Puolustusvoimat on solminut aiesopimuksen Senop oy:n kanssa
valonvahvistinten ja lasertähtäinten kehitystyöstä. Valonvahvistin voidaan kiinnittää
taistelijan kypärään ja lasertähtäin rynnäkkökivääriin.
Aiesopimus liittyy Maavoimien pimeätaistelukyvyn kehittämiseen.
Yhteistyön tavoitteena on tuottaa Puolustusvoimille hankintavalmius
kotimaisille pimeätaisteluvälineille, joissa yhdistyvät korkea suorituskyky,
huoltovarmuus, kustannustehokkuus sekä yhteensopivuus nykyisen ja tulevan
taistelijan varustuksen kanssa.
Jalkaväen tarkastaja, eversti Rainer Peltoniemi kertoo Iltalehdelle tavoitteena olevan, että kehitystyön jälkeen laitteiden toimituksiin
päästäisiin vuoden 2021 aikana.
– Meidän tärkeimmillä
ja parhaimmilla joukoilla pitää myös olla paras mahdollinen varustus, mitä
maailmasta löytyy. Tässä tuetaan vahvasti
kotimaista tuotantoa ja on mahdollista rakentaa huoltovarmuutta. Senop oy:lla
on näissä erittäin korkeatasoista osaamista maailmanluokan mitassakin, Peltoniemi
sanoo Iltalehdelle.
Aiesopimus allekirjoitettiin keskiviikkona. Senop on
rynnäkkökiväärien modernisoinnista vastanneen kotimaisen Millog oy:n
tytäryhtiö. RK 62 -rynnäkkökiväärin modernisoinnin tuloksena syntyneet kolme
eri versiota on esitelty tässä artikkelissa.