Merivoimat perustaa ensi vuoden alussa Rannikkoprikaatiin miehittämättömien järjestelmien komppanian. Upinniemessä toimivan yksikön tehtäviin kuuluvat järjestelmien testaaminen, kehittäminen ja kouluttaminen sekä osallistuminen Merivoimien operatiivisiin tehtäviin. Uusi komppania toimii samalla koko puolustushaaran miehittämättömien järjestelmien osaamiskeskuksena.
Rannikkoprikaatin komentaja kommodori Henri Lavi korosti Upinniemessä medialle pitämässään puheenvuorossa, että miehittämättömien järjestelmien merkitys korostuu erityisesti Suomen kaltaisessa merellisessä toimintaympäristössä. Rannikkoprikaatin vastuualue ulottuu itäiseltä Suomenlahdelta Hankoniemen länsipuolelle ja siihen kuuluu laajoja saaristoalueita.
– Kun mietitään alueen laajuutta, leveyttä ja syvyyttä, on oikeastaan itsestään selvää, että tarvitsemme miehittämättömiä järjestelmiä täydentämään miehitettyjä järjestelmiä ja jo käytössä olevia suorituskykyjä, Lavi sanoo.
Uuden komppanian toiminta käynnistyy vaiheittain. Henkilökuntaa on jo koulutettu, mutta varusmiehet eivät siirry suoraan uuden yksikön palvelukseen vielä tammikuussa. Rannikkoprikaatin meritiedustelupataljoonan komentajan Tuomas Hellstenin mukaan myöskään varusmiesten valintamenettelyä ei ole vielä ratkaistu.
– Ei ole vielä täysin varmaa, tulevatko varusmiehet erikoishaun kautta vai normaalisti. Toiminta käynnistyy erilaisilla pilotointijaksoilla, minkä jälkeen varusmieskoulutusta aletaan toteuttaa vaiheittain. Aluksi koulutetaan pieniä määriä varusmiehiä, ja siitä toimintaa laajennetaan, komentaja Hellsten kertoo.
(artikkeli jatkuu kuvien jälkeen)


Komppanian tehtävä ei kuitenkaan rajoitu oman henkilöstön kouluttamiseen. Hellstenin mukaan tarkoituksena on keskittää miehittämättömiin järjestelmiin liittyvä erityisosaaminen Rannikkoprikaatiin ja hyödyntää sitä myös muualla Merivoimissa.
– Lähtökohtaisesti pilotointi ja osaaminen pidetään täällä yksikössä. Sitä kautta kyky kehittyy Rannikkoprikaatiin. Koulutamme toki myös muita Merivoimien joukkoja ja teemme tiivistä yhteistyötä muiden puolustushaarojen kanssa, Hellsten toteaa.
Miehittämättömillä järjestelmillä voidaan esimerkiksi laajentaa merivalvontaa ja tiedustelua sekä kohdentaa valvontaa halutuille alueille. Samalla henkilöstöä voidaan vapauttaa muihin tehtäviin. Hellsten pitää mahdollisuuksia erittäin laajoina.
– Tämä tuo meille paljon uusia mahdollisuuksia tehtäviemme toteuttamiseen. Voimme laajentaa valvonta-alueitamme ja tiedustelukykyämme. Lisäksi järjestelmiä voidaan käyttää tehtävissä, joihin ei välttämättä tarvitse lähettää ihmisiä.
Upinniemessä torstaina järjestetyssä mediatilaisuudessa esiteltiin myös konkreettisesti Merivoimien kehitteillä olevia miehittämättömiä järjestelmiä. Tilaisuudessa Patrian niin sanottu Multi Domain -parvi operoi samanaikaisesti sekä merellä että taivaalla. Parvi oli yhteydessä merellä liikkuvaan Jehu-luokan kuljetusveneeseen.
Merivoimat myös esitteli ratkaisua, jossa kaupalliseen vesijettiin oli kytketty Patrian valmistama autonomiayksikkö. Demonstraatiossa kuljetuskontti avautui, ja sen sisältä vesikulkuneuvo lähti matkaan.
(artikkeli jatkuu kuvan jälkeen)

Miehittämättömien järjestelmien aselajipäällikkö komentajakapteeni Aleksi Rantanen Merivoimien esikunnasta kertoo, että vesikulkuneuvosta suunnitellaan myös räjähdekuormaa kantavaa asetta. Tarkoituksena on kehittää kertakäyttöinen järjestelmä, joka voidaan ohjata kohteeseensa.
– Käytännössä suunnittelemme siitä tällaista one-way-tyyppistä asetta. Se varustetaan räjähdekuormalla ja ajetaan kohti kohdetta, Rantanen kuvailee.
Vastaavia ratkaisuja on nähty Ukrainan sodassa. Sotahistoriassa räjähdelatauksen ajaminen isomman vihollisen kylkeen ei ole mikään uusi 2020-luvun temppu, mutta Rantasen mukaan nykyinen teknologia mahdollistaa kuitenkin alusten hyödyntämisen huomattavasti aikaisempaa laajemmin.
Nopeasti kehittyvä teknologia tuo Merivoimille myös uudenlaisia haasteita. Droonikalusto voi vanhentua huomattavasti nopeammin kuin perinteiset sotilasjärjestelmät, eikä suurten kalustomäärien hankkiminen varastoon ole välttämättä tarkoituksenmukaista.
Rantasen mukaan tavoitteena on pitää käytössä riittävästi kalustoa normaaliolojen toimintaan ja koulutukseen sekä ylläpitää kotimaisen teollisuuden kykyä kasvattaa tuotantoa poikkeusoloissa.
– Tässä haetaan teollisuusyhteistyöllä juuri sitä, ettei kalustoa tarvitse hankkia suuria määriä varastoon. Voimme pitää käytössämme vähimmäismäärän järjestelmiä, joilla harjoitellaan ja operoidaan normaalioloissa. Samalla ylläpidetään kykyä käynnistää tuotanto poikkeusoloissa, Rantanen toteaa.
Teknologian nopean kehityksen ja Puolustusvoimien hankintaprosessien yhteensovittaminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Rantanen myöntää haasteen suoraan.
– Meidän täytyy noudattaa kansallista lainsäädäntöä ja EU-lainsäädäntöä, mikä tekee asiasta melko hankalaa.