Tänä keväänä on
Döbelninkadun maanpuolustustalossa työstetty strategioita. Ainakin
Reserviläisliitto, Maanpuolustuskoulutusyhdistys, Reserviläisurheiluliitto ja
Maanpuolustuksen Tuki ry ovat työstäneet strategioitaan kohdatakseen
tulevaisuuden haasteet. Myös Suomen Reserviupseeriliitolla alkaa hallituksen
kesäseminaarissa seuraavan strategian valmistelutyö. Olen saanut olla ainakin
osittain mukana kaikissa muissa paitsi RES:n strategiaprosessissa. Itse
prosessit on vaihdelleet suurestikin eri organisaatioiden välillä. Yhdessä on
käytetty ulkopuolista ammattilaista,
toisessa pidetty seminaaria aiheesta ja kolmannessa aihetta on
pyöritelty omien toimielinten sisällä. Monenlaisia prosesseja, mutta aina sama
lopputulos: STRATEGIA 2020. Siis ainakin näin otsikkotasolla.
Strategiaprosessit ovat tylsiä. En usko, että monikaan
sisäisesti hyppii ilosta, kun kuulee uuden strategiatyön aloitettavan. Siihen
varmastikin vaikuttaa varsin yleinen ajatus strategiatyön vaiheista: ”Tämähän
on jo valmiiksi kirjoitettu, mutta käsitellään vaan sitä useissa kokouksissa.”
”Valitettavasti en tälläkään kertaa ehtinyt asiaan perehtyä,
mutta viilataan silti vähän epäolennaista.”
”Onneksi se on nyt valmis, ettei tarvitse siihen enää
palata.”
Strategiaprosesseja on
monia, mutta jos oikeasti halutaan tehdä strategia, joka kehittää toimintaa
vastaamaan tulevaisuuden haasteita, tulee sen suunnittelu aloittaa puhtaalta
pöydältä. Ensimmäisen kirjoitetun sanan jälkeen mitään ei ole enää tehtävissä.
Sinä hetkenä on jo päätetty mitä strategia tulee pitämään sisällä, eikä sitä
enää mikään muuta. Ensimmäisen sanan kirjoittamisen osalta tulee siis olla
äärettömän varovainen. Kaikki suunnittelu- ja visiointityö kannattaa tehdä
loppuun, ennen kuin mustaa aletaan laittaa valkoiselle. Mitä vapaampaa ja
ideoivampaa alku on, sitä parempi on lopputulos. Eikä se oikeasti ole huono
asia, vaikka prosessissa mukana olisi joku meidän ”uskovaisten” ulkopuolinenkin
herättäjä.
Strategia on suunnitelma, jolla saavutetaan tavoitettu
päämäärä. Tavoittelemamme päämäärän taas tulee perustua visioon, jonka luomme
tulevaisuudesta. Strategian luominen vaatii siis tulevaisuuden ennustamista.
Maailma muuttuu ja varmimmin epäonnistumme, jos luomme strategiamme tälle
päivälle. Ennustaminen ei ole helppoa ja mitä pidemmälle se tehdään, sen
epävarmemmaksi sen laatiminen tulee. Ennustamista kuitenkin helpottaa näkemys
tulevasta. Mitkä omat ja ulkopuoliset tekijät tulevaisuuteemme vaikuttavat sekä
mitä ja millä varmuudella voimme niitä jo ennustaa.
Mitä sitten voisimme
oppia tästä monen organisaation strategiaruuhkasta? Vaikka jokaisen järjestön
on syytä käydä läpi oma strategiatyö, voisimme varmasti kuitenkin oppia toinen
toistemme prosesseista. Miksemme istuisi alas ja kertoisi toisillemme
strategiatyömme vaiheista ja päätöksistä. Ennen kaikkea olisi hyvä jakaa ne
onnistumiset, joita olemme matkan varrella kokeneet. Samalla voimme myös miettiä,
tarvitsemmeko järjestöille myös yhteisen strategian, jolla me vapaaehtoiset
maanpuolustajat vastaamme tulevaisuuden haasteisiin. Döbelninkadun
maanpuolustusjärjestöt ovat monelta eri kantilta sidoksissa toisiinsa. Yhteinen
strategia selkeyttäisi toimiamme, yhtenäistäisi viestiämme ja loisi
yhteisöllisyyttä tulevaisuuteen, jossa voimavaroja ei vaan ole varaa
hukattavaksi.
