Maasotakoulu kertoo avanneensa tänä vuonna myös reserviläisille kurssin, joka aiemmin oli suunnattu vain henkilökunnalle. Panssaritaktiseen opetustilaisuuteen käskettiin kertausharjoitukseen reserviläisiä, jotka on tarkoitus jatkokouluttaa vaativampiin poikkeusolojen tehtäviin.
Panssaritaktisen opetustilaisuuden tavoitteena on kouluttaa valmiudet toimia panssarivaunu- tai panssarijääkärikomppanian päällikkönä tai varapäällikkönä.
– Tämä on osa puolustusselonteon linjausten mukaista reservin ja reserviläiskoulutuksen kehittämistä. Yksikönpäällikön tehtävät ovat yksi esimerkki reserviläisen koulutuspolusta, jossa hyödynnämme laajan reservimme osaamista ja kokemusta. Puolustusvoimilla on jo olemassa yksikönpäällikön valmiuksiin tähtäävää koulutusta henkilökunnan peruskoulutuksessa ja täydennyskoulutustarjonnassa, joten on luontevaa yhdistää reserviläisten koulutus olemassa oleviin koulutustapahtumiin, Maavoimien koulutuspäällikkö eversti Hannu Teittinen sanoo tiedotteessa.
Reserviläisten ja henkilökunnan kouluttamista yhdessä perustellaan myös kustannustehokkuudella. Samalla voidaan tarkastella osaamisen tasoa palkatun henkilöstön ja reservin välillä.
– Reserviläiset ovat ammattitaitoisia, aktiivisia ja oma-aloitteisia ja tuovat esiin ajatuksiaan toiminnan kehittämisestä. Tämä avartaa palkatun henkilöstön näkökulmia totutuista toimintatavoista ja menetelmistä, Teittinen sanoo.
– Joukkueenjohtajaksi koulutetuille reserviläisille, jotka ovat osoittaneet kertausharjoituksissa kykynsä tehtävään, on luontevaa tarjota koulutusta vaativampiin päällystötehtäviin. Panssariyksikönpäälliköllä tulee olla erittäin vahva osaamispohja joukkueen toiminnasta ja hänen tulee ymmärtää joukkueen rooli komppanian taistelussa, Panssarikoulun johtaja, everstiluutnantti Mika Mäenpää sanoo.
Opetuksessa hyödynnetään monipuolisesti karttaharjoituksia, maastotarkasteluja, Steel Beasts -simulaattoria sekä sotapelaamista.

-
Puolustusvoimat