• Puolustusvoimat

Naisten asepalvelus suositumpi kuin koskaan

Armeijaan hakeneiden naisten määrä kasvoi 34 prosenttia edellisestä ennätyksestä. 1 126 naista haki vapaaehtoiseen asepalvelukseen.

Puolustusvoimat

Ensimmäistä kertaa yli 1 000 naista haki vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Kuva: Puolustusvoimat.

Naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suosio jatkaa kasvuaan. Juuri päättyneessä haussa ennätysmäiset 1 126 naista haki palvelukseen. Kasvu on huomattavan suurta, edellinen ennätys, 842 hakijaa oli vuodelta 2016. Kasvua edellisestä ennätyksestä tapahtui siis noin 34 prosenttia.

Kapteeni Timo Miettinen Maavoimien esikunnasta sanoo ainakin medianäkyvyyden vaikuttaneen hakijamäärän kasvuun.

– On sanottu, että kun Puolustusvoimat ja maanpuolustusasiat ovat olleet näkyvästi esillä, se on vaikuttanut, Miettinen sanoo.

Porin prikaatiin eniten hakijoita

Suurin osa naishakijoista, 222, tahtoi Porin prikaatiin. Toiseksi eniten hakijoita oli Kainuun prikaatiin (167), ja lähes yhtä moni haki Kaartin jääkärirykmenttiin, Helsinkiin (165). 

Miettinen huomauttaa, että Porin hakijamäärä nousee herkästi korkeimmaksi, koska sekä Niinisalon että Säkylän varuskunnat kuuluvat siihen eli kyseessä on nykyään Maavoimien isoin joukko-osasto. 

Porin prikaatin ja Kaartin jääkärirykmentin suosiota selittävät osaltaan myös se, että naishakijoista suurin osa tulee Uudeltamaalta (342) ja seuraavaksi eniten hakijoita oli Lounais-Suomesta (128).

– Kajaanistakin (Kainuusta) on uutisoitu, kuten muualtakin, hyvistä varusmiespalveluksen tuloksista, joka on varmasti vaikuttanut hakijamääriin, Miettinen sanoo.

Seuraava haku päättyy maaliskuussa 2018

Palvelukseen hakeneet naiset määrätään huhtikuussa palvelukseen pääsääntöisesti vuoden 2018 tammi- tai heinäkuun saapumiseriin. Osa voidaan määrätä jo vuoden 2017 heinäkuun saapumiseräänkin. 

Seuraava haku naisten asepalvelukseen päättyy 1. maaliskuuta 2018.

Reserviin on koulutettu vuodesta 1995 lähtien yli 7 400 naista. Viime vuosina 65–70 prosenttia heistä on saanut johtajakoulutuksen eli käynyt aliupseeri- tai reserviupseerikoulun. 

Lue myös:

17.10.2016 Anna Korhonen on harvinainen nainen RUK:n apukouluttajana