• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Lindqvist jatkaa Reserviläisurheiluliiton puheenjohtajana

Kolmannelle kaudelle valitun puheenjohtajan mukaan liiton parantunut taloustilanne antaa toiminnalle lisämahdollisuuksia.

Tuomas Kaarkoski

Tor-Erik Lindqvst valittiin kolmannelle kaksivuotiskaudelle Lappeenrannassa.

Tor-Erik
Lindqvist
jatkaa yksimielisellä päätöksellä
Reserviläisurheiluliiton puheenjohtajana. Lindqvist aloittaa vuoden alussa
kolmannen kaksivuotiskautensa liiton puheenjohtajana. Lappeenrannassa
järjestetyssä kokouksessa istuvalle puheenjohtajalle ei löytynyt haastajaa.

– Tiedän jo mitä on edessä. Raakaa
työntekoa, mutta meillä on niin mielenkiintoisia projekteja edessä, että on ilo
saada olla tässä mukana, Lindqvist kertoo.

Lindqvistin mukaan
Reserviläisurheiluliitolla on monessakin mielessä edessä mielenkiintoisia
aikoja. Puheenjohtajan mukaan parantunut talous antaa toiminnalle lisää
liikkumavaraa.

– Liitto on mukavassa vauhdissa. Talous on
vakaantunut ja voimme nyt tehdä oikeita satsauksia. Kaikki käytettävät sentit
mietitään tietysti tarkasti, mutta nyt on tarkoitus viedä strategian
painopisteitä eteenpäin.

Yksi Reserviläisurheiluliiton
ylivoimaisesti suurimmista projekteista tulee koskettamaan kenttäkelpoisuutta
ja sen testaamista.

– Se on iso asia, josta tiedotammme
tarkemmin lähitulevaisuudessa. Meillä on kehitteillä yhdessä Puolustusvoimien
ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kanssa konsepti, joka koskee
kenttäkelpoisuuden testaamista.