Utin Jääkärirykmentin laskuvarjojääkäreillä oli tammikuun lopussa harvinainen tilaisuus päästä tekemään pakkolaukaisuhyppy Yhdysvaltain MC-130J Commando II -koneesta. Se on erikoisjoukkojen käyttöön tarkoitettu versio legendaarisesta Hercules-kuljetuskoneesta. Myös omat palkatut erikoisjoukkosotilaamme pääsivät nauttimaan tyypistä hyppyalustana.
Suomessa 28.–31. tammikuuta vierailleen koneen kotikenttä on RAF Mildenhall Englannissa. Sitä operoi US Air Forcen 352 Special Operations Wing.
Varusmiehet hyppäsivät Airborne Systems T-11 -pallokuvuilla koneen sivuovista noin 250 metrin korkeudesta. Palkattu erikoisjoukkohenkilöstö teki myös vapaapudotushyppyjä koneen perärampilta 5 500 metristä liitovarjokalustolla. Näissä korkeuksissa tarvitaan jo vapaapudotuksessa mukana olevaa lisähappea.
Nyt tehtiin niin sanottuja HAHO-hyppyjä (High Altitude High Opening). Niissä varjo avataan nopeasti uloshypyn jälkeen ja suuren korkeuden mahdollistamana pystytään liitämään jopa kymmeniä kilometrejä. Vastaavasti HALO-hypyissä (High Altitude Low Opening) vapaapudotaan mahdollisimman pitkään ja laskuvarjo avataan matalalla. Kummallakin tavalla voidaan saavuttaa yllätys tilanteen vaatimusten mukaan.
Commando II -koneesta pudotettiin UTJR:n harjoituksissa laskuvarjolla miehistön ohella myös kalustoa. Taivaalle pääsi ainakin mönkijä ja moottorikelkka.
Hercules-koneita on nähty Suomessa vuosikymmenten varrella useasti erilaisissa kuljetustehtävissä. Oulun vuoden 1997 lentonäytöksen yhteydessä laskuvarjoharrastajat pääsivät hyppäämään Ruotsin ilmavoimien Hercules-koneesta. Nyt Commando II vieraili Utissa kuitenkin ensimmäistä kertaa nimenomaan suomalaisten erikoisjoukkojen hyppykoneena.
Toisessa maailmansodassa kuljetuskoneet olivat mäntämoottorisia, useimmiten matkustajakoneista tai pommittajista muunnettuja rahtiversioita. Paremman puutteessa ne olivat toimivia mutta eivät tehtävään suunniteltuja tai siihen edes soveltuvia.
Korean sodan aikana 1950-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa havahduttiinkin tilanteeseen, jossa käytössä oleva kalusto ei vastannut tehtävien haasteita. Tarvittiin suorituskykyinen taktinen kuljetuskone, joka pystyy operoimaan myös päällystämättömiltä lyhyiltä kiitoteiltä.
Laajassa vuonna 1951 julkistetussa kilpailutuksessa etsittiin tyyppiä, joka pystyisi kuljettamaan vähintään 92 sotilasta tai 64 laskuvarjohyppääjää, nostamaan ilmaan 13 600 kilon kuormia ja operoimaan lyhyiltä kiitoteiltä. Rahtitilalle vaadittiin vähintään 12 metrin pituus, 2,7 metrin korkeus ja 3 metrin leveys. Tarjouspyyntöön saatiin peräti kymmenen eri esitystä koneesta viideltä eri valmistajalta.
Hankkeen voitti Lockheedin C-130, joka sai nimen Hercules antiikin mytologian voimamiessankarin mukaan. Prototyyppi YC-130 teki ensilentonsa 23.8.1954 ja palveluskäyttöön kone saatiin vuonna 1956.
Hercules on ylätasoinen, alun perin neljällä Allison T56-A-9 -potkuriturbiinimoottorilla varustettu kone. Jykevä rungosta aukeava laskuteline sekä suuret laskusiivekkeet mahdollistavat toiminnan lyhyiltä ja epätasaisilta kiitoteiltä.
Suuren kuutiomaisen rungon tilavuus ja takarungon alta alas laskeutuva peräramppi puolestaan mahdollistivat erilaisen kaluston kuljettamiseen ja etenkin helpon lastaamisen. Useimmissa aiemmissa kuljetuskoneissa kuormaus tehtiin hankalasti sivuovista.
Vaikka C-130:n ramppi ei ollutkaan uusi keksintö, tässä kokoluokassa se antoi avaimet konetyypin todella monipuoliseen käyttöön. Peräportti soveltuu myös kuormien pudottamisen lennon aikana sekä laskuvarjohyppytoimintaan.
Uusi kone osoittautui välittömästi menestykseksi. Vuosien varrella sitä on jatkuvasti paranneltu. Herculeksia on valmistettu yli 2 700 kappaletta, ja uusia C-130J-versioita rakennetaan edelleen.
Hercules onkin historian pisimpään yhtäjaksoisesti tuotannossa ollut sotilaskonetyyppi. Vientiasiakkaita on ymmärrettävästi riittänyt: vuosikymmenten varrella Hercules on palvellut noin 70 valtion ilmavoimissa. Ensimmäiset asiakkaat olivat Australia ja Kanada.
Lähinnä Suomea oleva käyttäjä on Ruotsi, jossa C-130 tunnetaan tyyppitunnuksella Tp84. Naapuri hankki ensimmäisen C-130E-koneen vuonna 1965 ensimmäisenä eurooppalaisena käyttäjänä. Myöhemmin hankittiin myös koneen C-130H-versioita, kaikkiaan Ruotsilla on ollut kahdeksan Herculesta. 2010-luvulla yksi kone muutettiin ilmatankkeriksi, joka sai tunnuksen Tp84T.
Vaikka Hercules alun perin suunniteltiin rahdin ja joukkojen kuljetuksen työjuhdaksi, sen toimivaksi osoittautunutta perusrakennetta on vuosikymmenten varrella hyödynnetty jopa yli 40 erilaisessa versiossa niin sotilas- kuin siviilikäytössä.
Suurin osa toimitetuista koneista operoi luonnollisesti perinteisissä kuljetustehtävissä. Rajuin erikoisversio on lähitulitukitehtäviin tarkoitettu AC-130H Spectre.
Sen toiseen kylkeen asennettiin kaksi 20 mm M61 Vulcan -gatlingiä, 40 mm Bofors -tykki ja 105 mm M137 -haupitsi. Sivulle tulittavat aseet kohdistettiin maaliin lentämällä ympyrää sopivalla kallistuksella ja korkeudella kohteen päällä.
Uusin tykkiversio AC-130J Ghostrider perustuu Commando II -koneeseen varustuksenaan suunnattavat 30 mm GAU-23 -tykki ja 105 mm haupitsi sekä pommeja ja ohjuksia. Tulta johtaa koneen Precision Strike Package -järjestelmä useine sensoreineen.
Jo aivan Herculeksien uran alkuvaiheissa koneesta tehtiin suksilaskutelineellä varustettu versio. Niillä operoidaan muun muassa Etelämantereen jäätiköillä.
Hercules tarvitsee noin 900 metriä kiitotietä laskuihin ja nousuihin. Kevyesti lastattuna matkat ovat huomattavasti lyhyempiä (laskussa 300 m). Vuonna 1963 KC-130F-koneella kokeiltiin jopa operointia lentotukialukselta. Hercules taipui tähänkin mukisematta.
Hurjimpia suunnitelmia on ollut koneen varustaminen valtavilla kellukkeilla erikoisjoukkojen vesistöoperaatioiden tarpeisiin. Tätä ei kuitenkaan ole toteutettu – ainakaan vielä.
Lockheed L-100 oli Herculeksen siviiliversio, joka ei kuitenkaan osoittautunut menestykseksi. Sen sijaan metsäpaloja sammuttavana palopommittajana tai hurrikaanien silmään lentävänä säätutkimuskoneena se on kunnostautunut.
Suomessa tammikuussa vieraillut MC-130J Commando II on uusin malli erikoisjoukkojen käyttöön suunnitellusta Combat Talon -versiosta. Se on tarkoitettu joukkojen kuljetukseen toiminta-alueelle sekä niiden tukemiseen tarvikepudotuksilla.
Ensimmäinen MC-130E kehitettiin Vietnamin sodan aikana. Niitä käytettiin alun perin taistelukentän etsintä- ja pelastustehtävissä sekä erilaisissa salaisissa operaatioissa. Päivitetty MC-130H Combat Talon II saatiin palvelukseen 90-luvulla. Ne poistuivat käytöstä 2023.
Uusin, nyt Suomessa nähty MC-130J Commando II perustuu monella tavalla modernisoituun C-130J Super Hercules -koneeseen. Siinä on muun muassa kuvaruutunäytöillä varustettu moderni ohjaamo. Ulospäin selkein tunnusmerkki ovat uusien moottorien kuusilapaiset potkurit. Viimeisin tilatuista 57 koneesta valmistuu vuonna 2025.
Konetyyppi on varustettu monipuolisella AN/ALQ-172 -omasuojajärjestelmällä. Koska useimmat erikoisjoukkojen operaatiot tapahtuvat pimeän vallitessa, koneessa on myös nokan alla lämpökameravarustus.
Commando II voidaan tankata lennon aikana. Se kykenee myös siirtämään polttoaineetta toisiin ilma-aluksiin (tyypillisesti pyöriväsiipisiin) siipisäiliöstään merivoimien käyttämällä niin sanotulla letku ja kori -menetelmällä. Lisäksi MC-130J voi tankata muita koneita laskeutumisen jälkeen.
Lockheed Martin MC-130J Commando II
- Kärkiväli 39,7 m
- Pituus 29,3 m
- Korkeus 11,9 m
- Suurin lentopaino 74 400 kg
- Suurin nopeus 670 km/h
- Toimintamatka 4 800 km
- Moottorit 4 x Rolls Royce AE2100
- Moottoriteho 4 591 ahv
- Miehistö 5
- Käyttönotto 2011
