• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Raikas lisäys kisakalenteriin

Reserviläisjärjestöt yhteistyöhön Tough Viking –esteratakilpailun kanssa.

Henri Juvonen

Tough Viking-kisan uskotaan houkuttelevan erityisesti nuoria reserviläisiä.

Reserviläisjärjestöt ovat tehneet yhteistyösopimuksen
Pohjoismaiden suurimman esteratakilpailun Tough Vikingin kanssa. Kisa sisältää
mitä erilaisempia rasteja alkaen vesiesteiden ylityksestä, amerikkalaisen
jalkapallon pelaajien ohi rynnimisestä ja palavien puiden yli hyppimisestä aina
perinteiseen mudassa ryynäämiseen.

Viime syksynä ensimmäistä kertaa Suomessa järjestetty
tapahtuma oli menestys. Helsingin kilpailu saavutti paljon julkisuutta ja
osallistujia.

– Tough Viking -konsepti kiinnostaa meitä, koska arvelemme
sen kiinnostavan erityisesti nuoria reserviläisiä, joita on ollut vaikea
houkutella perinteisen reserviläisliikunnan pariin. Myös Puolustusvoimien
kiinnostus kisaa kohtaan vaikutti asiaan, Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nyberg viittaa puolustusvoimien ja
kilpailujärjestäjän alkuvuodesta solmimaan yhteistyösopimukseen.

Nyberg uskoo, että kilpailun hyvän markkinointikoneiston
kautta on mahdollista tavoittaa paljon varsinkin nuorempaa reserviläiskaartia.

Toivomme
määrätietoista yhteistyötä, jonka pohjana on reserviläisille rakennettu, oma
osallistumiskonsepti. Odotamme myös jatkuvaa, tiivistä ja loppua kohti
kiihtyvää markkinointia, jota voimme toteuttaa yhdessä kisan kohderyhmään eli
nuoriin reserviläisiin. Lisäksi toivomme luonnollisesti näkyvyyttä
reserviläisten osallistumiselle.

Myös talvikisa

Helsingin Kaisaniemessä kisataan taas syyskuun alussa, mutta
sitä ennen estekilpailu suuntaa pohjoiseen Leville, jossa kilpaillaan 14. maaliskuuta Arctic Tough Viking –kilpailu. Reserviupseeriliiton,
Reserviläisliiton, Maanpuolustuskiltojen liiton ja Suomen Rauhanturvaajaliiton
jäsenet saavat ilmoittautumishinnasta 25 prosentin alennuksen ilmoittautumalla
kisaan verkkosivuilla toughviking.fi ja käyttämällä koodia RESUL.

– Yhteistyön aloittamiseen vaikutti paitsi itse haastava
kilpailu myös se, että yhteistyön avulla meillä on mahdollisuus tarjota
kilpailu omille jäsenillemme normaalia osanottomaksua edullisemmin,
Reserviupseeriliiton toiminnanjohtaja Janne
Kosonen
toteaa.

Kilpailuihin voi osallistua yksilönä, taisteluparin kanssa
tai joukkueena.

– Tough Viking on mielenkiintoinen uusi tapahtuma, jossa
reserviläisetkin pääsevät testaamaan kuntoaan tosissaan, mutta ei liian
vakavasti, Kosonen jatkaa.

Levi Arctic Tough Viking kisataan 14. maaliskuuta ja Helsingin Tough Viking -kisa järjestetään 5. syyskuuta.