Puolustusvoimien MPK:lta tilaama koulutusmäärä on kasvanut viime vuosina

MPK
P1010061_
Reserviläisiä Säkylässä MPK:n järjestämässä harjoituksessa loppuvuodesta 2016.
Paavo Airo Helsinki

Puolustusvoimien MPK:lta tilaama koulutusvuorokausimäärä on noussut vuosien 2008–2015 tasosta selvästi. Tuolloin tilattujen koulutusvuorokausien määrä oli 16 000. Vuodelle 2017 Puolustusvoimat tilaa MPK:lta koulutusta reilut 20 000 koulutusvuorokautta – saman verran kuin vuodelle 2016. Tämä tarkoittaa koulutusta lähes 10 000 reserviläiselle.

Tilattu määrä voi joskus myös ylittyä. Parhaimmillaan vuorokausitoteuma on ollut jopa 28 000 koulutusvuorokautta. MPK:n (Maanpuolustuskoulutusyhdistys) toiminnanjohtajan Pertti Laatikaisen mukaan tämä johtuu muun muassa reserviläisten halukkuudesta kouluttautua vapaaehtoisesti.

– MPK ylittää jatkuvasti sopimuksen vuorokaudet, mikä johtuu siitä, että MPK on luonut merkittävän kouluttajapotentiaalin – 1 500 Puolustusvoimien hyväksymää kouluttajaa sekä siitä, että reservimme aktiivisuus hakeutua vapaaehtoiseen koulutukseen on kasvanut, Laatikainen sanoo.


Strategisen kumppanuuden myötä otetaan
huomioon Puolustusvoimien tarpeet poikkeusoloissakin

MPK ja Puolustusvoimat tekivät ensimmäisen kumppanuussopimuksensa vuonna 2008. Silloin alkoi myös käytäntö tehdä tilaussopimuksia MPK:n Puolustusvoimille tuottamasta koulutuksesta. MPK on koulutuksen suunnittelussa Puolustusvoimien kaksivuotisessa suunnittelurytmissä. MPK:sta on tullut myös Puolustusvoimien virallinen strateginen kumppani puolustusministeriön ohjauksen kautta. Strategisen kumppanuuden kautta otetaan aikaisempaa enemmän huomioon Puolustusvoimien tarpeet myös poikkeusoloissa.

MPK:n Puolustusvoimille tuottama koulutus on suunnattu paikallispataljooniin operatiivisten joukkojen tarvetta unohtamatta.   


Lue myös:

1.2.2017 Rajavartiolaitos ja MPK solmivat ensimmäisen kumppanuussopimuksensa

11.1.2017 MPK värvää liikuntapäälliköitä ja kehittää fyysistä koulutusta


Jaa tämä sivu