Tällainen on laskuvarjojääkärien ensihyppy – barettijuoksu kruunaa adrenaliinipitoisen suorituksen

Tero Tuominen
pääT11_reservilainen_terotuominen_0916_4
Kaksi T-11-hyppääjää laskeutumassa. Alhaalla vastassa on hyppykenttäkouluttaja megafoneineen ohjeita antamassa.
Teksti ja kuvat: Tero Tuominen Kouvola

Nykymuotoinen suomalainen sotilaslaskuvarjokoulutus käynnistyi 1960-luvun alussa. Oppia haettiin niin Ruotsista kuin Ranskasta. Ensimmäinen kokeilukurssi kantahenkilökunnalle järjestettiin 1960 ja varusmiehet pääsivät varjon varaan 1961. Tosin jo sotiemme aikana laskuvarjoja oli hyödynnetty muun muassa kaukopartiotoiminnassa, mutta kyse oli pienimuotoisesta, osin improvisoidusta toiminnasta.

Nykyisin varusmiesten hyppykoulutuksesta vastaa Utin jääkärirykmentin Erikoisjääkäripataljoonan Laskuvarjojääkärikomppania. Hyppytoiminnassa käytetään Ilmavoimien Casa C295M -kuljetuskoneita sekä Maavoimien NH Industries NH90 -helikoptereita. Kantahenkilökunta harjoittelee myös siviilipuolelta vuokrattavista koneista kuten Cessna 208 Caravanista.

Kaikki laskuvarjojääkärit koulutetaan vähintään aliupseereiksi. Tavoitteena on taistelijajoukko, joka kykenee tiedustelu- ja iskuosastotehtäviin. Laskuvarjo on vain yksi menetelmistä, joita tämä erikoisjoukko hyödyntää siirtyessään tehtäväalueelle. Hyppytoiminta kuitenkin liittää heidät osaksi kansainvälistä yhteisöä, jolla on tunnuksenaan viininpunainen baretti.

T11_reservilainen_terotuominen_0916_8
Casa 295M -konetta kuormataan Utissa. Pakkolaukaisuhinat on kiinnitetty varjoreppuun. Aseiden piipuissa on suojukset.

Laskuvarjo on vanha keksintö

Ensimmäisiä luonnoksia laskuvarjosta oli jo nähtävissä 1400-luvun lopun piirustuksissa. Ensimmäinen hyppy moottorikoneesta tehtiin kuitenkin vasta 1911. Varjon muodoksi vakiintui nopeasti puolipallo, jonka alla hyppääjä roikkui valjaisiin kiinnittyvistä punoksista. Lentäjät ryhtyivät käyttämään keksintöä pelastusvälineenä.

T11_reservilainen_terotuominen_0916_3Kiinnostus käyttää laskuvarjoja joukkojen siirtoihin heräsi 1930-luvulla. Toisessa maailmansodassa nähtiinkin suuria pudotuksia, joista kuuluisin lienee Yksi silta liikaa -elokuvasta tunnettu Operaatio Market Garden.

Laskuvarjon rakenne on pitkään pysynyt samana. Suomalaiset laskuvarjojääkärit ovat viime kesään asti käyttäneet yhdysvaltalaista Pioneer T-10 -varjoa (kuvassa, jossa pallomainen varjo), joka eroaa toisen maailmansodan aikaisesta kalustosta vain yksityiskohdiltaan.

Laskuvarjoharrastajat ovat pitkään käyttäneet liitovarjoja, jotka ovat ilmanpaineella jäykistettäviä siipiprofiileja. Ne tuottavat myös nostovoimaa ja ohjattavuus on merkittävästi pallokupuja parempi. Hypyt tehdään huomattavasti korkeammalta. Sotilaskäytössä liitovarjoja hyödynnetään Suomessa vain pienimuotoisissa erikoisjoukkojen pudotuksissa.


T-11-varjot uusinta tekniikkaa

Vaikka T-10 on vuosikymmenet palvellut hyvin, myös pallokuvuissa on tapahtunut kehitystä. Sitä on seurattu tarkasti myös Utin jääkärirykmentissä. Kaluston uusiminen huipentui 23. elokuuta, kun kurssin 55 alokkaat saivat ensimmäisinä varusmiehinä hypätä Airborne Systems T-11-laskuvarjoilla.

Kuten edeltäjänsä, T-11 aukeaa pakkolaukaisulla. Hyppääjän laskuvarjopaketista koneen matkustamon katossa kulkevaan vaijeriin kiinnitetty hihna vetää laskuvarjon ulos, jolloin se pääsee aukeamaan ilmavirtaan.

Aiemmissa T-10-kuvuissa pakkolaukaisuhihna oli kiinni varjossa murtosidoksella, joka katkesi varjon avauduttua. Uudessa mallissa hihna vetää varjon ulos pussista mutta niillä ei ole kiinteää yhteyttä.

Siinä missä T-10 oli pallomainen, T-11 muistuttaa laatikkoa. Sen kulmissa on ilmanpainetta tasaavat aukot. Rakenne estää tehokkaasti vanhalle varjotyypille usein kehittynyttä heilurimaista liikettä.

T-11-varjossa on myös avausnykäystä vaimentava slider eli liukuhidastin. Se on pakkausvaiheessa vedetty punoksia pitkin kiinni ylös varjokankaaseen. Kun kupu aukeaa, slider estää varjoa rävähtämästä suoraan auki. Se liukuu vähitellen punoksia alas ja avautuminen tapahtuu hallitusti.

Uuden T-11:n pienempi vajoamisnopeus on Yhdysvalloissa vähentänyt loukkaantumisia jopa 70 prosenttia. Koska niitä ei aiemminkaan juuri ole ollut, ero on merkittävä. Lisäksi T-11-kuvun suurempi pinta-ala kantaa enemmän kuormaa, joten nykytrendin mukainen taistelijan varustemäärän kasvaminen on hallittavissa.

T-11 on valmistettu F111 Ripstop -kankaasta, jonka ilmanläpäisevyys on pienempi kuin aiemman materiaalin. Uusien varjojen miinuspuolena voidaan mainita varjokokonaisuuden kasvanut paino.

Samaten pakkaaminen seuraavaa hyppyä varten kestää aiempaa kauemmin. Toisin kuin siviilissä, sotilashyppääjien ei tarvitse huolehtia varjon pakkaamisesta vaan sen hoitavat palkatut laskuvarjohuoltajat.

 

Toistoilla rutiinia

Laskuvarjojääkärikomppanian alokkaat koulutetaan hyppyihin perinpohjaisesti: varusteiden tarkastus, koneen kuormaaminen, uloshyppy, toiminta varjon varassa sekä maahantulo muutetaan rutiiniksi jatkuvien toistojen avulla. Käytössä ovat muun muassa hyppytorni ja alastulokeinu, joilla simuloidaan suorituksia.

T11_reservilainen_terotuominen_0916_10Lisäksi jääkärien pitää osata varautua harvinaisiin varjon vajaatoimintoihin. Jokaisella hypyllä on rauhan aikana mukana eteen kiinnitetty varavarjo, johon voidaan turvautua, mikäli päävarjo ei kanna.

Ensimmäinen hyppy pyritään aina tekemään mahdollisimman tyynessä säässä. Paras aika on varhain aamulla. Se tarkoittaa alokkaille pitkää päivää varhaisine herätyksineen.

Varjokokonaisuus puetaan ylle ja ensimmäiset tarkastukset alkavat. Kaksi kouluttajaa varmistaa jääkärien kaluston kunnon jo maassa. Mukana ensihypyllä on myös henkilökohtainen ase eli taittoperäinen rynnäkkökivääri.

Useimpien adrenaliinitaso noussee jo siirryttäessä asematasolla odottavaan Casaan. Sisään koneeseen mennään jonossa peräramppia pitkin. Hyppytoiminnassa käytettävät taittoistuimet sijaitsevat rahtitilan laidoilla.

Vauhtiin päästyään C295M saavuttaa 400 metrin hyppykorkeuden nopeasti. Nousun aikana ovi avataan ja hyppymestari heittää ulos niin sanotun streamerin. Se on pitkä kreppipaperisuikale, jonka toiseen päähän on paketoitu hieman hiekkaa painoksi. Maasta tarkkaillaan, miten tuuli kuljettaa paperiliuskaa, ja sen ajautuman perusteella määritellään käytettävä uloshyppypaikka.

T11_reservilainen_terotuominen_0916_6
Kaksi T-11-varjoa avautumisen eri vaiheissa. Pieni apuvarjo vetää kuvun ilmavirtaan.

Moninkertaiset varmistukset

Varjojen tarkastukset jatkuvat vielä koneessakin. Vuorollaan ylös komennetut varusmiehet katsovat ensin vierustoverinsa kaluston kunnon. Lopulta kaksi hyppymestaria käyvät hyppääjien varusteet läpi vielä ennen uloshyppyä. Yhdellä ylilennolla pudotetaan enintään neljä hyppääjää.

T11_reservilainen_terotuominen_0916_2
Tiukan koulutuksen tulokset näkyvät päättäväisyydessä, millä alokkaat siirtyvät kohti avointa ovea. Kun koneen ohjaajat sytyttävät vihreän valon, hyppymestarin ”mene” -komennolla varusmies astuu ensimmäistä kertaa tyhjyyteen.

Monille tässä tilanteessa tulee myös oikeasti muutaman sekunnin tyhjä hetki. Jännitys, korkeus, raju ilmavirta ja moottorien melu aiheuttavat aistien ylikuormituksen.

Kun varjo rävähtää auki, koulutus palaa mieleen. Varjon lentokunto tarkastetaan ja hyppääjä valmistautuu laskeutumiseen ottamalla tiukan jalat yhdessä -maahantuloasennon. Uudet T-11-varjot avautuvat pehmeästi ja hyppääjät laskeutuvat Utin kentälle turvallisesti.

 


Barettijuoksu kruunaa ensihypyn

Ensimmäinen hyppy on odotettu merkkipaalu, jonka jälkeen alokkaat saavat tavoitellun punaisen barettinsa. Se jaetaan iltapäivällä hypyn alastuloalueella kullekin henkilökohtaisesti. Mutta pitkä päivä ei ole vielä ohi.

Kun laskuvarjot on pakattu varjokasseihin, edessä on vielä niitä kantaen perinteinen barettijuoksu. Maalina on Utin laskuvarjopakkaamo ja matkaa runsaat kaksi kilometriä. Kyseessä on aito kisa laskuvarjojääkärien ”jos luovutat nyt, luovutat aina” -hengessä.

Ensimmäisen ja viimeisen pakkaamolle saapuvan punabaretin välille kertyy lopulta yli kymmenen minuutin aikaero. Mutta kukaan ei luovuta ja viimeisenä maalin raahautunut saa hyppääjätovereiltaan suuret suosionosoitukset.

T11_reservilainen_terotuominen_0916_1
Ensimmäisten hyppyjen jälkeen laskuvarjojääkärin edessä on vielä barettijuoksu parikymmentä kiloa painavan varjokassin kera.

Airborne Systems T-11

Kuvun halkaisija 8,72 m

Vajoamisnopeus 5,48 m/s

Päävarjon ja valjaiden paino 16,56 kg

Suurin kuorma 180 kg

Minimihyppykorkeus 150 m

T-11R-varavarjon paino 6,7 kg


Artikkeli on julkaistu Reserviläisen numerossa 7/2016.


Jaa tämä sivu