• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Reserviläisliiton kampanjassa luovutettiin ennätysmäärä verta

Reserviläiset tekivät kevään kampanja-aikana jopa 338 verenluovutusta.

Marko Nikkanen

Helsingin Seudun Reserviläispiirin jäsen ja reserviläisaktiivi Eerik Tuovinen luovutti verta verenluovutusbussissa vuonna 2024.

Reserviläisliiton ja Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun valtakunnallinen Reserviläinen ei luovuta! paitsi verta -kampanja järjestettiin tänä vuonna 2.3.–29.5. Vuosittaisella kampanjalla halutaan muistuttaa Reserviläisliiton paikallisyhdistysten jäseniä verenluovutuksen tärkeydestä; verenluovutus on merkittävä osa huoltovarmuutta.

Kampanjan ideoi ja aloitti vuonna 2022 silloinen Helsingin Seudun Reserviläispiirin puheenjohtaja Marko Nikkanen. Kampanja on kasvanut vuosi vuodelta ja Nikkanen kertoo, että useat reserviläiset ovat luovuttaneet kampanjassa verta ensimmäistä kertaa.

– Kun on käyty ensimmäistä kertaa luovuttamassa verta, niin joiltain reserviläisistä on löytynyt hiutaleiden luovuttajia tai tärkeitä harvinaisempia veriryhmiä. Veripalvelu kommunikoi näissä tapauksissa suoraan heidän kanssaan.

Normaalioloissa tarvitaan joka päivä noin 600–700 verenluovuttajaa, jotta varastoissa on koko ajan riittävä määrä valmisteita. Kriisitilanteissa tarve kasvaa ja verenluovuttajien merkitys on korvaamaton.

Luovutetusta verestä tehdään punasolu- ja verihiutalevalmisteita. Punasoluja tarvitaan esimerkiksi leikkauksissa, onnettomuuksien uhreille sekä synnyttäjille, jos he ovat menettäneet paljon verta. Verihiutaleita, eli trombosyytteja, annetaan esimerkiksi syöpäpotilaille, joiden oma luuydin ei tuota verihiutaleita rankkojen syöpähoitojen vuoksi.

Vuoden 2026 kampanja-aikana reserviläiset luovuttivat yhteensä 338 kertaa, mikä on viime vuosien ennätys (2025: 322, 2024: 236, 2023: 94, 2022: 81 verenluovutusta).

– Ajatuksena oli alusta asti, että kampanjan keston täytyy olla riittävän pitkä, jotta saadaan mahdollisimman paljon luovutuskertoja. Maaliskuusta toukokuuhun miehet pystyvät luovuttamaan mahdollisesti jopa 2 kertaa, Nikkanen toteaa.

Nikkasen mukaan kampanjan lisäksi on ideoitu toista, lyhyempää kampanjaa.

– Ajatuksena olisi tehdä toinen kampanja esimerkiksi joulunpyhille, koska lomakausina verelle on yleensä suurin tarve. Ajankohta katsottaisiin sen mukaan, että jäisi riittävästi aikaa kevääseen, jotta halukkaat ehtivät luovuttaa verta molemmissa kampanjoissa.

Marko Nikkanen tilasi vuonna 2024 verenluovutusbussin MPK Etelä-Suomen toimipisteeseen Santahaminaan osana verenluovutuskampanjaa.
Marko Nikkanen

Verenluovutuksella on suuri merkitys reserviläisten keskuudessa.

– Pohja-ajatuksena tässä on ihan (Gustaf) Mannerheimin toiminta Suomen Punaista Ristiä (SPR) kehittämässä. Hän kantoi asiasta huolta sodan aikana eli tämä on historiallisestikin tärkeä asia, Nikkanen muistuttaa.

Marsalkka Mannerheimilla oli erittäin merkittävä rooli Suomen verihuollossa, sillä hän toimi SPR:n pitkäaikaisimpana puheenjohtajana. Hänen johtajakaudellaan luotujen rakenteiden ansiosta Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu perustettiin ottamaan sotien jälkeen vastuu koko maan verihuollosta.

Kampanja ideoitiin vuoden 2022 alussa, juuri ennen Ukrainan sotaa. Nopeasti muuttunut tilanne muistutti Nikkasen mukaan siitä, että verenluovutus on todellakin osa huoltovarmuutta ja kokonaisturvallisuutta.

– On tärkeää ymmärtää tämän merkitys myös siltä varalta, jos kohtaisimme kriisitilanteen.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) toimi Reserviläisliiton verenluovutuskampanjan virallisena suojelijana vuonna 2022. Kuvassa Kaikkonen ja silloinen Helsingin Seudun Reserviläispiirin puheenjohtaja Marko Nikkanen luovuttamassa verta.
HELRESP

Vaikka Reserviläisliiton verenluovutuskampanja on kasvanut, on Nikkasen mukaan vielä monia reserviläisiä, jotka eivät luovuta verta, vaikka voisivat.

– Kaikki eivät tietenkään voi luovuttaa verta, mutta vielä on väkeä, joka voisi. Kannattaa pitää mielessä, että liitto palkitsee tässäkin kampanjassa aktiiviset yhdistykset. Me olemme omassa yhdistyksessämme, Pohjois-Helsingin Reservinaliupseereissa, käyttäneet palkintorahan esimerkiksi ampumatoiminnan kehittämiseen, hän kertoo. Yhdistys oli kampanjan aktiivisin yhdistys alle 150 jäsenen sarjassa.

Sen lisäksi, että kampanjaan osallistuminen on elintärkeää verenluovutuksen näkökulmasta, on se reserviläisille myös yhteisöllistä. Nikkanen kertoo, että verenluovutukseen on menty piirin kesken porukalla tai tilattu verenluovutusbussi.

Fyysisesti raskaan toiminnan, kuten koulutuksen, yhteydessä verenluovutus voi tulla hankalaksi siksi, koska samana päivänä suositellaan välttämään fyysistä rasitusta.

Kampanjaan osallistutaan Nikkasen mukaan hyvällä tavalla kilpailuhenkisinä.

– On hienoa, että kaikki tsemppaavat toisiaan ja saadaan mahdollisimman laaja luovuttajakaarti, Nikkanen kiittää.