Kajaanilainen Anna
Korhonen kuuluu niihin nuoriin, joille ei vielä lukiossa ollut täysin
selvää, mille alalle suuntaisi kirjoitusten jälkeen. Korhonen lähti armeijaan
saadakseen lisäaikaa tulevaisuuden miettimiseen, ja olihan ajatus mahdollisesta
palveluksesta ollut mielessä jo yläasteelta asti. Hän päätyi Sodankylän kautta
Haminan Reserviupseerikoulun (RUK) apukouluttajaksi, santsariksi. Palveluksen
aikana armeija on alkanut tuntua siltä omalta alalta, joka vielä lukiossa
mietitytti.
– Minulla on aina tapana pelata laitaan asti, joten RUK ja
vuoden palvelus olivat tavoitteena. Aliupseerikoulussa huomasin, että pärjään
hyvin. Tulenjohtolinjan santsarin hommaan päätyminen yllätti itseni, koska
tiesin, että siinä on aiemmin ollut lähinnä miehiä, Korhonen kertaa.
RUK:n apukouluttajat ovat upseerikokelaita eli varusmiehiä
tai -naisia, jotka kouluttavat upseerioppilaita. Se sisältää paljon vastuuta,
mikä on Korhosen mielestä hyvä asia. Hän haaveilee töistä sopimussotilaana
kotiutumisen jälkeen, ja myös Maanpuolustuskorkeakoulu on tähtäimessä. Sekä
santsarikokemuksesta että mahdollisesta sopimussotilaan työstä on takuulla
hyötyä jatkossakin.
Armeija kasvattanut
rohkeammaksi
Korhonen kertoo jännittäneensä etukäteen, saisiko hän
kavereita armeijassa. Se osoittautui turhaksi peloksi.
– Minulla oli taustalla koulukiusaamista peruskoulussa ja
lukiossa. Olenkin saanut omaan sosiaaliseen elämääni rohkeutta armeijasta. Olen
myös oppinut täällä, että yleensä kun jaksaa vain yrittää ja antaa kaikkensa,
voi tavoittaa sen, mitä haluaa tai ylikin, Korhonen sanoo.
Korhosen kova työ armeijassa on palkittu muutenkin kuin
santsarin pestillä. RUK:ssa hän sai kouluttajan tunnustuspalkinnon. Vaikka aika
Haminan RUK:ssa on ollut antoisaa, sanoo Korhonen silti kaipaavansa
Sodankylään, mistä palvelus alkoi.
– Sydän jäi Lappiin, mutta kyllä etelässäkin pärjään. Olihan
siellä aika erilaista – esimerkiksi kun tulimme sieltä Haminaan, meillä oli
pakkastakit ja karvalakit, kun täällä oli jo kesäkausi, Korhonen muistelee.
Erityisesti Sodankylän ensimmäinen ampumaratapäivä on jäänyt
Korhosen mieleen. Pakkasta oli pohjoiseen tapaan pitkälti yli 30 astetta.
Rata-ammunnat kun suoritetaan melko ohuet hanskat kädessä, tuntui kolmekin
laukausta rynnäkkökiväärillä pitkältä ajalta. Sodankylä tarjosi kelejä, mitä ei
kaikkialla Suomessa koe.
Yksi harvoista
naissantsareista
Armeijan fyysinen puoli ei ole Korhosen mukaan ollut hänelle
missään vaiheessa este tai edes hidaste. Ennen palvelusta hän oli huolehtinut
kunnostaan muun muassa omatoimisella juoksu- ja kuntosaliharjoittelulla. Myös
peruskoulun toisella luokalla alkanut ratsastusharrastus on ollut hyvää
harjoitusta monellakin tapaa.
– Ratsastus on ollut hyvä tukilaji muuhun urheiluun. Siinä
kehittyvät tasapaino ja koordinaatio.
Korhonen kertoo myös oppineensa tallilla paljon
vastuullisuutta ja perinteisten käsitöiden tekemistä.
– Siitä on selvästi ollut apua armeijassa.
Ensimmäiset RUK:n naiset suorittivat johtajakoulutuksensa 20 vuotta sitten. Puolustusvoimien mukaan tähän päivään mennessä RUK:n on käynyt läpi noin 870 suomalaisnaista, joista noin 791 Haminassa. Korhonen ei ole aivan ensimmäinen tulenjohtolinjan naissantsari, mutta RUK:n kouluttajat muistelevat, että heitä on ollut aiemmin vain pari.
Vapaaehtoisen asepalveluksen suorittavista naisista noin yhdeksän prosenttia käy reserviupseerikoulutuksen läpi. Edellisellä Haminassa päättyneellä reserviupseerikurssilla oli 38 naista, mikä on uusi ennätys. Miehiä kurssilla oli 612. Kaikista reserviin koulutetuista noin 7 000 naisesta noin 60 prosenttia on saanut johtajakoulutuksen.
Kuka?
Anna Korhonen
20-vuotias upseerikokelas.
Kotoisin Kajaanista.
Aloitti palveluksensa tammikuussa Sodankylän 3.
jääkärikomppaniassa.
Nyt palvelee Haminan RUK:ssa tulenjohtopuolen
apukouluttajana.
Harrastaa muun muassa lukemista, kanteleen soittoa,
jousiammuntaa ja ratsastusta.
Artikkeli on julkaistu myös Reserviläisen numerossa 7/2016.
