Kolmekymmentä kiloa painoa reppuun ja talsimaan – esimerkiksi sellaista on Jone Nikulan reserviläisyys.
Vaikka maanpuolustushenkistä juontaja-toimittajaa on aina kiinnostanut esimerkiksi maakuntakomppania, ei hänen ole ollut mahdollista sitoutua vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan vuoro- ja viikonlopputöiden johdosta.
Marssinut hän on sen sijaan säännöllisesti. Lisäksi Nikulan sodanajan sijoitus on sellainen, että kertausharjoituksia riittää.
– Mielelläni sanoisin, että marssimaan ajaa isänmaanrakkaus, mutta realiteetti on katsoa ennen kaikkea oman koneiston perään. Toki reserviläisiltä velvoitetaan, että ylläpitää omaa suorituskykyä, Nikula tuumii.
Kun Nikulaa pyydettiin vuosikymmen sitten Lauritsalan Reserviläisten Sotilasmarssin suojelijaksi, hän vastasi myöntävästi sillä ehdolla, että pääsisi mukaan. Radio Rockin juonnossa marssiryhmän kokoamisesta mainittuaan ei mennyt kauaa, kun ryhmä oli kasassa.
– Eka anomus tuli speakin jälkeen, ja vartissa noin 30–40 kuuntelijaa halusi messiin. Valitsin tiimiin rannikkotiedustelijan, YK-kersantin ja nuoremman sissin, joiden kanssa olemme osallistuneet marssiin jo kymmenenä vuotena.
1990-luvulla radiolähetyksen valmistelu vei enemmän aikaa, kun juontajan tuli valita soittamansa levyt itse eikä juontoaiheita voinut ammentaa netistä. Koska Nikulan vapaa-aika oli kortilla, pakkasi hän pitkien työpäivien jälkeen painoja reppuun ja lähti maastoon koiran kanssa.
Nykyään hän saattaa saada lenkille muutakin seuraa.
– Sain jotenkin huijattua vaimon marssimaan korona-aikana. Talsimme paljon ympäri pääkaupunkiseutua ja teimme myös päivän tai yön yli marsseja Nuuksioon. Pidemmät matkat ovat aina hauskempia.
Radiotyöt olivat osa Nikulan arkea jo ennen varusmiespalvelusta. Hän aloitti lukion toisella luokalla Radio Cityllä ja pyöritti aikansa myös levyjä DJ:nä.
– Duuni jatkui heti intin jälkeen, enkä ole koskaan ehtinyt kirveelläkään esimerkiksi ampua niin paljon kuin pitäisi, jotta se pysyisi järkevällä tasolla. Ylläpidän kuitenkin oman sodanajan tehtäväni osaamisalueita. Kun asioista on kiinnostunut, tulee myös luettua rakkaudesta lajiin, reservin kapteeni toteaa.
Maanpuolustus on kulkenut Nikulan matkassa aina. Jo pikkupoikana hän opetteli sotilasarvot ja leikki pyssyillä sekä puumiekoilla. Tuntemattoman sotilaankin hän luki suurella mielenkiinnolla, ja armeijaa tuli odotettua innolla.
Nikula uskoo sen vaikuttaneen viihtymiseen varusmiespalveluksessa suuresti, että välivuosi oli hänelle tietynlaista vastapainoa arjelle.
– Armeija kiinnosti kovasti ja olikin hauskaa aikaa. Olin ollut työelämässä itseohjautuvainen ja vastuullinen, joten pidin hyvänä sitä, kun intissä ei paljon tarvinnut päätä vaivata jonkun muun kertoessa aina mitä tuli tehdä tai pukea mihinkin harjoitukseen. Ruokaakin sai, Nikula naurahtaa.
Hän kuvailee Suomen perinteikkään asevelvollisuuden olevan jokseenkin verrattavissa maamme mökkikulttuuriin; se on valtaosalle tuttua edes jollain tasolla.
– Suomessa jokainen omistaa parin kumisaappaita, fleecen ja vähintään toisen käden tietoa siitä, mitä asevelvollisuus on.
Läheltä Ukrainan sotaa seurattuaan ja siellä käytyäänkin Nikula on kuullut, että jotkut pelkäävät tulevansa värvätyksi. Hän ajattelee näkökulmaan vaikuttavan, ettei maassa ole yhtä pitkää ja vakaata asevelvollisuuden traditiota kuin täällä.
– Ukrainassa kaikki eivät osaa hahmottaa maanpuolustusta, kun rauta alkoi hellittää vasta 1991 ja 2013 mellakoiden jälkeen. Suomen perinteikkäässä maanpuolustuksessa ja uskossa tasavaltaan on siihen nähden puolensa.
Nikula huomauttaa, että varautuminen ei tietenkään ole helppoa tänä päivänä, kun nyt voidaan käydä esimerkiksi droonisotaa laitteilla, jollaisia ei ollut olemassa kahdeksan kuukautta sitten.
Hän korostaa, että kaikkien Suomessa kannattaisi päivittää niin maanpuolustuksellista osaamistaan kuin ymmärrystään.
– Meillä on paljon kokemusasiantuntijoita vain intin pohjalta. Reserviläisyyteen ei kuitenkaan riitä, että on käynyt armeijan, vaan on ylläpidettävä ymmärrystä turvallisuusympäristön muutoksista. Aktiivinen reserviläisyys on ennen kaikkea yleissivistystä.
