Hyvä reppu on monikäyttöinen reppu. Monesti hyvä reppu on myös riittävän yksinkertainen reppu. Tähän kuluttajalokeroon tähtää myös Savotta kahdella uudella repullaan. Kahakka-nimeä kantavat 25- ja 15-litraiset kantolaitteet on tarkoitettu sekä sotilas- että siviilikäyttöön.
Karstulalaisvalmistajan käsiala repuissa on helposti tunnistettavissa. Jo nopea vilkaisu Kahakka-reppuihin paljastaa reput Savotan valmistamiksi: pelkistettyä, kestävää ja samalla käytännöllistä.
Molemmat reput ovat perusominaisuuksiltaan verrattain samanlaisia. Iso ylhäältä avattava päälokero, laskostetut avoimet sivutaskut kummallakin puolella, pals-nauhakujastoa sekä vetoketjullista säilytystilaa pientavaralle.
15-litrainen Kahakka on muotokieleltään kulmikkaampi kuin isompi kollegansa. Pienempää reppua voisi esimerkiksi mustana kuvitella hyvin käyttävänsä kaupunkikäytössäkin vaikka toimistolle kulkevana läppärireppuna.
Reppumallin mielenkiintoisimpiin puoliin lukeutuvat sivutaskut, jotka pysyvät repun kyljissä napakoina metallisilla g-koukuilla. Koukkuja löysäämällä pienemmänkin repun sivutasku kasvaa 2,5-litraiseksi, jonne on helppo survoa kaikkea isoista juomapulloista taukotakkeihin tai vaikka kenttälapioihin saakka. Ylemmällä g-koukulla sivutaskun saa sen verran kireälle, että tavarat myös pysyvät kyydissä.
(Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen.)


Iso päälokero sulkeutuu taittaen ja kiinnittyy kahdella SR-soljella. Mitään erityistä kiristysremmiä tai vetoketjua ei parin kuukauden testiotannalla jäänyt kaipaamaan edes sadekeleillä. Päätasku istuu napakasti. Sisäpuolella repusta löytyy yksi lokero, johon menee vaikka juomarakko. Puljaamista helpottamaan sisältä repusta löytyy kaksi sidontalenkkiä. Juomapullon letkulle on ulostulo kummallakin puolella reppua.
25-litrainen Kahakka on vielä pikkumallia selkeämpi päiväreppu ja hyvä sellainen. Sivulokerot vetävät isommassa mallissa kolme litraa per puoli ja pienemmän repun yhden vetoketjutaskun sijasta 25-litran mallista löytyy kaksi vetoketjullista taskua, joista isompi sijaitsee repun läpän päällä. Operaattori-ihmisiä lämmittänevät vetoketjuihin valmiiksi laitetut nyörilenkit, jotka helpottavat vetoketjujen puljaamista hanskat kädessä ja vaimentavat toki myös samalla repusta lähtevää ääntä.
Kummankin repun olkaviillekkeet istuvat savottamaisen hyvin, kuten odotettavissa firman aiempien tuotteiden perusteella olikin. Repun selkämykseen on kummassakin mallissa laitettu umpisolumuoviläpykkä, jonka valmistaja on suunnitellut irroitettavaksi tarvittaessa esimerkiksi istuinalustaksi. Periaatteessa lokeroa on helppo luulla esimerkiksi juomarakon taskuksikin, josta tosin seuraa ihmettely läpiviennin puuttumisesta. Isommasta repusta umpisolumuovilevyn alta löytyy itse asiassa 50 mm leveästä nauhasta tehty lantiovyö. Tiedä sitten, onko vika kirjoittajan punaisissa kauluslaatoissa vai jossain muussa, mutta berg buckle -soljella varustettu lantiovyö on ehkä vähän liiankin hyvin piilotettu, jos siitä ei ole ennakkotietoa.
(Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen.)


Mitään maailmaa järisyttäviä uusia innovaatioita Kahakoista ei löydy. Silti ne ovat omassa genressään viimeisen päälle hyviä tuotteita eli kestäviä perusreppuja, jotka taipuvat moneen erilaiseen toimintaan. Vähän niin kuin suomalainen reserviläinen siis.
Kahakka 25L
Paino: 1,3 kg
Vetoisuus: Noin 25 litraa + kaksi kolmen litran sivutaskua
Kangas: 1000D ja 500D Cordura:
Värivaihtoehdot: vihreä, musta, ruskea, M05 ja multicam
Hinta: 209–229 e
Kahakka 15L
Paino: 1 kg
Vetoisuus: Noin 15 litraa + kaksi 2,5 litran sivutaskua
Kangas: 1000D ja 500D Cordura:
Värivaihtoehdot: vihreä, musta, ruskea, M05 ja multicam
Hinta: 169-189 e