• Kalusto

Kansalaisaloite jalkaväkimiinojen palauttamiseksi kerännyt reilut 7 000 kannatusilmoitusta

Aloitteen käynnistänyt kansanedustaja Eero Lehti (kok.) pitää Ottawan sopimusta haitallisena.

Tuomas Kaarkoski

Suomi liittyi jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen vuonna 2011.

Kansanedustaja Eero
Lehden
(kok.) käynnistämä kansalaisaloite jalkaväkimiinojen palauttamisesta
Suomen armeijan käyttöön on kerännyt reilut 7 000 kannatusilmoitusta.

Aloite on julkaistu osoitteessa kansalaisaloite.fi 8. helmikuuta 2018. Lehden mukaan kieltoon liityttiin perusteilla,
jotka eivät vastaa todellisuutta Suomen oloissa.

– Ensinnäkään Suomessa
miinoja ei siroteltaisi maastoon summittaisesti, vaan Suomelle tärkeitä
puolustusaseita ovat putki- ja sakaramiinat, joita asennetaan maastoon
yksittäin. Rauhan aikana miinat ovat varastoituina, Lehti perustelee
aloitesivustolla. 

Hän vetoaa jalkaväkimiinojen olevan Suomessa puhtaasti
puolustuksellinen väline, joihin turvauduttaisiin vain sotilaallisen konfliktin
syttyessä.

– Ottawan sopimuksen
haitallisuutta Suomelle lisää se, että Venäjä ei ole siinä mukana, kuten eivät
myöskään Yhdysvallat ja Kiina. 

Iltalehti kertoi aiemmin, ettei Lehti ollut kansalaisaloitetta suunnitellessaan tietoinen kokoomuksen puoluekokouspäätöksestä vuodelta 2014. Puolue päätti Lahdessa vuonna 2014,
että Suomen on irtauduttava sopimuksesta. Puolue ei kuitenkaan ole viime
aikoina ajanut asiaa erityisen aktiivisesti.

Kansalaisaloitteet vaativat 50 000 allekirjoitusta äänioikeutetuilta kansalaisilta, jotta ne etenevät eduskunnan käsittelyyn. Allekirjoitukset on kerättävä kuuden kuukauden aikana.