• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Jukolan viesti kannusti savolaisia reserviläisiä liikkumaan

Erkki Saarijärvi suosittelee suunnistusta reserviläisille. ”Sopii reserviläiselle, koska pitää tehdä nopeita päätöksiä.”

Harri Hytönen / Jukola

Jukolan Viestiin osallistui lauantain ja sunnuntain aikana yhteensä lähes 20 000 suunnistajaa.

Suunnistus on mitä parhainta liikuntaa reserviläiselle. Tätä
mieltä on Pohjois-Savon Reserviupseeripiirin puheenjohtaja Erkki Saarijärvi, joka oli viikonloppuna mukana lajin suurtapahtumassa
Jukolan Viestissä. Saarijärvi osallistui Jukolaan Kuopion Reserviupseerikerhon
joukkueessa.

– Puolustusvoimat on ollut monena vuonna Jukolan
pääkumppanina, ja sitä voi miettiä, miksi he satsaavat suunnistukseen. Lajiin
liittyy ryhmässä toimimista, kartan hallitsemista ja nopeaa päätöksentekoa.
Noihin ei periaatteessa tarvitse liittää kuin ammunta, niin siinä on jo kaikki
jalkaväentaistelijan perusominaisuudet, Saarijärvi sanoo.

Jukolaan osallistuminen on toiminut Kuopion seudulla
kannustavana tekijänä reserviläisten liikuntaharrastukselle. Oman hankaluutensa
Jukolaan valmistumiseen tosin toi tänä vuonna pitkä talvi.

– Pohjois-Savossa lumi oli maassa pitkään. Toukokuussa
vasta pääsi kunnolla suunnistamaan, joten suhteellisen ahkerasti meidän piti
käydä iltarasteilla ennen Jukolaa.

Lenkillä savolaiset olivat tietenkin käyneet jo talvella,
kun joukkuetta alettiin kasaamaan.

Vaikka Jukolassa on aina mukana todella koviakin
suunnistajia, mahtuu lähes 20 000 osallistujan tapahtumaan kaiken tasoisia
miehiä ja naisia. Saarijärvi sanookin haluavansa murtaa myyttiä siitä, että
tapahtumaan osallistuakseen pitää olla todella hyvä suunnistaja.

– Hyvällä hölkkävauhdilla radat ovat täysin
kuljettavissa, kun on vähän käynyt harjoittelemassa. Haluaisin kannustaa
reserviläisiä osallistumaan tällaiseen toimintaan. Siinä on positiivista
haastetta, joka sopii reserviläiselle ja etenkin reservin johtajalle, koska
suunnistaessa pitää tehdä nopeita päätöksiä.

Saarijärven mielestä suunnistustapahtumaan tai vastaavaan
yhteiseen liikunnalliseen kisaan osallistuminen on hyvä tapa motivoida ihmisiä
liikkumaan.

– Kun mennään joukkueena, on pakko vähän valmistautua,
eikä voi lähteä ihan soitellen sotaan. Valmistautuessa tällaiseen tulee
potkittua niin itseä kuin muitakin lenkille.

Jukolan Viesti järjestettiin viime viikonloppuna Hollolan
Hälvälässä. Osallistujia oli ympäri Eurooppaa ja Yhdysvalloista asti. Venlojen
Viestiin osallistui lähes 6 500 ja Jukolan Viestiin yli 13 000 suunnistajaa
eli yhteensä melkein 20 000.