Näyttelijä Joonas Saartamo tekee tuoreessa elokuvassa tutkimusmatkan isoisänsä, majuri Hannes Vehniäisen (1897–1970) henkilöhistoriaan. Dokumentti Tiedustelijat – salaisuuksia yli sukupolvien on myös matka kaukopartio-osasto Vehniäisen vaiheisiin. Saartamolle se on lisäksi terapeuttinen retki syvälle omaan sisimpään.
– Projektin myötä meille muodostui ukin kanssa ihan oma taajuus, vaikka hän kuoli kymmenen vuotta ennen syntymääni, kertoo pojanpoika Saartamo.
Kaukopartiot olivat tärkeä osa suomalaista tiedusteluorganisaatiota. Ne hankkivat tietoa ylimmän johdon päätöksenteon tueksi. Miehet vaikenivat, mutta pitkään kätkössä olleet asiakirjat alkoivat kertoa kiinnostavaa tarinaa.
– Nuorena minua ei olisi voinut sotahistoria vähempää kiinnostaa, tuhahtaa Saartamo.
Siviilipalveluksen valinneen Saartamon suhtautuminen Puolustusvoimiinkin oli hyvin kärkäs ja haastava.
– Kyseenalaistin koko sotalaitoksen olemassaolon tarpeen.
Jatkosodan jälkeen merkittävä osa tiedustelumateriaalista siirrettiin Pohjanlahden yli Ruotsiin turvaan. Loput käskettiin hävittää. Osasto Vehniäisen polttoroviot roihusivat Limingassa, mutta yhteisymmärryksessä osa materiaalista säästettiin ja kätkettiin visusti. Tulevat sukupolvet voisivat niiden avulla tehdä omat päätelmänsä, mistä lopulta oli kyse.
Kun ajat olivat perusteellisesti muuttuneet 1980-luvun lopulla, ainutlaatuinen materiaali kaivettiin kätköistä ja toimitettiin arkistoon tutkijoiden saataville.
– Tiesin kyllä, kuka ukkini oli, mutta en tiennyt hänen sotatiestään käytännössä mitään, toteaa projektin aikana arkistojen penkkejä ahkerasti kuluttanut Saartamo.
Vyyhti lähti purkautumaan elokuvaohjaaja Ari Matikaisen kehitellessä ideaa seuraavaan elokuvaansa. Yhteisen ystävän kautta syntyi yhteys Joonakseen, kun Matikainen ystävältä kuuli Joonaksen olevan majuri Vehniäisen pojanpoika. Ohjaaja tiedusteli pojanpojan kiinnostusta lähteä selvittämään isoisän vaiheita.
– Kuulin ukkini ääntä sodan aikaisesta radiohaastattelusta ja ymmärsin, että tästä miehestä haluan tietää lisää.
Lisää paloa aiheeseen lietsoi ullakolta löytynyt pinkka majuri Vehniäisen sodan aikaista kirjeenvaihtoa vaimonsa Nanan eli Joonaksen isoäidin kanssa. Kirjeiden ohella isoisän tarinaa keritään auki jututtamalla yhtä viimeisistä elossa olleista kaukopartiomiehistä. Nykyajan näkökulman tarinaan tuo Utissa palveleva erikoisjoukkoaliupseeri Enrico Annus.
Tiedusteluhistoriaan erikoistunut tietokirjailija Mikko Porvali kuljettaa dokumentissa osasto Vehniäisen tarinaa. Mikon isoisä Antti Porvali oli majuri Vehniäisen alainen.
– Tutustuimme mutkattomasti ukkiemme kautta. Mikko on helppo yhteistyökumppani ja tosi hauska kaveri, innostuu Saartamo.
Elokuvaprojektin myötä Joonas pääsi yhä syvemmälle isoisänsä kokemuksiin ja ajatusmaailmaan. Kävi ilmi, kuinka suuri vastuu kaukopartio-osaston johtajalla oli. Vastuu tiivistyi suruksi ja ahdistukseksi, kun moni mies – oma veli mukaan lukien – jäi palaamatta käsketyltä tehtävältä.
Saartamon nuoruuden ehdottomuus on jo karissut matkan varrelle.
– Nykyistä maailmantilannettakin vasten ymmärrän vapauden ja itsenäisyyden puolustamisen tarpeen. Kunnioitukseni veteraanipolvea kohtaan on suuri.
Pojanpoika Joonas oivalsi, että hänen omat nuoruuden vihanpurkauksensa saattoivat olla ylisukupolvista perintöä isoisältä, joka joutui sulkemaan kaiken sisäänsä. Osa elokuvan matkaa ovat Joonaksen käynnit terapeuttien ja vihanhallintakouluttajan vastaanotoilla. Padot avautuivat lopulta fyysisestikin.
– Toivon 11-vuotiaan tyttäreni ja koko hänen sukupolvensa puolesta, että he välttyvät kokemasta sotaa, eivätkä joudu patoamaan tuskaa sisäänsä.
Saartamon kiinnostus sotasukupolven kokemuksiin ei suinkaan sammunut elokuvakameroiden myötä. Kipinä jäi kytemään.
– Eikä se ole mikään kipinä, vaan roihuava kokko, hymyilee Saartamo.
Joonas Saartamo
- Ammatti: Näyttelijä ja muusikko
- Syntymävuosi: 1980
- Kotoisin: Helsingistä
- Asuinpaikka: Helsinki
- Uusin elokuva: Tiedustelijat – salaisuuksia yli sukupolvien
- Palkitsemisia: Jussi-patsas parhaasta miespääosasta vuonna 2011 elokuvassa Hiljaisuus sekä useita Jussi-ehdokkuuksia muista elokuvista.