Kuuskajaskari Rauman edustalla on nimenä tuttu merisäätiedotuksista. Kukaan ei veneellä ohi ajaessaan kiinnittäisi siihen erityistä huomiota – ellei puiden latvojen yläpuolelle nousisi tulenjohtotorni. Jos saari sen takia alkaa kiinnostaa, tarkemmin kiikaroitaessa puiden katveista voi löytää neljä matalaa tornia. Niihin on asennettu 152/50 Tampella -tykkejä, jotka toimivat suomalaisen rannikkotykistön keskeisinä aseina vuosikymmenien ajan.
Nykyisin Kuuskajaskari (paikallisten puheessa vain Jaskari) on kaupungin omistama kaikille avoin matkailukohde. Sotilashistoria on kuitenkin läsnä kaikkialla. Opastetuilla kierroksilla pääsee tutustumaan museoituun 152/50 T -tykkiasemaan.
Ampumakunnossa pidetyllä kakkostykillä ammuttiin vielä joitain vuosia sitten kunnialaukauksia korvaamalla kranaatti vesitäytöllä. Efektit olivat komeita. Tästä on nyt luovuttu. Aseen ylläpidosta vastaa Selkämeren Rannikkokilta ry.
Rauman museon kokoelmiin kuuluva tykki on kuitenkin edelleen toimiva ja Rauman kaupungilla pitää olla siihen asekeräilylupa. Poliisi on varmistanut tarkastuksilla, että aseman turvallisuudesta on huolehdittu muun muassa järeällä lukituksella. Saaren kolme muuta 152/50 T -tykkiä on deaktivoitu mutta jätetty paikalleen asemiinsa muistuttamaan saaren historiasta.
Suomen rannikkotykistön juuret johtavat Venäjän vallan aikaan. Ennen ensimmäistä maailmansotaa pelättiin Saksan hyökkäystä Suomen kautta Pietariin. Siksi rannikoillemme rakennettiin vahva linnoitusketju. Enimmillään niitä oli pari sataa. Maamme itsenäistymisen jälkeen linnakkeita otettiin omaan käyttöön. Ongelmana oli vain venäläisajan läntinen torjuntasuunta, puolustusta piti kääntää kohti itää.
Perintönä saatiin sekalainen kattaus erilaisia tykkejä. Niistä tärkeimmäksi ja erityisesti pitkäikäisimmäksi nousi lopulta kuusituumainen Canet 152/45 C (152 mm, putki 45 pituuskaliiperia), joka palveli aina 2000-luvun alkuun asti. Vuosien varrella asetta ja sen ampumatarvikkeita on modifioitu useita kertoja.
Tykin nimi periytyy sen suunnittelijasta, joka oli 1846 syntynyt ranskalainen insinööri Gustave Canet. Hänen Sociéte des Froges et Chantiers de la Mediterranée -yhtiölle suunnittelemiaan nopeasti ampuvia Canet-laiva- ja rannikkotykkejä valmistettiin myös vientiin.
Venäjän rakentaessa Suomenlahden rannikkopuolustusta löydettiin ranskalaiset aseet. Yhdeksi keskeiseksi hankinnaksi nousi 152 mm:n tykki, joka lopulta palveli Suomenkin rannikkotykistöä yhdeksän vuosikymmentä. Maamme itsenäistyessä niitä jäi meille noin 100.
Kymmenen tykeistä oli Schneiderin Ranskassa valmistamia. Loput 80 oli tehty 1891 hankituilla lisensseillä venäläisissä Obuhovin ja Permin tykkitehtaissa. Kuuskajaskarin neljästä venäläisvalmisteisesta aseesta museoitu kakkostykki on harvinainen permiläinen (niitä tuli meille vain kahdeksan).
Canet 152/45 C -kaluston kuuluisin modifikaatio oli niin sanottu tykkien kääntäminen, joka tapahtui jo ennen sotiamme. Tykin palautinkoneiston putken alla olleet suuria korotuskulmia rajoittaneet lautasjouset ja hidastimen nestesylinterit siirrettiin sen yläpuolelle.
Näin aseelle saatiin 10 astetta lisää korotuskulmaa ja siten kantamaa. Lataustapaa muutettiin niin, ettei tykkiä tarvinnut palauttaa nollakorotukseen jokaisen laukauksen jälkeen, joten tulinopeus kasvoi.
Myös kranaatteja muokattiin lisäämällä niihin aerodynaamisia ominaisuuksia parantava terävä ballistinen kärki. Koeammunnoilla luotiin tarvittavat taulukot ammuntoja varten. Parannukset tuottivatkin jo talvisodan aikana yllätyksiä tykin aiemmat ominaisuudet tunteneelle viholliselle.
Sotien aikana nousi esiin tarve Canet-tykkien peruskorjaamiselle. Niihin oltiin hankkimassa uusia pidempiä putkia, mutta rauhan solmiminen keskeytti hankkeen.
Lopulta 1950-luvulla tykkeihin tilattiin uudet putket, jotka Tampella valmisti ulkomaisista aihioista. Ase sai uuden nimen 152/50 Tampella. Pituuden kasvun ohella rihlaus muutettiin tasaisesta nousevaksi. Tämä vaati myös uuden painavamman kranaatin. Siksi uusi putki piti varustaa venäläistyyppisellä reikäsuuhidastimella.
Alun perin Canet 152/45 -tykit oli rannikkolinnakkeissa sijoitettu riviin vain merenpuolelta suojaa antaviin linnoitteisiin. Sodan kuvan muuttuminen aiheutti sen, että Tampella-modifioinnin yhteydessä tykit asennettiin pyöreisiin betonivarustuksiin. Ne myös suojattiin aseen mukana kääntyvillä teräksisillä kupukilvillä, jotka tekivät asemasta tornimaisen.
Kyseessä ei kuitenkaan ollut suljettu tila, vaan kupu suojasi lähinnä napalmilta ja sirpalevaikutukselta. Asemien yhteyteen louhittiin ja rakennettiin tiloja myös tulenjohdolle, majoitukselle sekä lähipuolustusasemille ja tietenkin ampumatarvikkeille.
Tykin operoiminen ahtaassa tilassa vaati 13 varusmiestä. Korkeus- ja sivusuuntaajat seisoivat tykin mukana kääntyvällä telineellä. Muut 11 olivat lattiatasolla, jolta 50-kiloiset kranaatit sekä hylsylliset kartussilataukset ladattiin aseeseen.
Työntämiseen käytettiin puisia tankoja ja laukaisija sulki kierresektorilukon. Samaan aikaan suuntaajat pitivät tykin suunnattuna maaliin keskiöstä kuulokkeisiin tulevien ampuma-arvojen perusteella.
Ammunnan jälkeen savuava kartussihylsy putosi alas ja se toimitettiin nopeasti pois asemasta. Oven vieressä oleva puhallin piti yllä ylipainetta ja poisti lukon auetessa sisään tulleet ruutikaasut ulos. Pätevä tykkimiehistö pystyi ampumaan 10 sekunnin välein 25 kilometrin etäisyydelle.
Venäjän rannikkotykit oli sijoitettu vieriviereen kantalinnoitettuun avoimeen kasemattiin. Näin tulta oli helppo johtaa. Suomessa kehitettiin laskentamenetelmät, joilla tykit voitiin hajasijoittaa maaston suojaan eri puolille saaria kauas toisistaan.
Tämä vaati merkittävää panostusta tulenjohdon kehittämiseen. Menetelmät perustuivat optiseen etäisyysmittaukseen. Saatu tieto syötettiin kantalinnoitettuun tilaan sijoitettuun niin sanottuun keskiöön, jota on kutsuttu ”näkkileipäkäyttöiseksi tietokoneeksi”.
Nimitys oli oikeutettu, sillä keskiössä työskenteli tulitoiminnan aikana peräti 25 miestä operoimassa mekaanisia kojeita. Niitä olivat muun muassa matka- ja suuntalaite. Tulta valmisteltaessa huomioitiin luonnollisesti säätila eri korkeuksilla ja ruudin lämpötila.
Havaittujen iskemien perusteella tehtiin tarvittavat korjaukset. Tavoitteena oli kyky vaikuttaa suoraan pieneen merellä liikkuvaan pistemaaliin ilman hakuammuntaa.
Tekniikan kehittyessä optinen havainnointi korvattiin tutka- ja lasermittauksella. Keskiön tilalle saatiin 80-luvulla elektroninen laskentajärjestelmä.
Rannikkotykistö liitettiin vuonna 1998 Merivoimiin. Viimeisinä vuosikymmeninä linnakkeita oli rannikoillamme vajaat 50 kappaletta. Verkostoa ajettiin vähitellen alas ja varusmiesten koulutus siirtyi saarilta mantereelle. Muualla maailmassa rannikkotykistöstä oli jo luovuttu aiemmin.
152/50 Tampella -kaluston rinnalle oli saatu 60-luvun lopulla venäläisen T-55-panssarivaunun torniin perustuva kantalinnoitettuun asemaan sijoitettu 100/56 TK. Uusimpana 80-luvun alussa rannikkotykistölle hankittiin kotimaisia Tampellan valmistamia 130/53 TK -rannikkotykkejä. Viimeiset niistä asennettiin 1990 ja aseita on säilytetty edelleen käyttökuntoisina saaristossamme.
Viimeiset 152/50 T -patterit poistuivat käytöstä 2000-luvulle tultaessa. Viimeinen ammunta aseella tehtiin heinäkuun 2002 alussa Kirkonmaan linnakkeella Kotkan edustalla.
Rannikkopuolustus perustuu nykyisin pääosin ajoneuvoalustoille asennettuihin ohjuksiin kuten RBS-15 (MTO-85) ja uusi Gabriel 5 (PTO-2020). Mutta rannikkotykistökään ei ehkä vielä ole tiensä päässä. Kesäkuussa 2024 Puolustusvoimien logistiikkalaitos julkaisi EU-hankintailmoituksen liikkuvasta 155 mm:n rannikkotykistöjärjestelmästä. Tavoitteena on ensin hankkia 12–20 tykkiä lisäoptiolla kuudesta vuosina 2029–2031.
Kansainvälisiltä markkinoilta löytyy tähän useita vaihtoehtoja. Kotimaisella Patrialla on myös tarjolla ARVE-järjestelmä (Artillery on Vehicle). Siinä olemassa oleva 155 mm:n haupitsi on siirretty Sisu E13TP 8×8 -maastokuorma-auton tai vastaavan alustalle.
Lähteet:
Ove Enqvist: Itsenäisen Suomen rannikkotykit 1918–1998
Johanna Pakola, Iiro Hyrsky: Kuuskajaskari – Raumanmeren lukko
152/50 Tampella
- Kaliiperi 152 mm
- Putken pituus 763,4 cm
- Kierteitä 48 kpl
- Perääntyvien osien paino 7 750 kg
- Suurin korotus +49 astetta
- Pienin korotus 0 astetta
- Kantama 25 km
- Tulinopeus 4–5 ls/min
- Ammuksen paino noin 50 kg
- Lähtönopeus 820 m/s
- Tykkimiehistö 1+12
