• Kalusto

Testissä: Savotta Kantamus 60L -reppu

Sotilaskäyttöön suunniteltu reppu soveltuu pienempää edeltäjäänsä paremmin pidemmille matkoille ja talvikeleille.

Tuomas Kaarkoski

60-litraisen Kantamuksen profiili on mietitty nimenomaan sotilaskäytön ehdoilla.

Aiemmin alkuvuodesta Savotta julkaisi 40-litraisen erityisesti sotilaskäyttöä varten ajatellun 40-litraisen Kantamus-repun. Reppu vastasi erinomaisesti kysyntään parin päivän harjoitusten osalta, mutta jätti toivomisen varaa pidempiä keikkoja tekevien osalta. Tässä valossa ei ollut suuri yllätys, kun karstutulaislähtöinen firma marssitti elokuun alussa markkinoille saman Kantamus-sarjan 60-litraisen version.

Uusin Kantamus on suunniteltu palvelemaan useamman päivän tehtäviä ja vetoisuudensa ansiosta se toimii hyvin myös talvisen sesongin aikana. Kesällä vaatekuorman ollessa vähäisempi rinkka vastavuoroisesti taipuu vieläkin pidempiin operaatioihin käytettäväksi. Päivärepuksi 60-litrainen kantolaite on luonnollisesti auttamatta liian iso. Parhaimmillaan reppu, tai oikeammin rinkka, on jalkaväen taistelijan raskaana kantovälineenä. Profiililtaan reppu on 40-litraisen edeltäjänsä tavoin perinteisiä vaellusrinkkoja leveämpi, mutta samalla matalampi. Tämä mahdollistaa repun kantamisen mukavasti, vaikka yllä olisi esimerkiksi taisteluliivi tai -vyö. Matalan profiilin ansiosta esimerkiksi makuulla ollessa repun yläosa ei paina takaraivon suunnalta kypärää silmille.

Reppua on helppo muokata monella tapaa ja sen kanssa pystyy kuljettamaan varsin mukavasti pienempää rynnäkköreppua tai muuta kantojärjestelmää lyhyempiä tehtäviä varten, jolloin varsinainen reppu jätetään jonnekin piiloon. Lisäkilkkeet saa laitettua päärepun päälle tai sivulle PALS-järjestelmän avulle. 

Tilava ja kelluva pääläppä mahdollistaa hyvin ylipakkaamisen, jonka lisäksi erillisen rynnäkkörepun voi survoa läpän allekin. PALS-kujastoa löytyy myös repun läpän alapuolelta. Yleisesti lisätaskuille on paikkoja niin paljon, että jää käyttäjän omien mieltymysten määritettäväksi, mihin lisätaskuja mahdollisesti haluaa lisätä. Lisätaskujen myötä Kantamus 60L nielee jalkaväen taistelijan koko henkilökohtaisen varustekasan sisuksiinsa. Testeissä kaikki tarpeellinen mahtui lisätaskuilla täydennettyyn reppuun kokonaisuudessaan ja siellä kulki varustemäärä, jolla selviää kesällä eittämättä viikonkin ja talvellakin ainakin neljä päivää melko tuskattomasti.

(Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen)

Repun läppä vetää itsessään 12 litraa tavaraa. Moraalimerkit saa velcrolla kätevästi kiinni niille varattuun alueeseen.
Tuomas Kaarkoski
Kantamukseen mahtuu kaikki oleelliset sotilaan tavarat. Vähemmän gonahtanut soturi jaksaa vielä ehkä välpätä pitkät remmitkin sotilaallisesti piiloon.
Tuomas Kaarkoski

Kangasmateriaali on repussa kestävää. 1000D ja 500D cordura antavat totuttua kulutuskestävyyttä ja samalla joustoa kantolaitteelle. Savotalle tyypilliseen tapaan repun pääosaa ei ole lokeroitu mitenkään erillistä juomarakon luiskaa ja sen letkuporttia lukuun ottamatta. Sisältä päälokero on kokonaisuudessaan vettä kestävää materiaalia ja piti testeissä repussa olleet varusteet kuivina. Tästä huolimatta lienee fiksuinta pakata tavarat vettä kestäviin pienempiin pusseihin, joka myös helpottaa tavaroiden löytämistä isosta repusta. Pääosasto aukeaa suuaukon lisäksi vetoketjuilla sivuilta. Avaimet, muistiinpanovälineet ja muut pienemmät tarvikkeet menevät parhaiten etupaneelista löytyvään suuren vetoketjutaskuun, josta niihin pääsee helposti myös käsiksi.

Repun rakenteesta löytyy ryhtiä tuova alumiininen putkirunko ja umpisolumuovista tehty selkäpehmuste. Putkirunko parantaa raskaalla kuormalla repun kannettavuutta, mutta sen saa tarvittaessa pois repusta. Selkäpehmuste puolestaan toimii taukohetkillä hyvänä istuinalustana.

(artikkeli jatkuu kuvan jälkeen)

Reppu istuu vyötäröltä erinomaisesti. Soljen lukitus on toimiva, mutta sen saa silti auki yhdellä kädellä.
Tuomas Kaarkoski

Kantamuksen 60-litran versiossa laadusta ei ole tingitty. Soljet ovat kestäviä, kaikki viisi kuosivaihtoa (M05, multicam, musta, vihreä ja ruskea) ovat materiaaliltaan NIR-yhteensopivia eli häiveominaisuudet ovat nekin mietitty kuntoon. Jotain pieniä parannuskohteita karstulalaisten uutuuteenkin on kuitenkin jäänyt. 40-litraisen version tavoin selkäpinnan materiaali häviää hengittävyydessään tavallisille rinkoille. Samoin repun kokonaispaino 2,85kg on reilun kilon painavampi kuin markkinoiden siviilipuolelle räätälöidyt vastaavan koon reput. Toisaalta sen minkä Kantamus 60l häviää painossa, se voittaa kestävyydessä. Reppu ei ole moksiskaan kovemmasta retuuttamista tai välinpitämättömästä heittelystä. Koonsa puolesta 60-litran isoveli on 40-litran versiota monikäyttöisempi ja sillä kahlaa harjoituksia läpi kaikkien neljän vuodenajan aikana. Pikkaisen alle 500 euroa on iso hinta isollekin repulle, mutta toisaalta sillä saa luotettavan kantojuhdan vuosiksi eteenpäin.

Hyvää:
– Kestävä ja laadukas sotilasreppu
– Riittävän iso, varusteet mahtuvat myös talvella
– Repun profiilissa mietitty sotilaskäyttö
– Hyvä istuvuus, ei hölsky kovassakaan vauhdissa

Kehitettävää
– Selän hengittävyys
– Puhtaasti retkeilykäyttömielessä hintavahko

Savotta Kantamus 60L
Tilavuus: päälokero 60 litraa + 12 litraa vetävä läppä
Paino: 2,85kg
Mitat: 33 x 65 x 28cm (leveys, korkeus, syvyys)
Valmistusmaa: Viro
Kangas: 1000D ja 500D cordura
Värit: M05, multicam, vihreä, musta ja ruskea
Hinta: alkaen 490e

  • Yleinen

Testissä: Savotta Kantamus 40l -reppu

  • Kalusto

Testissä: Savotta Valjas Belt Kit -kokonaisuus