• Uutiset

Intti tutuksi ennen palvelusta

Kestääkö kunto, mitä tapahtuu, pärjäänkö, osaanko marssia, pohtii moni nuori ennen varusmiespalvelusta tai vapaaehtoista asepalvelusta.

Karo Holmberg / Puolustusvoimat

Etukäteen tapahtuva harjoittelu voi antaa nuorille varmemman olon ennen palvelukseen astumista. MPK:n Kunnossa inttiin -kurssilla voi parantaa kuntoaan ennen palvelusta.

Kestääkö kunto, mitä tapahtuu, pärjäänkö, osaanko marssia? pohtii
moni nuori ennen varusmiespalvelusta tai vapaaehtoista asepalvelusta. Useat
palvelusta suunnittelevat käyvät tutustumassa inttiin ennen varsinaista
palvelusta.

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK järjestää erilaisia
kursseja, joissa nuorilla on mahdollisuus valmistautua palvelukseen ennen sinne
astumista. Intti tutuksi kursseilla voi tutustua kasarmielämään ja harjoitella
etukäteen erilaisia palveluksessa tarvittavia taitoja kuten liikkumista ryhmänä
tai turvallista asekäsittelyä. Kunnossa inttiin -kurssilla on mahdollista
parantaa kuntoaan ennen tulevaa palvelusta.

 

Intti tutuksi

Intti tutuksi -kursseilla harjoitellaan esimerkiksi maastossa
liikkumista ja majoittautumista sekä liikkumista ryhmänä.

Kursseja on suunnattu niin palvelusta harkitseville kuin jo
palvelukseenastumismääräyksen saaneille täysi-ikäisille suomalaisille. Maastotaitojen
lisäksi koulutuksessa voidaan käydä läpi muun muassa taistelukoulutuksen
perusteita ja turvallista asekäsittelyä.

 

Kunnossa inttiin

Ennen palvelusta käytävien kurssien joukkoon on tullut tänä
vuonna uusi tulokas. MPK Etelä-Suomen maanpuolustuspiirissä järjestetään
syksyllä 2018 fyysisen kunnon kohotukseen tähtäävä pilottikurssi. MPK:n Kunnossa inttiin -kurssien tavoitteena
on antaa tietoa varusmiespalveluksesta sekä valmistaa kurssilaisia fyysisesti
ja henkisesti tulevaan palvelusaikaan.

– Yksi merkittävistä asepalveluksen keskeyttämisen
syistä ovat tuki- ja liikuntaelinsairaudet, joita voitaisiin ehkäistä etukäteen
tapahtuvalla fyysisellä harjoittelulla, kertoo MPK:n liikuntahankkeista
vastaava Puolustusvoimien entinen liikuntapäällikkö, filosofian tohtori Matti Santtila.

– Etukäteen tapahtuva harjoittelu ja
varusmiespalvelukseen tutustuminen antavat monelle nuorelle varmemman olon
ennen palvelukseen astumista, Santtila jatkaa.

Nuorten
turvakursseilla kokonaisturvallisuus tutuksi

Yksi tapa hankkia tietoa Puolustusvoimista ja muista
turvallisuustoimijoista on osallistua turvakurssille. Ympäri Suomen eri MPK:n
maanpuolustuspiireistä löytyy paljon erilaisille kohderyhmille tarkoitettuja turvakursseja.

Turvakursseilla perehdytään yleensä eri
turvallisuusviranomaisten toimintaan ja päästään harjoittelemaan maastotaitoja
käytännössä. Moni vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutuvista nuorista naisista
on käynyt nuorten turvakurssin.