Seminaaritoimikunnan puheenjohtaja Sanna Sarvijärvi näkee ensimmäisten naisupseerioppilaiden saapumisen reserviupseerikouluun eli RUK:iin merkittävänä käännekohtana.
– Kyse ei ollut vain siitä, että naiset pääsivät mukaan, vaan siitä, että heidän tunnustettiin kykenevän johtajiksi. Kaikkien puolustushaarojen reserviupseerikoulutuksen avautuminen naisille oli osa laajempaa kehitystä, jossa suomalainen maanpuolustus muuttui aiempaa avoimemmaksi ja koko yhteiskuntaa osallistavaksi kokonaisuudeksi, Sarvijärvi sanoo.
Naisten vapaaehtoinen asepalvelus tuli mahdolliseksi vuonna 1995, ja seuraavana vuonna ensimmäiset naiset valittiin reserviupseerikurssille 208. Reserviupseeriliiton jäseniksi naiset olivat oikeutettuja hakemaan heti reserviin päästyään. Sarvijärven mukaan keskeinen muutos 30 vuoden aikana on ollut se, että harvinaisuudesta on tullut luonnollinen osa kokonaisuutta.
– Vaikka moni asia on muuttunut viime vuosikymmenien aikana, johtajuus rakentuu edelleen luottamuksesta, esimerkin näyttämisestä sekä kyvystä toimia ja tehdä päätöksiä paineen alla.
Muutos näkyi vuosien varrella myös käytännön arjessa. Sarvijärvi muistaa omasta palveluksestaan vuonna 2005 tilanteen, jossa yksikön vääpeli etsi hänelle Puolustusvoimien pyörävarastosta sopivampaa polkupyörää.
– Lopulta löytyi valkoinen Helkama, joka oli hankittu muutamaa vuotta aiemmin toiselle ”samanlaiselle pätkälle”. Muistelen edelleen lämmöllä sitä, miten luontevasti asiaan suhtauduttiin. Pieni arkinen hetki kertoo mielestäni hyvin siitä, miten Puolustusvoimissa opeteltiin huomioimaan uusia ihmisiä ja tarpeita käytännön tasolla.
Reservissä Sarvijärvi kertoo kohdanneensa muita reserviupseerikurssin suorittaneita naisia harvoin. Suuri poikkeus tähän oli vuonna 2016 Haminassa järjestetty johtajuusseminaari, joka kokosi yhteen eri kurssien reserviupseerinaisia.
– Monelle meistä se oli ensimmäinen kerta, kun näki niin laajasti eri kurssien naisreserviupseereita yhdessä. Siinä konkretisoitui hyvin se jatkumo ensimmäisiltä kursseilta juuri kotiutuneisiin. Reserviupseerinaisten historia muistuttaa siitä, ettei nykyinen tilanne ole syntynyt itsestään. Taustalla on paljon työtä, rohkeutta ja pitkäjänteistä asennemuutosta. Moni koki, ettei ole osa vain omaa kurssiaan, vaan jotain paljon suurempaa tarinaa suomalaisessa maanpuolustuksessa.
Haminassa perjantaina 23.10.2026 järjestettävä seminaari kokoaa jälleen yhteen eri kurssien reserviupseerinaisia verkostoitumaan, jakamaan kokemuksia sekä kuulemaan yhteiskunnallisesti ansioituneiden naisten näkemyksiä johtajuudesta muuttuvassa toimintaympäristössä. Ilmoittautuminen tapahtuu elokuusta alkaen MPK:n koulutuskalenterin kautta.
– Toivon näkeväni mahdollisimman monta reserviupseerinaista Haminassa lokakuussa. Sitä ennen johtajuusseminaaria voi seurata sosiaalisen median kanavissamme ja nettisivuillamme.
Kuka uskaltaa johtaa nyt? -seminaari reserviupseerinaisille Haminassa 23. lokakuuta. Ilmoittautuminen seminaariin aukeaa MPK:n koulutuskalenterissa elokuussa.
Lisätietoja: https://www.rul.fi/reserviupseeri/kuka-uskaltaa-johtaa-nyt/