Oululainen teknologiayritys Bittium on yksi Puolustusvoimien merkittävistä kumppaneista, ja sen tuottamien laitteiden rooli näkyy etenkin tilannekuvan luomisessa. Kenttäradioiden avulla tieto liikkuu paikasta toiseen. Puolustusvoimat on viime vuosina uusinut lähi- ja ajoneuvoradioita, minkä avulla johtamisjärjestelmään liittyvät suorituskyvyt kehittyvät.
Esimerkiksi Bittiumin niin sanottu Handheld-radio on monelle tuttu näky armeijan harjoituksista. Laitetta on helppo käyttää, mikä on yksi tärkeä kriteeri reserviläisarmeijan varustamisessa. Bittiumin laitteet ovat myös varsin moderneja verrattaessa kansainvälisiin kilpailijoihin.
– Olemme ensimmäinen toimija, joka on pystynyt integroimaan yhteiseurooppalaisen ESSOR-aaltomuodon. Voimme ottaa kontaktia ja keskustella toisen radiovalmistajan radioiden kanssa, jos siellä olisi ESSOR-aaltomuoto, Bittiumin Defence & Security -liiketoimintasegmentin johtaja Tommi Kangas sanoo.
ESSOR-aaltomuodon ideana on mahdollistaa nopea ja tietoturvallinen tiedonsiirto sekä kansallisissa että Naton joukkojen operaatioissa. ESSOR:n kehitystyössä on Bittiumin lisäksi ollut mukana muutama muu eurooppalainen yritys, esimerkiksi miljardien eurojen liikevaihdolla toimivat ranskalainen Thales ja italialainen Leonardo.
Nato hyväksyi vuonna 2023 ESSOR-aaltomuodon taktisen tiedonsiirron yhteentoimivuuden standardiksi. Suomen voisi siis sanoa olevan tässä asiassa edelläkävijä, ja Bittiumilla odotetaan mielenkiinnolla, milloin muut maat saavat ESSOR:n käyttöön, mikä taas avaisi uusia mahdollisuuksia suomalaisyritykselle.

Nykyaikaisesta sodankäynnistä on vaikea puhua mainitsematta drooneja. Tämän on myös Bittium huomioinut tarkasti. Kankaan mukaan Bittiumin radioteknologia mahdollistaa droonien laajemman käyttöönoton Suomen puolustusvoimissa, kun sen aika tulee.
– En sano, että se on valmis millään tavalla vielä, mutta teknisesti se on mahdollista toteuttaa. Järjestelmiemme kautta voidaan siirtää dataa, kuvaa ja komentoja niin, että drooni on siinä mukana. Meidän täytyy keskittyä kehittämään drooneihinkin liittyvää teknologiaa. Siihen suuntaan on niin sanotusti tuntosarvet pystyssä, ja koitamme miettiä, minkälaisia innovaatioita saisimme aikaiseksi.
Kangas nostaa esille myös tilannetietoisuuden kasvattamisen tärkeyden. Tietoa taistelukentästä on paljon saatavilla, se täytyy vain osata hyödyntää ja reagoida tietoihin, joita esimerkiksi erilaiset anturit välittävät.
– Loppupelissä ihmiset tekevät vielä päätökset ja tekoäly on enemmänkin supportiivinen (avustava) osa-alue. Miten tekoälystä saadaan tukea ja riittävästi tietoa päätösten tueksi, siihen keskitytään.
IT-alalla laitteet päivittyvät nopeaan tahtiin. Tavallisen kuluttajankin on päivitettävä älypuhelimensa ja tietokoneensa säännöllisesti, eikä liian vanha laite välttämättä ole enää kovin tietoturvallinen. Bittiumin Puolustusvoimille tuottamien laitteiden elinkaaret voivat olla jopa 15 vuoden pituisia tai pidempiä, mutta teknologia laitteiden sisällä vanhenee huomattavasti nopeammin.
– Teemme kaikille tuotteillemme tietyin väliajoin niin sanotun mid-life upgraden. Käytännössä se tarkoittaa, että teemme joko rautaan, softaan tai molempiin ison remontin. Päivitämme komponentit sellaisiin, joita on saatavilla ja teemme design-muutoksia piirilevyille ja mekaniikkoihin. Ohjelmistoihin pystytään koko ajan tekemään muutoksia. Suorituskykyä pyritään tietysti aina kasvattamaan ja huomioimaan kustannuspuoli niin, että saisimme tehtyä laitteita edullisemmin.

Bittium Wireless oy solmi vuoden 2024 lopulla Puolustusvoimien kanssa kumppanuussopimuksen, joka ulottuu vuoteen 2036 asti. Sopimuksen tarkoituksena on turvata yrityksen valmistamien kriittisten johtamisjärjestelmien huolto- ja elinkaaripalvelut kaikissa valmiustiloissa.
– Sopimuksen avulla pystytään suunnittelemaan hyvin tarkasti toiminnot, jolloin ennustettavuus paranee ja pitenee huomattavasti. Kumppanuussopimukseen kuuluu tuotantoryhmiä, jotka vastaavat tietyistä osa-alueista ja tekevät suunnitelman, joka kumppanuussopimuksen johtoryhmässä hyväksytään. Vaikka suunnitelma on alustava, se on kuitenkin hyvin tarkka. Kaikki tällainen mahdollistaa tuotannon suunnittelun ja ennustamisen paremmin sekä mahdollisesti investoinneille pidempiaikaisen näkyvyyden, Kangas sanoo.
Kangas kertoo asioinnin Puolustusvoimien kanssa olevan päivittäistä. Erilaiset projektit ja tapaamiset kuuluvat olennaisesti yhteistyöhön.
Kumppanuussopimus Puolustusvoimien kanssa tukee myös kansainvälistymistä Bittiumin näkökulmasta. Kangas kertoo, että kun kotimainen yhteistyö helpottaa tuotannon suunnittelemista ja Nato-kumppanit näkevät Suomen armeijan käyttävän Bittiumin laitteita, on tuotteita helpompi pyrkiä viemään ulkomaillekin.
– Myös kun laitteita testataan jatkuvasti Suomessa, se on aika vaativa ympäristö niille. Voisi sanoa, että jos laitteet toimivat Suomessa, ne toimivat muuallakin.
Bittiumilla onkin asiakkaita myös ulkomailla. Huhtikuun lopulla Bittiumin kerrottiin jatkavan Kroatian meri- ja maavoimien varustamista uuden sukupolven taktisen tiedonsiirron ratkaisuilla. Viron puolustusvoimat on jo pitkään kuulunut Bittiumin asiakkaisiin. Euroopan maiden isot satsaukset puolustukseen avaavat tulevina vuosina hyviä mahdollisuuksia Bittiumille.
– Tilanne luo meille Euroopan maiden puolustusbudjettien kasvamisen myötä selkeitä mahdollisuuksia. Meiltä kysytään tarjouksia ja pyydetään osallistumaan tiedonantodokumenttivastauksiin hyvin paljon enemmän kuin aikaisemmin.
Etenkin kokonaisuudet, joita ulkomaiset asiakkaat suunnittelevat tilaavansa, ovat kooltaan suurempia, mikä tarkoittaa myös isommista rahasummista puhumista. Kankaan mukaan taktiseen kommunikaatioon ja muihinkin ratkaisuihin liittyvien hankintojen syklit ovat lyhentyneet. Joukkoja pyritään varustamaan nopeammin kuin aiemmin.