• Puolustusvoimat

Yleinen asevelvollisuus saa suomalaisilta vahvan tuen, mutta maanpuolustustahto on laskenut

MTS:n tutkimuksen mukaan nykyisen kaltaisen yleisen asevelvollisuuden kannatus on nyt vahvempi kuin vuosi sitten.

Puolustusvoimat

Varusmiehiä koulutetaan huollon tehtäviin. MTS:n tutkimuksen mukaan nykyisen kaltainen yleinen asevelvollisuus saa suomalaisilta vahvan tuen.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) torstaina
julkaiseman mielipidetutkimuksen mukaan yleinen asevelvollisuus saa
suomalaisilta vahvan tuen. Tutkimuksen mukaan nykyisen kaltaisen
asevelvollisuuden kannatus on nyt hieman vahvempi kuin vuosi sitten. 79 prosenttia kyselyyn vastanneista tukee nykyisen asevelvollisuuden säilyttämistä. Miehistä sitä tukee 80 prosenttia ja naisista 79 prosenttia.

Kansalaiset ovat
myös halukkaampia lisäämään puolustusmäärärahoja kuin vähentämään niitä. 

Sen sijaan maanpuolustustahto on laskenut viime vuodesta. Vielä vuosi sitten 78 prosenttia oli sitä mieltä, että Suomen pitäisi puolustautua aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta. Nyt luku on laskenut 71 prosenttiin. MTS:n puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia
Vikman
(kok.) pitää maanpuolustustahdon heikkenemistä huolestuttavana
suuntana. 

– Onneksi kysymyksen pitkä aikasarja huomioiden
maanpuolustustahto on edelleen varsin korkealla tasolla. On kuitenkin tärkeää
pohtia, mitä syitä maanpuolustustahdon heikkenemiselle on. Tärkeää on, että
Suomi on jatkossakin maa, joka koetaan puolustamisen arvoiseksi. Toivon, että
tuleva puolustusselonteko huomioi maanpuolustustahdon merkityksen, Vikman sanoo
MTS:n tiedotteessa.

Tahto on laskenut sekä miehillä että naisilla. Miehistä myöntävästi vastasi 79 prosenttia ja naisista 64 prosenttia.

 

Luottamus EU:hun
heikentynyt, vain neljännes pyrkisi Natoon

Tutkimuksen mukaan suomalaisten luottamus EU:n
tulevaisuuteen on heikentynyt. EU-jäsenyys kuitenkin nähdään edelleen selvästi
Suomen turvallisuutta lisäävänä tekijänä, samoin kuin Suomen osallistuminen
EU:n yhteisen puolustuksen järjestämiseen.

Kyselyyn vastanneista 25 prosenttia on sitä mieltä, että Suomen pitäisi liittyä Natoon. 61 prosenttia ei liittyisi ja 14 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa. Sekä kielteisten että myönteisten Nato-jäsenyyteen liittyvien
vastausten joukosta erottuvat perustelut ”turvallisuus” ja ”Venäjä”. Myös muun muassa taloudellisten kustannusten kasvaminen nousi esille kielteisisten vastausten perusteluista.

Maahanmuuttajien määrän kasvusta Suomessa koetaan nyt
vähemmän huolta kuin vuosi sitten, mutta pakolaisiin liittyvät asiat
huolettavat suomalaisia.

– Maailman pakolaistilanne, työllisyystilanne
Suomessa, kansainvälinen terrorismi ja Euroopan talouden näkymät herättävät
paljon huolta, Vikman sanoo.

MTS:n tänään julkistama ”Suomalaisten mielipiteitä ulko- ja
turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta”-tutkimus on
vuosittain tehtävä mielipidetutkimus. Kaikki tulokset löytyvät puolustusministeriön nettisivuilta. Kyselyyn haastateltiin tuhatta 15–79-vuotiasta suomalaista henkilöä koko maasta. Ahvenanmaa rajattiin tutkimuksen ulkopuolelle. Haastattelut toteutti Taloustutkimus henkilökohtaisina haastatteluina. Haastattelut tehtiin syys-lokakuussa 2016. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

 

Lue myös: 18.11.2016 Kysely: Nato kiinnostaa, Venäjä huolettaa