• Kalusto

Puolustustarvikkeiden vienti vahvassa nousussa, Saksa etenee kohti Patrian 6×6-ajoneuvojen sarjahankintaa

Puolustustarvikkeiden vientilupien arvo yli kaksinkertaistui vuodesta 2023.

Mika Pakarinen

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi keskiviikkona puolustustarvikkeiden vientilupien arvon nousseen viime vuonna noin 1,4 miljardiin euroon. Arkistokuva.

Puolustustarvikkeiden vientilupien arvo nousi vuonna 2024 noin 1,4 miljardiin euroon. Luku on yli kaksinkertaistunut vuodesta 2023. Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi asiasta keskiviikkona alkaneiden SecD-Day-messujen avauspuheenvuorossaan.

– Tämä kertoo, että suomalaiselle laadulle ja osaamiselle on maailmalla erittäin vahva kysyntä. On syytä uskoa, että kasvu tulee edelleen jatkumaan vahvana, Häkkänen sanoi.

Puolustusteollisuuden nosteesta kertoo sekin, että Helsingin Messukeskuksessa järjestettävä SecD-Day on loppuunmyyty. Tuotteitaan esittelee yhteensä 190 kotimaista ja kansainvälistä yritystä.

Messuilla on näkyvästi esillä myös Patria, joka torstaina kertoi Saksan liittyneen CAVS-ajoneuvohankkeen puitesopimukseen. Tämä mahdollistaa Saksalle Patria 6×6 -ajoneuvojen sarjahankinnan. Patrian Euroopan markkina-alueen johtaja Hugo Vanbobryck sanoo, että Patria on valmis käynnistämään paikallisen tuotannon nopealla aikataululla yhdessä saksalaisten kumppanien kanssa.

– Patria on iloinen Saksan siirtymisestä kohti hankkeen sarjahankintavaihetta. Saksan päättäväisyys ja vakaa eteneminen CAVS-ajoneuvohankkeessa on ollut erinomainen esimerkki nykyaikaisesta monikansallisesta yhteistyöstä, joka tähtää vahvistuneeseen toimitus- ja huoltovarmuuteen liittoutuneiden valtioiden välillä, Vanbobryck sanoo Patrian tiedotteessa. 

Viime viikolla Reserviläinen kertoi Patrian tarjoavan 6×6-ajoneuvoalustaa Ison-Britannian asevoimille.

Myös Suomi on viime vuosina käyttänyt paljon rahaa kotimaisten yritysten tuotteisiin.

– Suomen puolustusvoimat on erittäin merkittävä puolustusteollisuuden asiakas niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Vuonna 2023 Suomen puolustushankintojen arvo oli noin 1,7 miljardia, josta 733 miljoonaa ohjattiin hankintoihin Puolustusvoimain kotimaisilta strategisilta kumppaniyrityksiltä eri puolilla maata, Häkkänen sanoi.