Utin jääkärirykmentin järjestämään laskuvarjojääkäreiden koulutukseen tuli enemmän hakemuksia kuin koskaan aiemmin 2000-luvulla. 623 henkilöä haki laskuvarjojääkärikurssille, mikä on 79 enemmän kuin vuotta aiemmin. Myös sopimussotilaaksi Puolustusvoimien erikoisjoukkokurssille tuli ennätysmäärä hakemuksia, 162.
Laskuvarjojääkäriksi haluavien määrä on ollut selkeässä nousussa viime vuodet. Vuonna 2022 hakijoita oli 436. Eroa vuoden 2024 ja 2022 hakijamäärissä on siis peräti 187.
Utin jääkärirykmentti järjestää valintakokeet molempiin koulutuksiin pyrkiville 22.–27. tammikuuta. Laskuvarjojääkärikoulutukseen valitaan kokeiden perusteella vuosittain 60–80 sopivaa henkilöä.
Erikoisjoukkokurssille sopimussotilaaksi pyrkivien valintakoe on kaksivaiheinen. Ensimmäisen, tammikuussa järjestettävän vaiheen hyväksytysti suorittavat kutsutaan toiseen, keväällä järjestettävään vaiheeseen. Kurssille valitaan vuosittain noin 15 henkilöä.
Kaikkia hakijoita ei suuren määrän vuoksi ole kutsuttu valintakokeisiin, vaan esikarsintaa tehtiin tällä kertaa aiempaa enemmän.
Puolustusvoimien erikoisjoukkokurssi on 12 kuukautta kestävä peruskurssi. Kurssille voi hakea jo varusmiespalveluksen aikana, mutta kurssin alkaessa varusmiespalveluksen pitää olla suoritettu. Kurssilla koulutettavat sopimussotilaat ovat määräaikaisessa virkasuhteessa Puolustusvoimiin. Kurssin pääsyvaatimuksia tarkennettiin vuoden 2023 lopulla siten, että kurssille voivat jatkossa hakeutua enintään 30 vuotta täyttäneet. Erityisistä syistä yli 30-vuotias voidaan kuitenkin hyväksyä kurssille. Aiemmin ikäraja oli 25 vuotta. Kurssille voi hakea enintään kaksi kertaa.
Myös parhaillaan laskuvarjojääkäriksi koulutettavat varusmiehet voivat hakea vielä keväällä erikoisjoukkokurssille, suoraan valintakokeen toiseen vaiheeseen.
Laskuvarjojääkäreiden varusmiespalvelus alkaa kerran vuodessa, heinäkuun saapumiserän yhteydessä.