Pohjanmaan Maanpuolustuskilta on jakanut syksyn 2015
ainekirjoituskilpailun palkinnot. Katri
Ala-aho Vaasan lyseon lukiosta palkittiin lukiosarjassa kirjoituksestaan,
jossa hän kannustaa nuoria jatkamaan veteraanien työtä esimerkiksi
Reserviläisliiton tai Maanpuolustusyhdistyksen toimintaan osallistumalla.
Ala-aho sai kirjoituksestaan rahapalkinnon, jonka
lahjoittivat Aktia-Säätiö, Maanpuolustuskiltojen liitto ja Kiertopalkinnot.
Aineen julkaisi nettisivuillaan sanomalehti Pohjalainen.
Lue Ala-ahon palkittu aine alta.
Nuoret veteraanien työn jatkajana
Nuorimies istahtaa junan
lattialle vaihdettuaan ensin istumapaikkaa useita kertoja – varusmies kun on,
omaa paikkaa ei ole. Tuskainen kotimatka tulossa lattialla istuen, aikamoista
kyykyttämistä tämäkin. Vielä raskaan metsäleirin päätteeksi tällainen kohtalo?
Johan on aikoihin eletty. Firman maksama kotimatka kuitenkin – luojan kiitos.
Kansallista veteraanipäivää on
Suomessa vietetty vuodesta 1987 lähtien vuosittain huhtikuun 27. päivänä,
sotiemme veteraanien kunniaksi. Veteraaniemme sekä edesmenneiden sukupolviemme
suomalainen sisu, vahva yhteishenki sekä periksiantamattomuus sodissamme,
huolimatta vaikeista olosuhteista tai puutteellisesta varustuksesta – oli
vaivan arvoista. Saamme elää itsenäisessä Suomessa, hyvinvointiyhteiskunnassa,
joka monille muille on vain kaukainen haave. Isänmaamme puolesta sotineet
jaksoivat uskoa ja luottaa parempaan huomiseen, parempaan tulevaan. Kaiken
sekasorron ja epävarmuuden keskellä oltiin valmiita vuodattamaan verta, hikeä,
kyyneleitä. Oman kotimaamme, Suomen, itsenäisyyden puolesta.
Esimerkillään veteraanit ovat
jättäneen nuoremmille sukupolville itsenäisen maan, hyvinvointivaltion, jossa
koulutus ja terveydenhuolto ovat maailman kärkiluokkaa. Valtion, joka
itsenäisyydellään takaa tulevaisuuden myös lapsillemme ja lapsenlapsillemme.
Nämäkään asiat eivät silti ole tulleet ilmaiseksi, vaan ne ovat vaatineet
suuren määrän työntekoa maamme kehittämiseksi. Kirjoitan tätä kirjoitusta
lukio-opiskelijana, kilpaurheilijana, lähitulevaisuudessa armeijan harmaisiin
astuvana naisena. Näille ja monille muille asioille edellytyksenä on ollut
valtiomme itsenäisyys ja demokratia. Moni sotiemme veteraani on maksanut kovan
hinnan, jotta tänä päivänä me saisimme elää turvallisessa itsenäisessä maassa,
jossa tällä hetkellä elämme. Se on etuoikeus, kunnianarvoinen asia, jota ei
tule pitää itsestäänselvyytenä. Nykyaikana tämän kaiken suorittamisen, kiireen,
stressin sekä sosiaalisen median keskellä helposti unohdamme antaa arvoa omalle
isänmaallemme. Ovathan asiat aina olleet näin ja näinhän ne tulevat jatkossakin
olemaan, vai tulevatko?
Sanotaan että on lottovoitto
syntyä Suomeen. Tuon voiton eteen on myös tulevaisuudessa tehtävä töitä, jotta
myös jälkipolvillamme olisi mahdollisuus elämään tässä itsenäisessä maassa.
Maanpuolustus kuuluu kaikille, ikään tai sukupuoleen katsomatta. Jokainen
Suomen kansalainen on velvollinen puolustamaan maataan, Suomea. Vaikka naisten
ja miesten asema asevelvollisuuden saralla ei ole tasa-arvoinen, on kuitenkin
muistettava se tosiasia, ettei vuosikymmenten takaisissa sodissa olisi pärjätty
ilman naisia ja nuorukaisia. Työt kotirintamalla oli hoidettava, lasten
menettäessään ”lapsuutensa” ja joutuessaan täyttämään isiensä
saappaat agraariyhteiskunnassa töitä tehden, samalla kantaen suurta huolta
nuoremmista sisaruksistaan. Aseisiin tarttumisen takana on myös paljon tätä
hiljaista, arvokasta työtä, jota ilman ei selvitä. Asevelvollisuus, johon
varusmiespalvelus kuuluu yhtenä osana, on jokaisen suomalaisen miehen
velvollisuus. Oli kyseessä sitten 165, 255 tai 347 päivää
varusmiespalveluksessa, on se melkoisen lyhyt aika. Pieni aika ja hinta
aikoinaan itsenäisyytemme puolesta taistelijoiden rinnalla. Yksi vuosi meidän
nuorten elämästämme. Vuosi, jonka ainakin itse koen ennemminkin etuoikeutena,
että voin kantaa oman korteni kekoon ja toimia maamme hyväksi, veteraanejamme
kunnioittaen. Oma asenteemme on se, joka vaikuttaa toimintaamme ja siihen,
millaisessa valossa asiat näemme.
Kun on saanut syntyä itsenäiseen
Suomeen ja elää sekä lapsuuttaan että nuoruuttaan turvassa sodalta, on lähes
mahdoton osata kuvitella, millaista olisi syntyä ja elää sodan murtamassa
maassa. Sellaisessa maassa, jollainen Suomikin on aikoinaan ollut. Maa, jossa
isoisoisämme ja -äitimme tekivät kaikkensa isänmaansa hyväksi. Kuulemme
kertomuksia isovanhemmiltamme ja opiskelemme Suomen historian käännekohtia,
mutta silti emme voi täysin ymmärtää tuon ajan arkea ja sodan kurjuutta, mutta
sotaveteraanimme ja sukulaisemme tietävät tuon todellisuuden. Hiljaisen tiedon,
kertomusten ja kokemusten siirtäminen eteenpäin sukupolvelta toiselle on jotain
sellaista, mitä emme kouluissa voi oppia. Sellaista, joka muistetaan pitkään ja
joka luo nuorisoomme yhteenkuuluvuutta, muistuttaen samalla suomalaisista
juuristamme.
Veteraaniemme arvokasta työtä me
nuoret voimme jatkaa esimerkiksi Reserviläisliiton tai Maanpuolustusyhdistyksen
toimintaan osallistumalla. Kertausharjoituskirjeen kilahtaessa postiluukusta,
on kertaamaan lähteminen oma arvokas osoituksensa itsenäistä isänmaatamme kohtaan.
Myös Sotiemme Veteraanit -keräyksiin osallistuminen ja lahjoittaminen tukevat
veteraaniemme kunnioitettavaa työtä. Aivan yhtälailla omasta fyysisestä,
psyykkisestä ja sosiaalisestakin terveydestä huolehtiminen on osoitus
maanpuolustuskelpoisuudestamme. Niin omasta itsestä kuin läheisistä
huolehtiminen on huomionarvoinen asia.
Veljeä ei jätetä – nuoria ei
unohdeta, vuoden 2013 Veteraanipäivän teema. Sotiemme veteraaneja ja maamme
vanhuksia ei tule unohtaa, kuten ei myöskään maamme nuorisoa. Usko ja luotto
meihin nuoriin tulisi olla mahdollisimman vankka, sillä Suomen nuorissa on
tulevaisuus.
Joka ilta me Suomen nuoret saamme
olla kiitollisia, että saamme mennä nukkumaan ilman Molotovin kardiineiden
käyttöä, ilman pommikoneiden jyliseviä ääniä kattojemme yläpuolella, ilman
kovin suurta pelkoa huomisesta. Ja joka aamu saamme olla kiitollisia ja
siunattuja, että saamme herätä uuteen päivään ilman että kotimme ovat raunioina
tai perheemme kuolleina. Aina asiat eivät ole olleet meillä Suomessa näin
hyvin, vaikka mediassa kuinka puhutaankin siitä miten yhteiskunnassamme menee
tällä hetkellä ”huonosti”. Silti suhteessa entisaikoihin tai moniin
muihin maihin tällä hetkellä, meillä Suomessa asiat ovat hyvin. Viimeaikaiset
tapahtumat jos mitkä ovat tämän osoittaneet.
Nuorimies istuu junan lattialla
mietteliäänä: tuntuu epäoikeudenmukaiselta joutua näin kohdelluksi. Tässäkö
seisoo kiitos siitä, että suoritan varusmiespalvelustani valtiolle?
Tälle kuvitteelliselle
nuorukaiselle jakaisin ajatukseni: Seuraavan kerran kun tulet miettineeksi
kohtaloasi esimerkiksi VR:n junanvaunun lattialla istuen, olethan kiitollinen
siitä, että saat matkustaa lämpimässä junassa, jossa mahdollisuuksien mukaan
tarjontaan kuuluu jopa ravintolavaunu. Jos hetkeksi käännät ajatuksesi sodissamme
taistelleisiin veteraaneihin ja tulet tarkastelleeksi heidän arkeaan, huomaat
että asiasi matkustamon lattialla ovat oikeastaan varsin hyvin. Vaihtoehtoina
olisi voinut olla kotiin hiihtäminen -30 asteen pakkassäässä alkeellisessa
varustuksessa. Rintamalla oli rankkaa, sekin kestettiin ja tehtiin se mikä
voitiin. Isänmaamme Suomi on itsenäinen. Kotimatka junan lattialla on pieni
hinta siitä. Meillä nuorilla on todella aihetta kiitokseen.
Katri Ala-aho
