• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Sotilasmoniottelu toi reserviläisurheilijat Lahteen

Sotilasmoniottelun kilpailulle pyritään saamaan SM-kisan status sen siirryttyä Reserviläisurheiluliiton järjestettäväksi.

Paavo Airo

Saku Liehu ja Janne Hyvärinen kilpailivat sotilasesteradalla Lahden Hennalan entisellä varuskunta-alueella. Rata on nykyään kaikkien käytettävissä.

Lahden Hennalan lakkautetun varuskunnan takaa löytyy paikka, joka muistuttaa kasarmeilla aikoinaan toimineesta Urheilukoulusta. Kaikkien vapaasti käytettävissä nykyään oleva sotilasesterata on pidetty hyvässä kunnossa Lahden Reserviupseerikerhon otettua sen hoitoonsa. Sunnuntaina radalla järjestettiin reserviläisille sotilasmoniottelun kutsukilpailu, johon osallistui yhdeksän urheilijaa.

Esteradan luona järjestettiin myös harjoituskranaatin heitto. Lisäksi ohjelmassa olivat suunnistus Lahden Nastolassa ja pistooli- sekä kivääriammunta Hollolan Hälvälässä. Esteuinti jouduttiin jättämään kilpailusta pois, sillä koronatilanteen vuoksi sopivaa uimahallia ei saatu käyttöön.

Kouvolalainen Mika Valtonen osallistui ensimmäistä kertaa sotilasmoniottelukilpailuun. Hän kertoo saaneensa uutiskirjeestä ex tempore -ajatuksen lähteä kokeilemaan, miten käy.

– Esterata oli rankempi kuin ajattelin, mutta toteutettavissa kuitenkin. Oikein tyytyväinen olen omaan suoritukseeni. Korkeat portaat olivat pahin rasti, ruuti olikin yllättävän loppu siinä vaiheessa. Suoritus meni kuitenkin kuten kuvittelinkin, Valtonen sanoo.

Valtonen kertoo valmistutuneensa kisaan lähinnä palautellen mieleensä suunnistukseen liittyviä merkkejä. Hän on myös harjoitellut loppuvuonna järjestettävää puolimatkan maratonia varten.

Kilpaileminen muiden reserviläisten kanssa tuntui Valtosesta hyvältä koronapandemian keskellä.

– Onhan tämä mukavaa, että tällaisia tapahtumia pystytään järjestämään. Aika yksinäistä urheilua on korona-aikana ollut. Mukavaa, että saa muidenkin kanssa vähän touhuilla.

Mika Valtonen kilpaili sotilasmoniottelussa ensimmäistä kertaa. Kuva: Paavo Airo

Saku Liehu kiipesi portaita radalla. Kuva: Paavo Airo

Tekniikkaa voi hioa vain esteradalla

Helsinkiläinen Mirka Mannersuo kertoo kilpailleensa sotilasmoniottelussa jo aiemminkin.  

– Työkaveri vinkkasi tästä lajista, olimme samassa joukkueessa Virossa vuonna 2019. Lentopalloa olen pelannut vuosia kilpatasolla asti, mutta nyt enemmän harrastusmielessä. Rinnalle on tullut oheislajeja kuten tämä.

Mannersuo on harjoitellut esterataa muutaman kerran Helsingin Santahaminassa ja Lahden Hennalassa. Hänen mukaansa tekniikkaa ei oikein muuten voikaan treenata kuin menemällä esteradalle.

– Tietenkin ihan peruskestävyysharjoittelua ja intervallijuoksua ynnä muuta pitää myös tehdä.

Haasteena esteradalla on Mannersuon mukaan oman vauhdin jaottaminen, jotta saa maksimaalisen suorituksen mutta ei ala piiputtaa radan loppuvaiheilla. Rata itsessään ei ole tolkuttoman pitkä, mutta rankat esteet syövät voimia.

Mirka Mannersuo on aiemmin päässyt kilpailemaan Virossakin kansainvälisessä kilpailussa. Kuva: Paavo Airo

Simo Jääskeläinen sijoittui kokonaispisteissä ykköseksi. Kuva: Paavo Airo

SM-kisan arvo suunnitelmissa

Sunnuntain kilpailun oli alun perin tarkoitus toimia karsintakisana Kreikassa järjestettävää Naton reserviupseerijärjestö CIOR:n kilpailua varten. Koronan vuoksi Kreikan kisa on kuitenkin peruttu.

Aiemmin karsinnat on järjestänyt Reserviupseeriliitto, mutta ne päätettiin siirtää Reserviläisurheiluliiton alaisuuteen. Tarkoituksena on saada tulevaisuudessa karsintakisoille SM-kisan arvo.

Sotilasmoniottelunkin pariin kaivataan lisää kilpailijoita.

– Nuorempaa porukkaa pitäisi saada lajin pariin. Mukavaa, että nyt oli pari uutta kasvoa kuitenkin mukana, kilpailun tekninen asiantuntija Mikko Luostarinen sanoo.

Luostarisen mukaan CIOR:n kilpailuihin voidaan ottaa mukaan myös muita kuin reserviupseereja, vaikka kyseessä onkin reserviupseerien järjestö. Hän suosittelee kokeilemaan sotilasmoniottelua, jos etsii monipuolista, haastavaa ja rankkaa lajia.

Kilpailun johtaja Wille Viittanen täydentää, että laji tarjoaa myös mahdollisuuden päästä ulkomaille reissuun, kunhan koronatilanne vain sallii.

– Reserviupseeriliitto on lähettänyt kilpailijoita ympäri Eurooppaa, joten mukaan on mahdollista päästä.

Ammunnat järjestettiin Hollolan Hälvälässä turvavälit huomioiden ampumaradalla. Kuva: Paavo Airo

Kivääriammunnan lisäksi ohjelmaan kuului pistooliammuntaa. Kuva: Paavo Airo

Lahden sotilasmoniottelukilpailun tulokset:

1) Simo Jääskeläinen 2) Mikko Välivirta 3) Janne Hyvärinen 4) Johannes Siirilä 5) Jouni Leppäsaajo 6) Saku Liehu 7) Mika Valtonen 8) Ilkka Kaipainen 9) Mirka Mannersuo

Lajeina olivat kivääriammunta, pistooliammunta, sotilasesterata sekä suunnistus, jonka pisteisiin laskettiin harjoituskäsikranaatin heiton tulos. Esteuintia ei järjestetty koronatilanteen vuoksi.