• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Reserviläisliiton Terhi Hakola uskoo naisten kutsuntojen olevan enemmän asenne- kuin rahakysymys

STT kertoi maanantaina, ettei Pääesikunta näe tarvetta naisten kutsunnoille. Hakola pitäisi tiedon levittämistä kutsuntojen kautta hyvänä satsauksena, vaikka se maksaisi muutaman miljoonan.

Tuomas Kaarkoski

Reserviläisliiton toinen varapuheenjohtaja Terhi Hakola on edelleen sitä mieltä, että kutsuntojen pitäisi olla pakolliset myös naisille.

Reserviläisliiton toinen varapuheenjohtaja Terhi Hakola ulottaisi kutsunnat
koskemaan myös naisia, vaikka Pääesikunta ei näe sille tarvetta. STT kertoi maanantaina Pääesikunnan kannasta asiaan. Pääesikunta arvioi, että naisten osallistuminen
kaksinkertaistaisi kutsuntojen hinnan nykyisestä 7,4 miljoonaan euroon.
Valtaosa summasta menisi terveystarkastuksiin. Hakola uskoo kyseessä olevan
enemmän asenne- kuin rahakysymys. Hänen mielestään sijoitus kannattaisi.

– Reserviläisliitto ja moni muu taho on ollut sitä
mieltä, että naisten kutsunnat olisivat hyvä juttu. Olen edelleen sitä mieltä.
Naisten kutsuntojen avulla saataisiin enemmän motivoitunutta porukkaa
(asepalvelukseen) ja tiedonsaanti Puolustusvoimista ja muusta kutsuntoihin liittyvästä olisi heille
hyväksi, Hakola kommentoi Reserviläiselle.

Hakola ei muuttaisi nykyisestä systeemistä muuta kuin sen,
että naistenkin pitäisi osallistua kutsuntoihin. Asepalvelus säilyisi siis
edelleen naisille vapaaehtoisena ja miehille pakollisena.

– Yhteiskunnallisesta näkökulmasta ajateltuna
naisilla ei tällä hetkellä ole samanlaista terveystarkastukset sisältävää ja syrjäytymistä
ehkäisevää systeemiä kuin miehillä, Hakola perustelee.

Pääesikunnan mielestä naisten pakollinen osallistuminen kutsuntoihin voisi johtaa
naisten ”hallitsemattomasti lisääntyvään haluun suorittaa vapaaehtoinen
asepalvelus”. Tarvittaisiin lisää resursseja, eivätkä nykyinen
varuskuntaverkosto ja koulutusorganisaatio välttämättä riittäisi. Hakolan mielestä olisi vain positiivinen ongelma, mikäli naisten kutsunnat johtaisivat suureen määrään palvelukseen hakevia.

– Kyllä
tarvittava raha jostain löytyisi, Hakola uskoo.

Pääesikunnan mukaan naisten vuotuista
määrää armeijassa ei tarvitse lisätä senkään takia, että nykyinen sodan ajan
joukkojen tarve ei vaadi sitä. 

Terhi Hakolan viimesyksyisen esityksen naisten kutsunnoista voi lukea Reserviläisliiton sivuilta.


Kutsunnat

Pitäisikö kutsuntojen olla pakolliset myös naisille?