• Puolustusvoimat

Itsenäinen Suomi juhlii, kenraalikuntaan yksi uusi nimi

Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati pidetään tänä vuonna Kajaanissa.

Tuomas Kaarkoski

Myös NH90-helikopterit osallistuvat valtakunnalliseen paraatiin.

Tasavallan presidentti Sauli
Niinistö
on maan itsenäisyyspäivänä ylentänyt yhteensä 785 reservin
upseeria ja erikoisupseeria. 
Kenraalikunnassa ylennyksen puolestaan saivat Veijo Taipalus vara-amiraaliksi, Petri Hulkko kenraalimajuriksi ja
uutena kenraalikuntaan liittyy Pasi
Välimäki
, joka ylennettiin everstistä prikaatikenraaliksi. Kaikki
itsenäisyyspäivän ylennykset löytyvät täältä.

Ritarikuntien itsenäisyyspäivän korkeimmat huomionosoitukset
menivät pääministeri Juha Sipilälle
ja Puolustusvoimain komentajalle kenraali Jarmo
Lindbergille
, joille kummallekin myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun
suurristi. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan komentajamerkin saivat puolestaan
OP-ryhmän pääjohtaja ja Maanpuolustuksen tuen hallituksen puheenjohtaja Reijo Karhinen sekä vuorineuvos Ilpo Kokkila.

Myös Reserviläisliitto palkitsi juhlapäivänä
maanpuolustustoiminnassa ansioituneita. Liiton korkeimman huomionosoituksen,
Reserviläisliiton ansioristin soljen kera, saivat Etelä-Karjalan
Reserviläispiirin aiempi puheenjohtaja, vääpeli Martti Sairanen Imatralta, Pohjois-Pohjanmaan Reserviläispiirin
edellinen puheenjohtaja, vääpeli Timo
Ronkainen
Oulusta sekä liiton varapuheenjohtajana aikanaan toiminut,
koulusihteeri Pirjo Koponen
Kirkkonummelta. Kattavamman listan kaikista tunnustuksen saaneista löydät
täältä. 

Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati järjestetään tänä
vuonna Kajaanissa. Paraatin ohimarssiin osallistuu noin 90 ajoneuvoa. Kelin
salliessa paraatin ylilennon suorittavat Ilmavoimien hornet-hävittäjät,
hawk-suihkuharjoituskoneet sekä Maavoimien NH90- ja MD500-kopterit. Paraatin
vastaanottaa Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Seppo Toivonen.