Suomi kuului varhaisiin omaksujiin konepistoolin kehittämisessä ja sen sijoittamisessa joukkojen määrävahvuuksiin. Legendaarinen Suomi-konepistooli eli 9,00 kp m/31 oli tunnetun asesuunnittelijan Aimo Lahden (1896–1970) työtä.
Konepistooli määritellään käsivaralta ammuttavaksi pistoolikaliiperiseksi sarjatuliaseeksi. Lahden kehittämä ase toimi massasulkuperiaatteella kuten muutkin varhaiset konepistoolit. Massasulku on mekanismina varsin yksinkertainen. Sylinterimäinen lukko liikkuu edestakaisen aseen rungon sisällä. Lukkorungon sisällä oleva jousi työntää lukon eteen, ja edetessään lukko työntää patruunan lippaasta patruunapesään. Iskurin laukaistua patruunan lukko vetäytyy ruutikaasun voimasta taakse poistaen samalla hylsyn. Liike jatkuu niin kauan kuin liipaisinta painetaan tai lippaassa riittää patruunoita.
Ensimmäinen maailmansota oli leimallisesti konekiväärin voittokulkua. Sillä niitettiin avoimien taistelukenttien yli hyökänneitä jalkaväkirivistöjä. Sodan lopulla saksalaiset modernisoivat sodankäyntiä kehittämällä itärintamalla iskuosastotaktiikan, ja iskuosastojen työvälineeksi Hugo Schmeisser (1884–1953) kehitti vuonna 1916 konepistoolin. Valmistajaksi valikoitui Theodor Bergmann Industriewerke, ja ase tultiin tuntemaan nimellä Bergmann M.P. 18 I. Massasulkuperiaatteella toimineen aseen lipas sijaitsi aseen sivulla eikä nykytavan mukaisesti alla.
Bergmann-konepistoolia alettiin sodan jälkeen tuottaa Sveitsissä, koska rauhansopimus kielsi saksalaisilta konepistoolin kehittämisen ja käytön sotavoimissa. Kymmenisen vuotta myöhemmin julkaistiin jatkokehitysversio Bergmann M.P. 28 II.
Italialaisetkin olivat ajan hermolla konepistoolirintamalla. Ennen Schmeisserin tuotetta Italiassa oli kehitetty vuonna 1915 hyvin paljon lentokoneiden kaksoiskonekivääriä muistuttanut kaksipiippuinen 9,00 mm:n Villar Perosa (V.P.). Berettan tehtaalla kehitettiin V.P.:n mekanismin pohjalta karabiinia muistuttanut Beretta m/1918, ja V.P:t päätyivät lähinnä lentokoneisiin, kunnes konekiväärit pian valtasivat niiden paikan.
Suojeluskuntajärjestö tilasi 1920-luvun alussa Sveitsistä noin 1 400 kappaletta 7,65 mm:n Bergmannia. Aseiden kappalehinta oli sen verran kallis, että Leonard Lindelöfin konetehdas Helsingissä sai toimeksiannon valmistaa pienen erän samaa asetta, jotta voitaisiin tutkia sen tuottamista kotimaassa edullisemmin.
Jo ennen Lindelöfin konetehtaan saamaa tilausta Keski-Suomen rykmentin aseseppänä toiminut ja Bergmann-konepistooliin tutustunut Aimo Lahti alkoi kehittää vastaavaa asetta Suomen sotavoimille. Vuonna 1921 Lahti sai valmiiksi ensimmäisen prototyypin, jonka kaliiperi oli 7,65 mm. Lahti uskoi aseensa menestykseen siinä määrin, että perusti muutaman upseerin kanssa Konepistooli Oy:n. Lahdesta tuli siis nykytermillä ilmaistuna startup-yrittäjä.
Syyskuussa 1922 Lahti haki aseelleen ja sen laukaisulaitteelle sekä vaipparakenteelle patentin yhdessä yhtiökumppaninsa, jääkäriluutnantti Yrjö Koskisen (1891–1972) kanssa. Mallikappaleet valmisti Konepaja Leskinen & Kari Tampereella. Liikekumppanukset kehittivät asetta edelleen vuosina 1923–1926, ja aseen sarjavalmistuksen aloitti Tool Oy Helsingissä. Ensimmäiset erät myytiin Puolustusvoimille, Rajavartiolaitokselle ja suojeluskunnille. Ase sai mallimerkinnäkseen 7,65 kp m/26. Ase muistutti hyvin paljon sotavuosina tutuksi tullutta, mutta selvin erottava tekijä on varhaisversion voimakkaasti eteenpäin kaartuva lipas.
Kiväärituotanto piti Aimo Lahden kiireisenä 1920-luvun loppupuolella, joten konepistoolin jatkokehitys joutui odottamaan, kunnes vuonna 1930 avautui aikaikkuna 9,00 mm:n version kehittämiselle. Konepistooli Oy myi tuolloin valmistusoikeudet Tikkakosken Rauta- ja Puuteollisuus Oy:lle, joka myöhemmin tultiin tuntemaan ytimekkäästi Tikkakoski Oy:nä.
Tikkakoski haki aseelle patentin heinäkuussa 1930. Samaan aikaan yhtiö haki erikseen patentin aseen piipunsuun viistolle muotoilulle, liipaisinkaaren eteen sijoitetulle vaihtimelle sekä vaipan pikakiinnitykselle. Viistetyn piipunsuun oli tarkoitus purkautuvan ruutikaasun avulla hillitä piipun nousua sarjatulella. Kp m/26:ssa vaihdin oli vielä aseen oikealla sivulla, mutta nyt se siirrettiin liipaisinkaaren etupuolelle, jolloin sitä pystyi käyttämään kätevästi liipaisinsormella. Vaihtimen takimmaisessa asennossa ase oli varmistettu, keskiasennossa ase ampui kertatulta ja etuasennossa sarjatulta. Sarjatuotantoaseen mallinimeksi vahvistettiin 9,00 kp m/31.
Ennen sarjatuotannon vakiintumista aseesta kehitettiin useita vientiversioita tilaajamaiden toiveiden mukaan. Aseella oli kysyntää Etelä-Amerikkaa myöden. Joissakin malleissa oli kahva liipaisinkaaren ja lippaan välissä. Jotkut tilaajat halusivat aseeseen etutuen ja jotkut taas irrotettavan tukin ja pistoolikahvan. Asetta valmistettiin lisenssillä ainakin Ruotsissa, Tanskassa ja Sveitsissä.
Kotimaiseen käyttöön tuotettiin kaksi erikoisversiota. Panssarivaunujen apuaseeksi kehitettiin 9,00 kp m/31 psv. Se asennettiin Vickerseihin ja T-26:iin ajajan viereiselle paikalle vaunun etupanssarin kalottiin. Aseessa oli lyhempi piippu ja perän sijasta pistoolikahva, jotta ase soveltui vaunun ahtauteen. Perä oli korvattu pistoolikahvalla myös korsukonepistoolissa 9,00 kp m/31 korsu. Lisäksi piipun vaippa oli litistetty ja tähtäimet siirretty aseen sivulle.
Jatkosodan aikana konepistooliin tehtiin yksi helposti havaittava muutos. Aseen piipun päähän lisättiin suujarru vuonna 1942. Tarkoituksena oli pienentää aseen suuliekkiä, jotta se ei häiritsisi ampujaa eikä paljastaisi ampujaa viholliselle. Suujarrun katsottiin myös suojaavan piippua likaantumiselta maasto-olosuhteissa. Käyttäjien turvallisuutta parantava uudistus tehtiin seuraavana vuonna, kun vaihtimen herkistystä muutettiin vahingonlaukausten estämiseksi. Jos ase putosi perä edellä kovalle alustalle, varmistamaton ase saattoi tehdä latausliikkeen ja laukaista patruunan kohtalokkain seurauksin.
Suomi-kp:ssa käytettiin sekä rumpulipasta että tankolipasta. Suosituin oli 70 patruunan pyöreä rumpulipas, mutta sitä valmistettiin pienempinäkin versioina. Myös tankolippaita valmistettiin eri patruunamäärille. Täysi rumpulipas painoi 1,9 kg ja 20 patruunan tankolipas 0,5 kg. Isompi 36 patruunan tankolipas painoi täytenä 0,9 kg.
Suomen sotaväkioli edelläkävijä konepistoolien sijoittamisessa jalkaväkijoukkoihin, mutta aseet eivät aluksi riittäneet määrävahvuuksiin. Talvisotaan lähdettiin vahvuusilmoituksen perusteella 4 963 konepistoolin voimin. Se oli vain 30 prosenttia määrävahvuudesta. Jatkosodan alkuvuonna 1941 konepistoolien määrävahvuus oli noin 26 500 asetta, mutta niitä oli vain hieman yli puolet siitä.
Tuotantomäärien kasvaessa määrävahvuuksia lisättiin. Ennen sotia kiväärikomppaniaan kuului kahdeksan konepistoolia. Vuonna 1941 määrä kaksinkertaistettiin ja jatkosodan aikana jopa kolminkertaistettiin 24 aseeseen. Joka ryhmään haluttiin vähintään yksi konepistoolimies.
Väinö Linnan Tuntematon sotilas antaa pienen tuokiokuvan ryhmäkohtaisesta konepistoolista, kun hyökkäysvaiheen alussa joukkueenjohtaja, vänrikki Kariluoto kiittelee kp-mies Ukkolaa ja sanoo toisen ryhmän konepistoolin tehneen hyvää työtä.
Suomi-konepistoolia arvostettiin sotavuosina hyvin suorituskykyisenä aseena. Sotien jälkeen jotkut veteraanit kävivät kiittämässä Aimo Lahtea jopa kädestä pitäen. Kun oma tai aseveljen henki oli ollut katkolla, pelastajana oli toiminut luotettava Suomi-kp.
Varmatoimisuuden saivat aikaan huolellinen suunnittelu ja korkea valmistuslaatu. Pitkä piippu puolestaan teki aseesta monia ulkomaisia vaihtoehtoja tarkemman. Aseen tuotanto jatkui vuoteen 1953, ja lopullinen tuotantomäärä kotimaahan ylsi ilmeisesti yli 70 000 kappaleen. Vientiin valmistettiin lisäksi 15 000 asetta.
Ase säilyi jakovahvuudessa reservistä perustettaville joukoille 1990-luvulle asti. Panssarireserviupseerikurssillamme kouluttajana toiminut sotilasmestari Nissinen kiteytti ampumaradalla Suomi-kp:n ominaisuudet nasevasti: ”On se vain hiton hyvä ase tuo konepistooli!”
Lähteitä:
Timo Hyytinen – Harri Hyytinen: Suomi-konepistoolin tarina
Timo Hyytinen: Arma Fennica 2 – Sotilasaseet (1987)
Aimo Lahti: Asesuunnittelijana Suomessa (1970)
Graham Smith (suom. Kai Kankaanpää): Sotilaskäsiaseet – 300 vuotta tuliaseiden historiaa (2004)
Suomi-konepistooli 9,00 kp m/31
- Kaliiperi: 9,00 mm
- Aseen pituus: 870 mm ja 925 mm suujarrulla
- Piipun pituus: 314 mm
- Paino ilman lipasta: 4,7–4,9 kg
- Teoreettinen tulinopeus: 800–900 ls/min
- Luodin suurin lähtönopeus: 400 m/s
