• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Ikämiessuojeluskunnan säätiö tukee kouluttajien koulutusta

Ikämiessuojeluskunnan säätiö on useana vuonna lahjoittanut noin 80 000 euroa maanpuolustustoiminan tukemiseen.

Tuomas Kaarkoski

Risto Sinkkonen paljasti Ikämiessuojeluskunnan säätiön lipun maanpuolustustalon auditorion tiloissa.

Vapaaehtoinen maanpuolustus tarvitsee tukea toimiakseen ja
kehittyäkseen. Yksi maanpuolustuskentän merkittävistä tukijoista on
Ikämiessuojeluskunnan säätiö, joka on useana vuonna lahjoittanut noin 80 000
euroa maanpuolustustoiminan tukemiseen.

Erityisen paljon tukea säätiö on antanut koulutuksen
parantamiseen. Viime vuonna säätiö jakoi Maanpuolustuksen Tuen
jäsenjärjestöille (RES, RUL, MPK, Naisten valmiusliitto ja Maanpuolustuskiltojen
liitto) yhteensä 34 000 euroa käytettäväksi kouluttajien kouluttamista varten.

Säätiön puheenjohtajan Risto
Sinkkosen
mukaan säätiön suojeluskuntatausta vaikutti päätökseen kohdentaa
tuki nimenomaan koulutukseen.

– He tukivat aikoinaan koulutusta ja perintönä myös me
haluamme olla auttamassa koulutuksen tukemista, Sinkkonen kertoo.

Säätiö juhli tiistaina, kun se lippu paljastettiin
maanpuolustustalon auditorion tiloissa, jossa sijaitsee Helsingin
suojeluskunnan perinnekillan perinnehuone. Aiemmin lippu on ollut sijoitettuna
muun muassa Kaartin Jääkärirykmentin tiloihin.

 – Nyt lippu on
päässyt sen arvolle sopivalle paikalle, Sinkkonen totesi juhlatilaisuudessa.

Ikämiessuojeluskunnan säätiö on vuonna 1919 perustetun
Ikämiessuojeluskunnan perinteiden jatkaja. Suojeluskuntien lakkauttamisen myötä
sen omaisuus siirrettiin 1944 perustettuun säätiöön, joka on aiemmin toiminut
myös nimellä Ikämiesten säätiö.