Inttistore lopetti toimintansa

Tuomas Kaarkoski
inttistoremv
Tuomas Kaarkoski Helsinki

Armeija-, turva- ja erätuotteisiin erikoistunut Inttistore on lopettanut toimintansa. Myymälä oli maanantaina viimeistä päivää auki Pohjoisella Hesperiankadulla. Myös myymälän nettikauppa on jo kiinni.

Inttistore oli osa Maanpuolustusyhtiö MPY OY:tä, jonka Suomen Reserviupseeriliitto ja Reserviläisliitto omistavat tasaosuuksin.

Toimitusjohtaja Jarkko Lahtisen mukaan ratkaisu lopettamisesta kypsyi pitkän harkinnan jälkeen. Päätöksen taustalla olivat myymälän useamman vuoden jatkuneet kannattavuusongelmat.

– Tappiot olivat jatkuneet jo pitkään. Ilman merkittäviä lisäinvestointeja toiminta ei ollut käännettävissä kannattavaksi, Lahtinen selventää.

 

Ei vaikutusta muihin toimintoihin 

Toimitusjohtajan mukaan lopettamisestaan huolimatta Inttistore hoitaa kaikki asiakkailleen auki olevat velvoitteet loppuun saakka.

– Maanpuolusyhtiö MPY hoitaa Inttistoren velvoitteet loppuun saakka. Tehtyjen tilausten ja mahdollisten asiakaspalautusten osalta kannattaa olla sähköpostitse (info@inttistore.fi) yhteydessä myymälään.

Maanpuolustusyhtiö MPY:n muita toimintoja ovat Reserviläinen-lehti sekä liittojen jäsenrekisteripalveluiden hallinnointi.

– Lehden ja jäsenrekisterin toimintaan tämä päätös ei tule vaikuttamaan millään tavalla. Samoin liiketoiminnan hallittu alasajo ei vaikuta omistajaliittojen toimintaan tai talouteen.

Aikoinaan MP-myymälä nimellä aloittanen Inttistoren alasajon seurauksena myymälän kaksi vakituista työntekijää joudutaan irtisanomaan.


Jaa tämä sivu