• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Naisten Valmiusliitolle huomionosoitus työstä turvallisuusalalla –”Vapaaehtoisille toimijoille hyvä nosto”

Naisten Valmiusliitto oli ehdolla Turvallisuusalan yhteistyön edistäjä -palkinnon saajaksi. Voiton vei finaalikolmikosta Icehearts.

Tarja Autio

Naisten Valmiusliiton Varvara-harjoitus järjestettiin keväällä Haminassa. Harjoituksissa käytetään maastopukuja, mutta ei esimerkiksi aseita.

Torstai-iltana jaettiin jokavuotiset Finnish Security Awards
-palkinnot. Naisten Valmiusliitto oli ehdolla Turvallisuusalan yhteistyön
edistäjä -palkinnon saajaksi. Liitto pääsi finaaliin, jonka kolmesta
ehdokkaasta Icehearts-yhteistyön toimintamalli vei voiton. Naisten Valmiusliiton
ja Iceheartsin lisäksi myös Maahanmuuttovirasto Migrin Yövalo-harjoitus pääsi
finaaliin.

Vaikka voittoa ei tällä kertaa tullutkaan, oli Naisten Valmiusliiton
pääsihteeri Kaarina Suhonen iloinen liiton
saamasta huomionosoituksesta.

– Emme huonolle hävinneet, ja olemme vilpittömästi onnellisia, että
Icehearts sai tunnustusta. Naisten Valmiusliiton osalta tämä on osoitus, että
puurtaminen on otettu valtakunnallisesti huomioon. Liitossa on tehty valtavasti
töitä kohta 20 vuoden ajan. Vapaaehtoisille toimijoille tämä oli hyvä nosto,
Suhonen sanoo.

Suhonen on myös tyytyväinen siihen, että Naisten Valmiusliitto saa
arvostusta muuallakin kuin maanpuolustuksen kentällä.

– Aiemmin liitto on ollut tunnettu maanpuolustuksen kentällä, joten
tämä on meille uusi foorumi.

Palkinnon kriteereinä olivat muun muassa uusien toimintamallien luominen turvallisuusalan yhteistyön kehittämisessä tai oleminen merkittävänä aktiivisena toimijana yhteistyön toteuttamisessa.

Liitto kouluttaa turvallisuustaitoja naisille

Naisten Valmiusliitto on vuonna 1997 perustettu valtakunnallinen
yhteistyöjärjestö. Liitto yhdistää 10 naisten vapaaehtoista maanpuolustus- ja
turvallisuustyötä tekevää jäsenjärjestöä, joissa toimii noin 144 000 naista.
Liitto järjestää naisille erilaisia koulutuksia, joissa opetetaan esimerkiksi
turvallisuustaitoja sekä poikkeusoloissa tarpeellisia taitoja. 

Finnish Security Awards on kerran vuodessa järjestettävä
palkintogaala, jossa Turvallisuus & Riskienhallinta -lehti palkitsee
ansioituneita turvallisuusalan toimijoita. Tänä vuonna palkinnot jaettiin Helsingin
Ritarihuoneella. Ensimmäinen gaala järjestettiin vuonna 2015.