• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Jukurit kohtaa TPS:n armeijan lumipukua muistuttavissa asuissa

Maavoimien komentajalle luovutettiin oma pelipaita. Pelaajien käyttämät paidat huutokaupataan.

Veera Saarinen

Maavoimien komentaja, kenraalimajuri Petri Hulkko (vas.) sai pelipaidan omalla nimellään. Kättelemässä Jukurien myynti- ja markkinointijohtaja Joni Vesalainen. Toisena oikealta on Suur-Savon Reserviupseeripiirin Jussi Saarinen. Oikealla Jukurien pelaaja Henri Auvinen.

Mikkelin Jukurit pelaa joulukuun 5. päivän ottelukierroksella inttihenkisillä ”lumipuvuilla”. Taustalla on Jukurien ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimijoiden yhteinen tempaus, joka liittyy jääkiekon SM-liigan Suomi 100 -ottelukierrokseen. Armeijan lumipukuja muistuttavat asut huutokaupataan joulukuussa. 

Maavoimien komentaja Petri Hulkolle luovutettiin keskiviikkona oma pelipaita. Myös muun muassa Jalkaväkimuseolle annetaan oma paita nimellä ”Jalkaväki”. Kaikkien lahjoitettavien paitojen numerona on 100-vuotiaan Suomen kunniaksi 17.

Tempauksen järjestelyissä mukana ollut Suur-Savon Reserviupseeripiirin puheenjohtaja Jussi Saarinen kertoo Jukureiden harrastaman yhteiskuntavastuun vaikuttaneen idean toteutukseen. Jukurit pelasi lokakuussa Jypiä vastaan pinkeissä paidoissa Roosa nauha -kampanjan hengessä. 

– Joulukuussa on vapaaehtoisen maanpuolustuksen vuoro, Saarinen kertoo.

– Tämä aihe sopii hyvin Jukurien erittäin laajaan yhteiskuntavastuuohjelmaan. Urheiluseurana on kunnia tehdä tämän kaltaista yhteistyötä, Jukurien myynti- ja markkinointijohtaja Joni Vesalainen puolestaan kommentoi.

Armeijan kuosin käyttämiseen on saatu lupa Etelä-Savon aluetoimistolta, jonka kanssa tapahtumaa on järjestetty. 

Saarisen mukaan pelipaitahuutokaupasta saataville tuotoille on mietitty jo tarkoitusta. Paljon tietysti riippuu vielä siitä, mihin hintaan paidat myydään.

– Tuloilla voitaisiin hankkia gps-paikannuslaitteita, joita voitaisiin hyödyntää MPK:n ja reserviläisjärjestöjen toiminnassa. Esimerkiksi jotoksilla (maastotaitokilpailu) tiedettäisiin niiden avulla, missä partiot menevät.

Kesällä MPK:n maastoharjoitus Jukureille

Jukurit on aiemminkin tehnyt yhteistyötä vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimijoiden kanssa. Kesäkuussa MPK järjesti Jukureille kolmen päivän maastoharjoituksen. Se sisälsi muun muassa vesistön ylitystä, ensiapukoulutusta ja toiminnallista ammuntaa uusilla noptel-laitteilla. TPS-pelin yhteydessä palkitaan harjoituksessa ansioituneita pelaajia. 

Jukurit–TPS on myös osa valtakunnallista kokonaisturvallisuuden Nuku Rauhassa -kampanjaa. Pelipaitoihin tulee virallinen Suomi 100 -logo. 

Itsenäisyyspäivän aattona pelattavaan otteluun kuuluu myös seppeleenlaskutilaisuus. Seppelpartio lähetetään hallilta sankarihaudalle. Seppeleenlasku näytetään jäähallin mediakuutiolta. 

Suur-Savon Reserviupseeripiiri tomii otteluisäntänä, ja maanpuolustusjärjestöjä esitellään hallilla.

Jukurit–TPS Mikkelissä 5.12. klo 18.30. Suomi 100 -ottelukierrokseen kuuluu myös 14 muuta ottelua välillä 29.11.–5.12.