Joensuussa asuvaa Milja Muikkua puri jo nuorella iällä maanpuolustuskärpänen. Armeijan käyminen naisena ei ollut valinta vaan itsestäänselvyys.
– En ole ihan varma, mistä maanpuolustusinto lähti. Meillä ei ole suvussa sotilashenkilöitä tai sen ihmeempiä perinteitä maanpuolustuksessa. Kun nuorempana ilmoitin armeijaan menosta, perheen puolelta jopa hieman ihmeteltiin asiaa, kolmekymppinen Muikku kertoo.
– Jotenkin olin aina tiennyt sen, että lähden inttiin. Olen pitänyt sitä itsestäänselvyytenä, että maanpuolustus on kaikkien juttu, ja Suomi on puolustamisen arvoinen hieno maa, hän jatkaa.
Muikku suoritti asepalveluksen ja nautti siitä suuresti. Koulutuksen selkeys ja uusien taitojen oppiminen olivat mieleen. Nuori nainen alkoi pohtimaan, olisiko tällä saralla urapolkua.
– Kun olin palveluksen käynyt ja hetken reservissä levännyt, tuli sellainen ajatus, että olihan se loppujen lopuksi mukavaa aikaa. Voisin mielelläni olla itse kertomassa muille nuorille armeijaan lähteville, että minkälaista siellä on. Siitä innostuneena otin paikallisen MPK:n henkilökuntaan yhteyttä ja pääsin mukaan kouluttajaksi.
Samana vuonna Muikku liittyi myös Liperin Reserviläisiin. Tätä nykyä hän toimii päivätöikseen MPK Savo-Karjalan koulutus- ja viestintäsihteerinä. Rakkaus lajiin on niin kova, että työ ja vapaa-aika menevät samojen asioiden parissa.
– Töissä tulee maanpuolustusta kokonaisturvallisuuden kannalta, ja vapaa-ajalla aika menee reserviläispuolella viestinnässä ja luottamustehtävissä.
Ja luottamustehtäviähän riittää. Muikku toimii Liperin Reserviläisten hallituksessa, Pohjois-Karjalan piirihallituksessa sekä viime syksystä alkaen hän on ollut myös naismandaattipaikalla liittohallituksessa. Lisäksi Muikku on Pohjois-Karjalan piirin naistoimikunnan puheenjohtaja.
Liperin reserviläisyhdistyksessä toiminta on aktiivista. Jäsenmäärä on noussut yli neljänsadan ja esimerkiksi viime vuonna erilaisia tapahtumia yhdistys järjesti 80.
– Meillä on tosi hienosti nuorta porukkaa paljon mukana. Ammunta ja liikunta kiinnostaa ihmisiä eniten.
Muikku käy itsekin paljon tapahtumissa ja kisoissa, mutta useimmiten hänet löytää kameran eikä aseen takaa.
– Käyn kisoja kuvaamassa ja jaan tietoa. Tiedottaminen ja viestintä on minulle se intohimo.
Yhdistyksen toiminnassa Muikku on ottanut asiakseen erityisesti tiedottamisen nuorille armeijasta kiinnostuneille sekä naisille.
Tärkein sanoma, jota Muikku haluaa viedä eteenpäin, on maanpuolustuksen kuuluminen kaikille. Reserviläisliiton toiminta on kaikille avointa. Asepalvelus taustalla ei ole välttämätön.
– Oma paloni on saada kaikki kansalaiset kiinni ja mukaan reserviläistoimintaan. Jokainen voi tehdä jotain. Sotilaallinen maanpuolustus on tietysti puolustuksen ydin ja selkäranka, mutta yhtä lailla tärkeää on koko kansan varautuminen siihen, että pystyy kriisin koittaessa huolehtimaan itsestään ja läheisistään alkaen ihan kotivarasta ja ensiaputaidoista. Näin viranomaisilla on tilaa hoitaa omia tehtäviään.
Milja Muikku
- Ammatti: MPK Savo-Karjalan koulutus- ja viestintäsihteeri
- Syntynyt: 1996
- Sotilasarvo: Ylikersantti res.
- Asuinpaikka: Joensuu
- Jäsenyhdistys: Liperin Reserviläiset
- Muita harrastuksia: Luonnossa liikkuminen ja käsityöt
- Motto: “Maanpuolustus kuuluu kaikille.”