Reserviläisiä ensimmäistä kertaa talvisodankäynnin peruskurssille Sodankylään

Puolustusvoimat / Combat Camera / Joonas Mattila
20160117_JooMat_Sodankyla_ArktinenSodankäynti_459
Talvisodankäynnin peruskurssilla harjoitellaan muun muassa selviytymistaitoja ja toimintakyvyn ylläpitoa. Kuva vuoden 2016 kurssilta.
Paavo Airo

Reserviläiset ovat ensimmäistä kertaa mukana Sodankylän talvisodankäynnin peruskurssilla tammikuussa. Jääkäriprikaatin järjestämällä kurssilla harjoitellaan talviolosuhteissa tarvittavia taistelutekniikoita, toimintakyvyn ylläpitoa sekä selviytymistaitoja. Kurssille osallistuu Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen henkilökunnan lisäksi yhdysvaltalaisia, ruotsalaisia, saksalaisia ja tanskalaisia sotilaita.

Kurssille valitut kaksi reserviläistä ovat hakemassa oppeja, joita on tarkoitus hyödyntää myöhemmin MPK:n vapaaehtoisessa maanpuolustuskoulutuksessa. Jääkäriprikaatin esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Reima Vanhanen sanoo reserviläisten päässeen kurssille MPK:n Pohjois-Suomen maanpuolustuspiirin esityksestä.

– Heille annettavan koulutuksen on tarkoitus mahdollistaa arktisen koulutuksen aloittaminen Pohjois-Suomen maanpuolustuspiirissä. Koulutus tapahtuisi siis MPK:n kautta, Vanhanen kertoo Reserviläiselle.

Toinen reserviläisistä tulee MPK:n Oulun koulutuspaikasta ja toinen Rovaniemen koulutuspaikasta. Heille kurssi toimii kertausharjoituksena. Vanhasen mukaan reserviläisten mahdollisuudesta osallistua kurssille on tullut aiemminkin kyselyjä, ja nyt kaksi mahtui mukaan. 

2_20160116_JooMat_Sodankyla_ArktinenSodankäynti_248
Kuvassa taaempana hiihtävä Reima Vanhanen osallistui myös itse vuoden 2016 kurssille. Everstiluutnantti Vanhanen on Jääkäriprikaatin esikuntapäällikkö. Kuva: Puolustusvoimat / Combat Camera / Joonas Mattila

Oppeja kotimaan armeijan koulutukseen

Yhdysvaltalaisten ja ruotsalaisten osallistuminen kurssille liittyy maavoimien kahdenväliseen koulutusyhteistyöhön. Ideana on, että kursseilta saatavat kokemukset siirretään kotimaan koulutukseen ja kansallisen puolustuksen kehittämiseen.

Ruotsalaiset osallistuvat kurssille nyt toista kertaa ja yhdysvaltalaiset viidettä kertaa. Rajavartiolaitoksen henkilöstö sekä tanskalaiset ja saksalaiset sotilaat ovat mukana ensimmäistä kertaa.

Kurssissa on kaksi vaihetta. Ensimmäisessä koulutetaan talvisodankäynnin perusteet sekä toimintakyvyn säilyttämiseen liittyvät selviytymistaidot. Toisessa vaiheessa testataan sotilaiden osaaminen sovelletussa harjoituksessa.

Kurssi järjestetään 8.–19. tammikuuta Sodankylässä.


Jaa tämä sivu