Puolustusvoimat julkaisi maanantaina Youtube-tilillään uuden Taistelukenttä 2020 -videon, joka pyrkii kuvaamaan nykyaikaista sodankäyntiä mahdollisimman realistisesti. Opetuskäyttöön tarkoitettu video korvaa vuonna 1998 julkaistun aiemman Taistelukenttä-elokuvan.
Taistelukenttä 2020 on katsottavissa kokonaisuudessaan alla. Juttu jatkuu videon jälkeen.
Elokuva on osa laajempaa oppimateriaalipakettia, ja se on tarkoitettu erityisesti varusmieskoulutukseen. Video on osa alokasjaksolla sekä aliupseeri- ja reserviupseerikursseilla annettavaa taistelukoulutuksen oppimateriaalia. Sitä hyödynnetään kuitenkin myös reserviläisten ja henkilökunnan koulutuksessa.
Taistelukenttä-oppimateriaalin projektipäällikön, majuri Ville Kostianin mukaan video on suomalaisten alan asiantuntijoiden näkemys siitä, mitä sota voisi nykyaikana olla. Taistelukentällä pyritään havainnollistamaan ilmiöitä, joita on muuten hankala tuoda esille.
– Videoissa näytetään usein ongelmatilanteita, mutta ennen kaikkea ratkaisuja niiden selvittämiseksi. Lähiopetustilanteessa keskustelu opetusvideon esittelemästä aiheesta tai ilmiöstä kouluttajan kanssa on keskeistä, Kostian sanoo Puolustusvoimien tiedotteessa.
Elokuvan on tuottanut Puolustusvoimien palvelukeskus Pääesikunnan koulutusosaston tilauksesta vuosien 2016–2020 aikana.