Yhdysvallat ja Suomi käynnistävät neuvottelut puolustusyhteistyösopimuksesta syksyn aikana. Sopimus luo puitteet ja oikeudellisen pohjan Suomen ja Yhdysvaltojen väliselle säännölliselle puolustusyhteistyölle. Sopimus myös loisi edellytyksiä yhteistyön tiivistämiselle, mikäli turvallisuustilanne sitä edellyttäisi.
Sopimus on jatkoa aiemmalle yhteistyölle. Maaliskuussa 2022 tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden sopivat Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusyhteistyön syventämisestä. Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusministeriöiden välillä on aiejulistus vuodelta 2016.
Puolustusyhteistyösopimus on luonteeltaan sitova kansainvälinen sopimus, joka tuodaan perustuslain 8. luvun mukaisesti eduskunnan käsittelyyn ja hyväksyttäväksi. Sopimusneuvotteluiden kestoksi ennakoidaan 1–2 vuotta. Sopimus määrittelee Yhdysvaltojen joukkojen asemaa niiden toimiessa Suomen alueella ja sisältää muun muassa verotukseen, tulleihin ja pätevyyksien tunnustamiseen liittyviä käytännön kysymyksiä.
Yhdysvalloilla on lukuisia turvallisuus- ja puolustusyhteistyötä koskevia sopimuksia ja järjestelyjä Nato-maiden kanssa.
Lue seuraavaksi
-
Puolustusvoimat