Suomen hallitus päätti toukokuussa 1992 tilata 64 McDonnell
Douglas F/A-18 -hävittäjää. Niistä seitsemän oli kaksipaikkaisia, jotka
rakennettiin Yhdysvalloissa.
Valmet Lentokoneteollisuus (nyk. Patria) kokosi 57 yksipaikkaista
Hornetia Suomessa. Näin saavutettiin myös koneiden käyttöä ajatellen keskeinen
huoltokyky.
Hävittäjähankinta tehtiin suuren julkisuuden saattelemana.
90-luvun alussa maa oli ajautumassa lamaan. Evaluaatioprosessissa olivat ensin
mukana ranskalainen Dassault Mirage 2000, ruotsalainen Saab JAS 39 Gripen ja
amerikkalainen General Dynamics F-16 Fighting Falcon.
Ilmavoimat oli kertonut hakevansa neuvostoliittolaisten MiG-21BIS
ja ruotsalaisten Saab J 35 Draken -hävittäjiensä seuraajaksi yksimoottorista
kevyttä ilmaherruuskonetta.
Valinta osui kuitenkin Yhdysvaltain merivoimien käyttämään
kaksimoottoriseen McDonnell Douglas F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjään. Se oli
tullut vaihtoehdoksi kesken jo alkaneen valintaprosessin.
HX-hanke käyntiin
Suomessa Hornetin tehtäväksi kerrottiin selkeästi pelkkä
ilmapuolustus. Siksi amerikkalaisen tyyppimerkinnän F/A (Fighter / Attack) A
pudotettiin pois. Meillä koneet tunnettiinkin pitkään tyyppimerkinnällä F-18.
Vasta tuoreimman MLU2-elinkaaripäivityksen (Mid-Life Update) myötä
Hornet sai meilläkin tunnuksekseen F/A-18. Ilmavoimat on sittemmin käyttänyt
viestinnässään koneesta termiä monitoimihävittäjä.
MLU1-päivityksessä Hornet sai muun muassa kypärätähtäimen, jonka
avulla ohjaaja voi katseensa suunnalla lukita Sidewinder AIM–9X-ohjuksen myös
oman koneensa sivulla lentävään maaliin.
MLU2 toi ilmasta maahan -kyvyn sekä modernit täsmäaseet. Niihin
kuuluu häiveominaisuuksia hyödyntävä Lockheed Martin AGM-158 JASSM
-rynnäkköohjus (Joint Air-to-Surface Standoff Missile), jonka kantomatka on
jopa 300 kilometriä.
Ensimmäisen Hornetin Suomeen saapumisesta tuli 7. marraskuuta
viime vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Silloin ensimmäiset kaksipaikkaiset
F-18D-koneeet laskeutuivat Pirkkalaan.
Koneista on tuhoutunut onnettomuuksissa kaksi ja jäljellä on 62.
Niistä ensimmäisten 30 vuoden käyttöikä päättyy ensi vuosikymmenen
puolivälissä. Loputkin poistuvat vuoteen 2030 mennessä.
Tilalle tarvitaan uusi hävittäjä ilmapuolustuksemme rungoksi.
Ensimmäisten niistä pitäisi olla tulossa käyttöön vuoden 2025 tietämillä.
Koska hankintaprosessi, tuotannon käynnistäminen ja koulutus
kestävät pitkään, niin sanottu HX-hanke on jo käynnissä etsimässä uutta
konetyyppiä.
Asiaa valmistellut työryhmä jätti raporttinsa puolustusministeri Jussi Niinistölle (ps.) kesäkuussa
2015. Peruslinjaus oli, että Hornet korvataan miehitetyllä
monitoimihävittäjällä.
Esimerkkeinä mainittiin ruotsalainen Saab JAS 39 E/F
Gripen, yhdysvaltalaiset Lockheed Martin F-35 Lightning II ja Boeing F/A-18E/F
Super Hornet, ranskalainen Dassault Rafale sekä yhteiseurooppalainen
Eurofighter Typhoon.
Elinikä tarkasti laskettu
Joulukuussa 2015 Ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Kim Jäämeri kertoi neljälle maalle
lähtevän tietopyynnöt mahdollisista vaihtoehdoista Suomen seuraavaksi
hävittäjäksi. Tarjousvaiheeseen edetään 2017.
Konetyyppejä ei siis rajattu tarkemmin. Suomi vain kertoo, mitä
suorituskykyjä uudelta koneelta odotetaan.
Viisi valmistajaa voivat tarjota parhaaksi katsomaansa
kokoonpanoa, joka voisi koostua useammastakin konetyypistä. Tämän täsmennyksen
myötä myös Boeing (aiemmin McDonnel Douglas) F-15 Eagle ja Lockheed Martin F-16
Fighting Falcon ovat mahdollisia.
Uuden hävittäjän kustannushaarukaksi rajattiin raportissa 5–10
miljardia euroa. Tällainen kuluerä herättää poliittisia intohimoja, kun samalla
kaikkialla pitäisi säästä.
On kysytty, voisiko Horneteilla lentää pidempään. Se on varmasti
mahdollista, mutta suorituskyvyn kustannuksella. Koneiden tuotetuki kallistuu
tai loppuu kokonaan, kun muut käyttäjät luopuvat tyypistä.
Koneille on laskettu tekninen käyttöikä. Sen jatkaminen toisi
kustannuksia, koska rasituksen alle joutuneita rakenteita olisi korjattava.
Samaan aikaan ympäristön suorituskyvyt kasvavat koko ajan. Vaikka
Hornet on MLU2-päivityksen valmistuttua täysin ajanmukainen monitoimihävittäjä,
se ei ole sitä enää 2020-luvun loppupuolella, puhumattakaan 30 vuoden
ajanjaksosta siitä eteenpäin.
Eri asteisia häiveominaisuuksia
Tarjolla olevista koneista vain yksi on aidosti niin sanottua
viidettä sukupolvea eli F-35. Se on häivehävittäjä, joka näkyy huonosti
tutkassa.
Häiveominaisuuksia haetaan koneen muotoilulla. Terävät kulmat ja
sahalaitaiset luukut ovat tyypillisiä piirteitä. Tutkaheijastusta vaimentavat
pinnoitteet ovat toinen osa kokonaisuutta.
Lisäksi on huolehdittava koneen lähettämän radiotaajuisen säteilyn
(radio, tutka ja datalinkit) sekä lämpöherätteen minimoimisesta. Kun päästään
kaartotaisteluetäisyyksille, myös koneen fyysinen koko ja toimiva naamiomaalaus
vaikuttavat havaittavuuteen.
Viidennen sukupolven keskeinen ominaisuus stealthin lisäksi on
sensorifuusio. Se tarkoittaa ohjaajan kuormituksen minimoimista yhdistämällä
eri laitteista tuleva informaatio yhteen näyttöön.
Sensorifuusiossa lähteinä voivat olla koneen oma tutka ja
elektronisen sodankäynnin järjestelmät sekä datalinkin kautta tuleva tieto
ulkopuolisilta sensoreilta.
Muut mahdolliset hävittäjätyypit edustavat neljättä sukupolvea.
F-16 ja Gripen olivat mukana jo kun nykyistä hävittäjäämme valittiin. Kumpaakin
tosin on jo päivitetty tai päivitetään parhaillaan paremmin nykyvaatimuksia
vastaavaksi.
Myös Super Hornetista ja Eaglesta on esitelty prototyypit tutkassa
huonommin näkyvistä kehistysversioista. Tällaisia kutsutaan usein termillä 4+-sukupolvi.
Ulko- ja puolustuspolitiikkaa
Hävittäjähankinta on myös politiikkaa. Lähes neljännesvuosisata
hävittäjäyhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa antaisi hyvän pohjan jatkollekin.
Erityisesti US Navyn Super Hornetiin siirtyminen sujuisi kivuttomasti.
Toisaalta Ruotsi on ollut viime aikoina voimakkaasti esillä
puolustusasioissa. Länsinaapurimme kanssa olisi luontevaa tehdä yhteistyötä myös
hävittäjähankinnassa.
Liikehtimiskyky ja nopeus ovat tärkeitä, mutta keskeinen
ominaisuus on koneen asejärjestelmä. Suomi on hankkinut runsaasti
hävittäjäaseistusta Yhdysvalloista. Uuden tyypin yhteensopivuus näiden kanssa
on luonnollisesti plussaa.
Tärkeä osa on myös teollinen yhteistyö. Yksipaikkaiset Hornetit
rakennettiin Suomessa. Tämä toi runsaasti osaamista huoltoa sekä myöhempiä
MLU-päivityksiä varten.
Onkin mielenkiintoista nähdä, miten HX-hanke tässä suhteessa
etenee. Esimerkiksi F-35-koneita valmistuu Euroopassa Italiassa. On
epätodennäköistä, että Suomi saisi oman kokoonpanolinjansa.
Monikansallisia Eurofightereitä kootaan useassa maassa. Rafale
puolestaan on korostetun ranskalainen.
Boeing F-15 Eagle
Alun perin McDonnell Douglasin suunnittelema F-15 Eagle oli
pitkään läntisten ilmaherruushävittäjien ykkönen, kunnes Lockheed Martin F-22-häivehävittäjä
valtasi paikan. Ensilentonsa F-15 teki 1972. Se on suunniteltu kylmän sodan
olosuhteisiin.
Konetta nykyisin valmistava Boeing on onnistuneesti päivityksillä
pitänyt Eaglen edelleen alansa eturintamassa. Siitä on tullut
monitoimihävittäjä, joka on osallistunut useisiin sotiin.
Eaglella on väitetysti nimissään yli 100 ilmataisteluvoittoa ilman,
että yhtään F-15-konetta on menetetty. Erityisesti niitä on kertynyt
israelilaisille koneille. Tämä tosin kertoo jotakin myös vastustajien kyvyistä.
Kaksipaikkainen F-15E Strike Eagle päivitti tyypin tehden siitä
tehokkaan hävittäjäpommittajan. Boeing on esitellyt häiveominaisuuksiltaan
paremman F-15SE Silent Eagle -version, joka kuljettaa asekuorman runkoa
myötäilevissä säiliöissä.
Lockheed Martin F-16 Fighting Falcon
Alunperin General Dynamics -yhtiön kehittämä F-16 Fighting Falcon
suunniteltiin kylmän sodan aikana. Tavoitteena oli F-15 Eaglea täydentävä kevythävittäjä.
Ohjaajalla on hyvä näkyvyys suuren kuomun ansiosta. Koneessa oli
uutuutena sähköinen Fly-by-Wire -ohjaus sekä sivuohjaussauva. Tärkeimmät
kytkimet on sijoitettu sauvaan ja kaasukahvaan.
Ensilentonsa F-16 teki 1974. Kilpailijana LWF-hankkeessa (Light
Weight Fighter) oli Northrop F-17, josta sittemmin kehitettiin F/A-18 Hornet.
F-16 osoittautui menestykseksi. Koneita on rakennettu yli 4 500 ja
sitä käytetään 28 maassa. Tyyppi on käytössä muun muassa Norjassa ja Tanskassa.
Konetta valmistetaan edelleen vientiasiakkaille.
Vuosien varrella painoa ja suorituskykyä on uusien versioiden
myötä tullut lisää. Alun perin ketteräksi ilmataistelijaksi suunniteltu
hävittäjä on muokkautunut myös suuria ilmasta maahan -asekuormia kuljettavaksi
monitoimikoneeksi.
Saab JAS 39E (NG) Gripen
Saab Gripen jatkaa ruotsalaisten menestyksekkäiden hävittäjien
sarjaa. Ensilentonsa 1988 tehneessä koneessa on canard/deltasiipi-yhdistelmä.
Liikehtimiskykyä monitoimihävittäjälle haetaan tekemällä ne
tarkoituksella epävakaaksi ja pitämällä kone hallinnassa Fly-by-Wire-ohjauksen
tietokoneilla. Myös Gripen on tällainen. Kehitysvaiheessa uusi tekniikka
aiheutti kaksi onnettomuutta, jotka suotta mustasivat koneen mainetta.
Kone on palvellut hyvin ja sille on kertynyt myös vientimenestystä.
Parhaillaan on rakenteilla JAS 39E -versio (NG eli New Generation). Siinä
laskutelineiden uudelleensijoittelulla on nostettu polttoaineen ja
aseripustimien määrää.
Uudessa NG-versiossa on pyritty parantamaan myös
häiveominaisuuksia. Ruotsi ja Brasilia ovat jo tilanneet JAS 39E/NG -koneita.
Lockheed Martin F-35 Lightning II
F-35 Lightning II:n kehitystyö alkoi JSF-hankkeena (Joint Strike
Fighter). Tavoitteena oli saada aikaan stealth-kone, joka soveltuu ilma- ja
merivoimien sekä merijalkaväen käyttöön. Kehitystyötä ovat varjostaneet
jatkuvat ongelmat sekä kohonneet kustannukset.
US Marines korvaa F-35B-koneella aiempia lyhyeen nousuun ja
pystysuoraan laskuun (STOVL) kykeneviä AV-8B Harrier -koneitaan. Siksi myös
seuraajalle esitettiin sama vaatimus.
Lopputuloksena on kolme eri alatyyppiä. F-35A on ilmavoimien
sisäisellä tykillä varustettu peruskone. Marines saa STOVL-versio F-35B:n. Sen
eturungossa on suuri pystysuora puhallin ja suihkusuutin kääntyy alaspäin.
Monimutkainen ja tilaa vievä voimanlähde on vaikuttanut koneen rungon muotoihin
rajoittaen esimerkiksi näkyvyyttä taakse.
US Navy puolestaan haluaa omalta F-35C-versioltaan kyvyn toimia
lentotukialuksilta. Koneessa on muita suurempi siipi.
Lightning kuljettaa kaksi pommia ja kaksi ilmataisteluohjusta
rungon sisällä. Mikäli häiveominaisuuksia ei tarvita, siipien alle voidaan
ripustaa lisää aseita.
F-35 ei ole kotonaan kaartotaistelussa. Tätä korvataan ohjaajan
ylivoimaisella tilannetietoisuudella, joka luodaan sensorifuusiolla.
Tarvittavan ohjelmiston kehittämisessä on kuitenkin ollut runsaasti ongelmia.
Niistä huolimatta hanke etenee, sillä F-35-hävittäjiä on tilattu
yli 3 000 kappaletta. Yhdysvaltojen lisäksi asiakkaita on kymmenkunta. Koska
mitään muuta ei ole suunnitteilla, F-35:n on pakko onnistua.
Dassault Rafale
Rafalekin edustaa suunnitteluajankohdalleen tyypillistä
delta&/canard-rakennetta. Kaksimoottorinen kone on suurelta osin puhtaasti
ranskalaista valmistetta aina aseita myöten.
Ensilentonsa Rafale teki 1986. Se suunniteltiin Ranskan irtauduttua
Eurofighter-hankkeesta. Rafalesta on myös tukialuskäyttöön sovitettu versio.
Rafale on ketterä ja suorituskykyinen kone. Sen tutkaheijastus on
tiettävästi pienimpiä neljännen sukupolven koneista. Plussana ulkomuodossa on
ranskalaista tyylikkyyttä.
Koneen vientiponnistelut sujuivat aluksi hitaasti, mutta viime
aikoina asiakkaita on alkanut löytyä. Rafale on ollut näyttävästi mukana
Ranskan ilmaoperaatioissa muun muassa Libyassa ja parhaillaan Syyriassa.
Boeing F/A-18 E/F Super Hornet
Satunnainen katsoja saattaa Super Hornetia katsoessaan luulla,
että kyseessä on Suomessakin käytössä oleva kone. Kyseessä on kuitenkin uusi ja
huomattavasti suurempi ilma-alus. Paras Super Hornetin tuntomerkki on
teräväkulmainen ilmanottoaukko.
Ensilentonsa tyyppi teki 1995. Konetta käyttää Yhdysvaltain
merivoimien ohella ainoastaan Australia. Mahdollista on, että uusia asiakkaita
löytyy tulevaisuudessa. Esimerkiksi Kanada on F-35:n vaikeuksien takia
harkitsemassa tyyppiä.
Hävittäjälle ollaan hakemassa jatkoikää myös Advanced Super Hornet
-versiolla. Sen häiveominaisuuksia on parannettu muun muassa asesäiliöllä, joka
mahdollistaa pommien kuljetuksen sisäisesti.
Eurofighter Typhoon
Eurofighter on monikansallinen eurooppalainen hanke. Mukana ovat
Englanti, Saksa, Espanja ja Italia. Maissa on myös tuotantolinjat. Alun perin
mukana oli myös Ranska. Ensilentonsa kone teki 1994.
Nykyhävittäjissä käytetään runsaasti erilaisia
komposiittimateriaaleja. Eurofightereissä niitä on noin 70 prosenttia.
Eurooppalaiskilpailijoidensa tapaan koneessa on canard-etusiipi ja deltasiipi
-rakenne.
Kehitystyö ei ollut kivutonta, mutta kaksimoottorisesta
Eurofighteristä tuli suoritus- ja liikehtimiskykyinen kone. Se on pärjännyt
harjoituksissa jopa F-22 Raptorille.
Viime aikoina Eurofighterille on alkanut löytyä ulkomaisia
asiakkaita.
Tekniset tiedot
| Pituus (m) | Kärkiväli (m) | Tyhjäpaino (kg) | Nopeus (mach) | |
| F–15 | 19,45 | 13,05 | 20 411 | 2,5 |
| F–16 | 15,03 | 9,45 | 9207 | 2+ |
| JAS 39 | 15,2 | 8,6 | 8000 | 2 |
| F–35 | 15,67 | 10,67 | 13 290 | 1,6 |
| Rafale | 15,27 | 10,90 | 9850 | 1,6 |
| F/A–18E/F | 18,38 | 13,68 | 14 552 | 1,8 |
| Eurofighter | 15,96m | 10,95 | 11 150 | 2 |
