panssarikilta (4.10.1951)

Aselajin tunnettu vaikuttaja: Kenraalimajuri Ernst Ruben Lagus (1896–1959)

Suojeluspyhimys: Ei nimetty

Aselajivärit (kauluslaatan pohja/reunus):

Musta/harmaa

Musta/oranssi (vuosina 1941–1948)

 

Ratsuväki:

Perinnepäivä: 7. syyskuuta

Perinnepäivän peruste: Breitenfeldin taistelu v. 1631

Kunniamarssi: Suomalaisen ratsuväen marssi 30-vuotisessa sodassa

Koulutushaaroja: Jalkaväen tietyt koulutushaarat

Aselajikoulu: Ei ole

Ansiomitalit: Ratsumieskillan ansiomitali (1975), Rakuunakillan ansiomitali

Joukko-osastoristit: Ratsumiesristi (1920-luv.), Rakuunaristi (1925)

Perustaistelijan nimitys: Rakuuna ja ratsumies

Aselajimuseo: Ratsuväkimuseo Lappeenrannassa (1973)

Aselajin killat: Rakuunakilta (7.9.1961), Ratsumieskilta (8.9.1962)

Aselajin tunnettu vaikuttaja: Marsalkka C.G.E. Mannerheim (1867–1951)

Suojeluspyhimys: Pyhä Yrjö

Aselajivärit (kauluslaatan pohja/reunus):

Keltainen/harmaa (ratsuväen yleinen väri, myöhemmin eläinlääkintä vuoteen 2010)

Keltainen/sininen (rakuunat)

Keltainen/punainen (ratsujääkärit)

Keltainen/violetti (viestieskadroona 1937–1942)

Keltainen/musta (Urheilukoulu 1992–2010)

Keltainen/musta (Er. Panssarieskadroona n. 1937–1942)

 

Lähteet:

Esa Muikku–Jukka Purhonen: Suomalaiset panssarivaunut 1918–1997

Vilho Niitemaa: Suomen ratsuväen historia I osa 1917–1939

Pertti Kilkki–Heikki Pohjanpää: Suomen ratsuväen historia II osa 1939–1944

Ilmari Ojala & alii: Ratsuväen vuosikirjat I–IV

Suomen puolustusvoimien joukko-osastoperinteet osa 2: Entiset joukko-osastot 1945–2005


Artikkeli on julkaistu Reserviläisen numerossa 2/2016.


Lue myös:

7.9.2016 Leopard 2A4 -vaunujen miehistökoulutus laajenee neljään uuteen joukko-osastoon

23.3.2016 Ratsuväen koulutus loppuu Suomessa 

15.5.2015 Leopardit kotiutuivat Suomeen


Luetuimmat

Jaa tämä sivu