Uusi saapumiserä astuu tänään maanantaina 4. tammikuuta palvelukseen.
Saapumiserässä 1/16 alokkaita on noin 12 000. Viime vuosina vuoden ensimmäisen
saapumiserän suuruus on ollut suunnilleen samaa luokkaa.
Enemmistö, noin 10 000 alokasta, aloittaa palveluksensa Maavoimissa.
Heistä noin 240 on vapaaehtoisia naisia. Maavoimien alokkaista suurin osa
aloittaa palveluksen Karjalan, Porin ja Kainuun prikaateissa. Jokaisessa uusia
varusmiehiä on yli 2 000.
Saapumiserä 1/16 on ensimmäinen, joka testaa palvelusajan
uudenlaista rytmittämistä. Jääkäriprikaatin Lapin jääkäripataljoonassa
varusmiehet palvelevat kymmenen peräkkäistä päivää, minkä jälkeen on neljä lomapäivää.
Perinteistä pidemmillä viikonloppuvapailla pyritään auttamaan varusmiehiä
jaksamaan paremmin. Kokeilua jatketaan vuoden loppuun saakka.
Myös varusmiesten erityistehtäviin haku alkaa maanantaina.
Tässäkin saapumiserässä etsitään muiden muassa combat-kuvaajia, ohjelmoijia
sekä toimittajia Ruotuväki-lehteen. Lisätietoja erityistehtävistä löytyy
osoitteesta erityistehtavat.puolustusvoimat.fi.
Niin uudet alokkaat kuin reserviläiset tai vaikka
kotijoukotkin voivat testata tietämystään varusmiespalveluksesta Puolustusvoimien
Inttivisassa osoitteessa www.inttivisa.fi.