• Kalusto

Patria AMV – vaivihkaa vientimenestykseksi

Suomalainen Patria on onnistunut kehittämään AMV-pyöräpanssariajoneuvostaan taisteluissa testatun menestystuotteen. Niitä on käytössä jo seitsemässä maassa.

Patria

Uusin Patrian 8x8-pyöräpanssariajoneuvo on vuonna 2013 esitelty AMV XP -versio. Tässä vaunu on varustettu italialaisella 30 mm Oto Melaran HITFIST tornilla. Sen kummallakin puolella on israelilainen Rafael Spike -panssarintorjuntaohjus. Näyttävä naamiokuvio on optimoitu lähinnä markkinointitarkoituksiin.

Vanhempi sukupolvi
muistanee vielä, miten varusmiehiä kuljetettiin traktorien peräkärryissä.
Sitten tulivat Proto-Sisut ja lopulta ihan oikeaa panssarisuojaa tarjoavat
Pasit ja neuvostoliittolaiset miehistönkuljetusvaunut. Uudemman sukupolven
maastokuorma-autot ja Pasit ovat edelleen käytössä, mutta nykyaikaisella
taistelukentällä vaaditaan ajoneuvolta huomattavasti enemmän.

1990-luvun puolivälissä
Suomessa pohdittiin, mitä XA-180 Pasi -vaunujen jälkeen tarvittaisiin.
Ajoneuvosta oli tehty vientiversio XA-186, jossa oli jo esimerkiksi ilmastointi
ja NBC-suojaus (Nuclear, Biological, Chemical) kaasuja ja muita taistelukentän
uhkia vastaan.

Pasi-alustan kantavuus ei
kuitenkaan ollut riittävä tulevaisuuden tarpeita ajatellen. Etenkin kun oli
olemassa tarve parantaa panssarointia ja asentaa painavia asejärjestelmiä
vaunuun. Samaten taistelijan vaatima tila luotiliiveineen ja runsaine
varusteineen on kasvanut.

Jotain uutta siis
tarvittiin. Patria kehittikin 90-luvun puolivälissä erilaisia
ajoneuvokonsepteja aina telavaunuun asti.

Tässä yhteydessä Puolustusvoimat
päätyi tilaamaan 90-luvun lopussa Ruotsista tela-alustaisia CV9030-vaunuja.
Patria oli hankkeessa mukana kokoamalla niitä Hämeenlinnan tehtaallaan. Alusta
tuli Ruotsista.

Silti modernimmalle
panssaroidulle pyörävaunulle nähtiin edelleen tarvetta. Vuonna 1999 yhtiö lähti
tekemään selvitystä 8×8-taisteluajoneuvosta. Sen pohjalta kehitetyn, nykyisin
Armoured Modular Vehicle -nimellä (AMV) tunnetun vaunun ensimmäinen prototyyppi
valmistui vuonna 2001.

5_AMV_terotuominen_reservilainen_1117_patria

Etusektorista AMV-vaunu kestää 30 mm panssaria läpäisevien APFSDS-alikaliiperinuoliammusten (Armour Piercing Fin Stabilised Discarding Sabot) osumat. Kuva: Patria.

 

Erillinen apurunko

AMV on kahdeksanpyöräinen
ajoneuvo, jossa kaikki pyörät ovat vetäviä. Kaksi etuakselia ovat ohjaavia,
valinnaisesti myös takimmainen. Kaikki pyöräntuennat ovat identtisiä, mikä
helpottaa korjauksia. Myös edessä sijaitseva voimalaitepaketti on helposti
irrotettavissa.

Pasista poiketen AMV:ssä on
irrotettavissa oleva apurunko, johon koko voimalinja vetopyörästöineen ja
pyöräntuentoineen on kiinnitetty. Panssarikori on liitetty siihen joustavilla
elementeillä.

Tämä on osa vaunun
modulaarisuutta. Nimensä mukaisesti AMV on modifioitavissa kulloisenkin
asiakkaan toivomusten mukaisesti niin aseistuksen kuin panssarisuojan suhteen.
Perusversio kestää etusektorista 30 mm panssaria läpäisevien
APFSDS-alikaliiperinuoliammusten (Armour Piercing Fin Stabilised Discarding
Sabot) osumat.

Lisälevyillä (teräs tai keraami) vastaava suoja voidaan rakentaa
myös kylkiin – vaunun painon luonnollisesti samalla kasvaessa. Hyvä liikkuvuus
tuo sekin myös lisäsuojaa taistelukentällä.

AMV on uintikykyinen raskaimpia versioita lukuun ottamatta.
Perusvaunu kykenee lähinnä pienten vesistöjen ylityksiin, mutta Yhdysvaltain
merijalkaväen kilpailutusta varten vaunusta tehtiin myös merikelpoinen versio.
Tämä kauppa ei kuitenkaan toteutunut.

6_AMV_terotuominen_reservilainen_1117_patria

Nykyaikaisen panssaroidun ajoneuvon miehistötilassa on huomioitu ergonomia sekä mukana kuljetettavan kaluston jatkuvasti kasvanut määrä. AMV:n istuimet vaimentavat miinaräjähdysten energiaa ja 5-pisteturvavyöt pitävät taistelijat kiinni niissä. Kuva: Patria

 

Runsaasti
asevaihtoehtoja

Miehistötilassa voidaan versiosta riippuen kuljettaa jopa 10
taistelijaa. Tyypillinen määrä on kahdeksan. Heille on 4/5-pisteturvavöillä
varustetut istuimet. Niiden rakenteet on suunniteltu vaunun alla tapahtuvat
miinaräjähdykset huomioiden. Matkustajien päät eivät tässäkään tilanteessa osu
kattoon.

Modernilla taistelukentällä tarvitaan jatkuvasti enemmän sähköä.
Tämä on huomioitu AMV:ssä. Ajoneuvon omille järjestelmille on tarjolla
riittävästi virtaa ja samalla miehistö pystyy lataamaan omia varusteitaan.
Vaunun digitaalinen dataväylä mahdollistaa uusien laitteiden joustavan
liittämisen.

AMV:n kansirakenteissa on
huomioitu erilaisten asejärjestelmien asentaminen keveistä kauko-ohjattavista
konekivääriasemista aina raskaisiin tykkitorneihin. Vaihdettavissa oleva
neliömäinen rakenneosa mahdollistaa halkaisijaltaan erilaisten tornien
sovittamisen vaunuun.

Suomessa AMV on käytössä
Patrian raskaan 120 mm AMOS -kranaatinheitintornin (Advanced Mortar System)
alustana. Niitä on alle 20 kappaletta. Puolustusvoimat on tilannut myös 62
miehistönkuljetusversiota, joissa on kauko-ohjattu Kongsbergin 12,7 mm
Protector M 151 RWS -konekivääriasema (Remote Weapon System).

AMV:stä on tarjolla kolme
erilaista versiota. Perusmalli on jalkaväen taisteluajoneuvo. Siitä voidaan
rakentaa esimerkiksi miehistönkuljetus-, komento- tai ambulanssiversio. Samaten
rakenne kestää yksiputkisen NEMO-kranaatinheitintornin.

Korkeakattoisessa mallissa
takana on suurempi miehistötila esimerkiksi korjaus- tai
komentoajoneuvotarpeita varten.

Raskasasealustaisen AMV:n
runko on vahvistettu kestämään jopa 105/120 mm tykkitornit. AMOS-heittimet on
rakennettu tälle alustalle.

Kaikista versioista on
saatavissa 40 senttiä pidempi malli. Vaikka vaunussa ei ole V-mallista runkoa,
miinasuojaus on vaikuttava. AMV kestää jopa yli 10 kilon TNT-räjähdykset.

Modernin
pyöräpanssariajoneuvon hinta riippuu täysin siitä, mitä asiakas siihen haluaa.
Tyypillisen version hinta on luokkaa kaksi miljoonaa euroa. Kuten
autokaupoissakin, varustetason lisääminen nostaa hintaa. Etenkin
torniasenteiset tykit ovat kalliita. 30 mm torni voi maksaa 1,5–4,5 miljoonaa
euroa.

 

2_AMV_terotuominen_reservilainen_1117_terotuominen

AMOS-heitinvaunu Puolustusvoimain lippujuhlan paraatissa kesäkuussa 2017. Taustalla ohimarssin vastaanottajat presidentti Sauli Niinistö ja Puolustusvoimain komentaja kenraali Jarmo Lindberg. Kuva: Tero Tuominen

Testattu taistelussa

AMV on ollut hämmästyttävä
vientimenestys erittäin kilpailluilla panssaroitujen pyöräajoneuvojen
markkinoilla. Niitä on myyty lähes 1 600 kappaletta, joista yli 1 000 on jo
valmistettu.

Sitä on myyty Suomen ja
Ruotsin ohella Puolaan, Kroatiaan, Sloveniaan, Etelä-Afrikkaan ja
Yhdistyneisiin Arabiemiirikuntiin. Parhaillaan AMV on mukana Australian
vaunukilpailutuksessa.

Myyntihankkeet kestävät
aina useita vuosia ja kaupan jälkeen menee vielä muutama vuosi, kunnes tuotanto
alkaa. Patria tyypillisesti rakentaa prototyypin sekä pari ensimmäistä vaunua.
Ostaja vastaa teknologian siirron jälkeen sarjatuotannosta.

Puolan 690 vaunun tilaus
nosti suomalaisen panssariajoneuvon yhdeksi alan markkinajohtajaksi. Sittemmin
puolalaiset Rosomak-nimellä (Ahma) tunnetut Patrian AMV-vaunut ovat keränneet
mainetta Afganistanissa. Ne ovat kestäneet niin sinko-osumia kuin
tienvarsipommien räjähdyksiä. Vientiponnisteluissa tällainen ”combat proven”-maine
on tietysti aina eduksi.

1_AMV_terotuominen_reservilainen_1117_terotuominen

Patrian AMV-ajoneuvoperhe yhteiskuvassa Hämeenlinnan tehtaan pihalla. Oikealta uintikykyinen AMV-perusvaunu, korotetulla katolla varustettu lisäpanssaroitu AMV-komentoversio, yksiputkinen Nemo-kranaatinheitin, kaksiputkinen AMOS-heitinvaunu ja vertailukohtana modernisoitu Pasi XA-180M -vaunu. Kuva: Tero Tuominen

Patria AMV XP

Pituus 8,4 m

Korkeus 2,9 m

Leveys 2,4 m

Paino kuormattuna max. 32
000 kg

Suurin nopeus >100 kmh

Nousukyky 60 %

Uintikyky (lisävarustein)
6-10 kmh

Toimintasäde 600-1000 km

Moottori 450 kW

Automaattivaihteisto 7/1

Miehistö 2-3

Matkustajia 6-10

3_AMV_terotuominen_reservilainen_1117_Patria

Patrian helmikuussa 2017 esitelty uutuus on 120 mm Nemo-kranaatinheitintorni asennettuna 20 jalan merirahtikontin rakenteisiin. Se on helposti siirrettävissä, koska kiinnitykset ovat standardin mukaiset ja koukkutartuntalaite mahdollistaa nopean kuormauksen. Konttia on testattu mm. Sisu ETP E13 8×8 -maastokuorma-auton päällä. Samassa paketissa on yksiputkisen heitinjärjestelmän ohella tilat kolmen hengen miehistölle (ampuja ja kaksi lataajaa) ja ampumatarvikkeille (100 kranaattia). Kontissa on oma voimakone sekä ilmastointi. Valinnaisesti konttiin voidaan asentaa NBC-ilmansuodatusjärjestelmä (Nuclear, Biological, Chemical) tai parantaa suojausta asentamalla siihen panssarilevyjä. Nemo-kontti voi ampua ajoneuvon päältä tai maahan laskettuna esimerkiksi tukikohtaa suojaamassa. Se voidaan kiinnittää myös alusten kannelle. Kuva: Patria

Lue myös: 17.9.2018 Patrian uusi ajoneuvo 6×6 on Pasin sukua