• Vapaaehtoinen maanpuolustus

MPK:ssa odotetaan päätöstä sotilaallisen koulutuksen siirtämisestä – pallo pitäisi saada maaliin tämän hallituskauden aikana

"Minulla on vankka usko ja toivo, että tämän eduskunnan aikana tämä saadaan valmiiksi", MPK:n puheenjohtaja Tapio Peltomäki sanoo.

Hanna-Maija Raitio

Lounais-Suomen maakuntakomppanian reserviläisiä MPK:n koulutuksessa. MPK:n sotilaallista koulutusta ollaan siirtämässä Puolustusvoimille.

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksessä (MPK) eletään odottavia
aikoja. Viime vuosi oli jälleen lukujen valossa hyvä. Kasvua tuli ja
koulutusvuorokausia kertyi yli 90 000. Ison kasvun vuodet ovat MPK:lla
kuitenkin takana, ja sen myöntää myös yhdistyksen puheenjohtaja Tapio Peltomäki, jonka mukaan kyse on
puhtaasta realismista.

– Tällä konseptilla on otettu kaikki irti, mitä on
otettavissa. Meidän vapaaehtoisilta ei voi odottaa, että aina vain pitäisi
pystyä antamaan enemmän. Esimerkiksi kouluttajilla se varsinainen koulutus on
vain se näkyvin osa sitä heidän tekemää vapaaehtoistyötä. Asioiden ja
koulutuksen valmisteluun menee paljon aikaa, joka ei näy missään tilastoissa.

Puolustusministeriön alulle panemassa hankkeessa MPK:n
sotilaallinen koulutus siirtyisi kokonaisuudessaan Puolustusvoimien
alaisuuteen. Toteutuessaan muutos astuisi voimaan ensi vuoden alusta. Vahvasti
nykyiseen puolustusministeri Jussi
Niinistöön
(sin.) henkilöityvä hanke elää hektisiä aikoja. Pallo pitäisi
saada maaliin vielä tämän hallituskauden aikana.

­– Tällä hetkellä asia on perustuslakivaliokunnassa. Minulla
on vankka usko ja toivo, että tämän eduskunnan aikana tämä saadaan valmiiksi.
Jos ei, niin sittenhän tämä raukeaa tai sitä ei tiedä seuraavan hallituksen ja
sen puolustusministerin ajatuksista, että haudataanko hanke kokonaan vai ei.

 

Aktiivisuus tärkeää

Potentiaalista muutosta on kritisoitu siitä, miten käy MPK:n
kiinnostavuuden, jos Puolustusvoimat imaisee itselleen sen kiinnostavimman
tuotteen eli sotilaallisen koulutuksen. Huolta on herättänyt myös
sijoittamattomien reserviläisten jääminen paitsioon hyvästä koulutuksesta.
Peltomäki ymmärtää huolen, mutta ei allekirjoita väitteitä.

– Olen vuosia sanonut, että SA-sijoitettujen täytyy olla
osaavia, kykeneviä ja halukkaita. Sijoittamattomille on sijoituspaikka löydettävissä,
kun reserviläinen itse käy kursseilla ja osoittaa aktiivisuutta
Puolustusvoimien suhteen. Oma aktiivisuus tulee jatkossa olemaan isossa
roolissa, Peltomäki pohtii.

Puheenjohtajan mukaan MPK:n sotilaallisen puolen siirto
olisi loogista jatkumoa Puolustusvoimissa tehdyille viime vuosien
uudistuksille.

– Viime vuosina Puolustusvoimat on muuttunut jatkuvasti yhä
enemmän koulutusorganisaatiosta valmiusorganisaatioksi ja mielestäni on
loogista, että samaa edellytetään myös MPK:lta.

 

Lisärahaa ei löytynyt

Puolustusministeri Niinistö arvioi viime vuonna muutoksen
maksavan Puolustusvoimille vuositasolla noin viisi miljoonaa euroa. Tuoreessa
tammikuun päätöksessä lopullisen lisämäärähän tarpeen todettiin olevan 2,7
miljoonaa euroa. Ulkopuolista rahoitusta muutokselle ei kuitenkaan löytynyt.
Rahasumma otetaan pois muualta Puolustusvoimien toiminnasta.

– Puolustusvoimien vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämiseen
tarvittava 2,7 miljoonan euron lisärahoitus saadaan kohdentamalla uudelleen
Puolustusvoimien toimintamenomäärärahoja, valtioneuvoston sivuilta löytyvässä
päätöksessä todetaan.

Peltomäen mukaan toteutuessaan muutos on pakko tehdä jonkin
aikavälin liukumalla jo käytännön syistä.

– Tämä vaatii uusia virkoja, ja eihän ne ihmiset
pullahda tammikuun ensimmäisenä päivänä kaikki paikoilleen. Jos laki tulee
voimaan, ottaa se helposti parin vuoden liukuman ennen kuin kaikki palaset ovat
kohdillaan.