• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Some auttaa jäsenhankinnassa

Pasi Parkkila on hankkinut kolmen vuoden aikana noin 200 jäsentä Reserviläisliittoon. Sosiaalinen media on tärkeä väline jäsenhankinnassa.

Vesa Joensuu

Pasi Parkkila on vuoden alusta toiminut Vihannin Reserviläisten puheenjohtajana.

Reservin kersantti Pasi
Parkkila
, 42, on viimeisen kolmen vuoden aikana värvännyt noin 200 uutta
jäsentä Reserviläisliittoon. Hän on myös voittanut kolmesti putkeen vuoden
jäsenhankintakilpailun. Vuonna 2015 hän värväsi 65 uutta jäsentä.

Vihannin Reserviläisten puheenjohtajana tammikuussa
aloittanut Parkkila kertoo etenkin kotiutumassa olevien varusmiesten olevan
oivaa kohderyhmää värväykselle.

– Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnan kautta olen
päässyt varuskuntiin puhumaan varusmiehille. Heidän lisäkseen mukaan on tullut
kaikenikäisiä miehiä ja naisia sekä varusmiespalveluksen suorittamattomiakin.
Jopa sellaisia, jotka eivät vielä ole ehtineet armeijaan, Parkkila sanoo. 

Paperikaavakkeet aina
saatavilla

Pasi Parkkila kertoo olevan tärkeää, että Reserviläisliittoon
liittymiseen käytettäviä paperikaavakkeita on aina saatavilla.

– Otan asian puheeksi sopivissa tilanteissa. Paperikaavake on
kaikkein tehokkain, niitä minulta löytyy aina. Kun löytyy joku kiinnostunut,
ovat paperit heti valmiina.

Mistä muualta kuin varuskunnista löydät värvättäviä?

– Minulla on monenlaisia luottamustoimia kunta- ja
maakuntatasolla. Niiden merkeissä tapaan paljon ihmisiä.

Vihannissa iso
yhdistys

Pasi Parkkila on aikaansaava mies. Hän oli ennen
puheenjohtajuuttaan Vihannin Reserviläisissä varapuheenjohtajana. Tuohon
virkaan päästessään hän ajatteli, että uusia jäseniä täytyy saada. Nyt heitä on
Vihannin Reserviläisissä lähes 200.

– Meillä on Pohjois-Pohjanmaan toiseksi isoin yhdistys. Oulu
on omaa luokkaansa, mutta on se vähän isompi kaupunkikin.

Noin 3 000 asukkaan Vihanti on nykyään osa Raahea, mutta
Raahella on oma yhdistyksensä, Raahen Reserviläiset.

Jäsenhankintakilpailun palkinnon, 500 euroa Parkkila suuntaa
tänäkin vuonna Vihannin Reserviläisille.

– Tarvetta rahalle on. Vielä emme ole miettineet, mihin sen
käytämme. Aiemmin olemme ostaneet muun muassa yhden käsiaseen palkintorahoilla.

Some on tärkeä

Vihannin Reserviläiset on aktiivinen sosiaalisessa mediassa.
Facebook-sivua päivitetään ahkerasti, ja hiljattain oma Instagram-tilikin
aukesi. Parkkila kertoo sosiaalisen median tuoneen mukanaan uusia jäseniäkin
liittoon.

– Some on todella hyvä väline ja tätä päivää. Sen kautta on
saatu sekä nuorempaa polvea että vanhempaakin väkeä liittymään liittoon. Joku
on esimerkiksi nähnyt päivityksen kunniavartiosta ja ottanut yhteyttä, miten
voi liittyä.

Reserviläisliiton jäsenmäärä on korkeampi kuin koskaan, yli
37 000. Parkkila uskoo maailmanpoliittisen tilanteen lisäksi järjestöjen
tiedottamisen vaikuttaneen siihen, että uusia jäseniä on saatu liittymään
paljon.

– Maanpuolustusasiat ovat paljon julkisuudessa, ja
järjestöjen tiedottaminen on parantunut. Myös liitto on kannustanut kovasti
jäsenhankintaan ja reagoinut parin vuoden takaiseen notkahdukseen
jäsenmäärässä.


 

Pasi Parkkila

42-vuotias reservin kersantti.

Vihannin Reserviläisten puheenjohtaja.

Suorittanut varusmiespalveluksen Pohjois-Suomen
viestipataljoonassa Oulussa. Saapumiserä 1/92.

Harrastuksina maanpuolustustoiminta ja luottamustehtävät
kunnallis- ja maakuntatasolla.

Työskentelee valimotyöntekijänä. Käynyt ammattikoulun
autonkuljettajalinjan.