Azerbaidzan ja Armenia itsenäistyivät Neuvostoliiton hajottua 1991. Maat päätyivät nopeasti sotaan Vuoristo-Karabahista. Tänä syksynä 27. syyskuuta alkaen siellä taisteltiin jälleen, kun Azerbaidzan pyrki ottamaan takaisin menettämänsä alueet. Vaikuttaa siltä, että sodan ratkaisijoiksi nousivat azerien miehittämättömät taisteluilma-alukset.
Kumpikin osapuoli hyödynsi sosiaalista mediaa menestyksensä välittämiseen. Erityisesti tässä kunnostautui Azerbaidzan, joka syyti YouTubeen ja Twitteriin kymmeniä tai jopa satoja yksityiskohtaisen tarkkoja videoita, joissa miehittämättömät ilma-alukset iskevät Armenian joukkoihin. Vastapuoli joutui tyytymään tykistön ja panssaritorjuntaohjusten kaukaa kuvattuihin vaikutuksiin.
Miehittämättömien UCAV-taisteluilma-alusten (Unmanned Combat Air Vehicle) käyttö ei toki ole mitään uutta. Yhdysvallat on hyödyntänyt niitä terrorismin vastaisessa sodassaan jo pari vuosikymmentä. Satelliittiyhteyksien kautta ohjatut Predator- ja Reaper-lennokit ovat iskeneet kohteisiin eri puolilla Lähi-itää ja Afrikan sarvea.
Vuoristo-Karabahin sodassa miehittämättömät ilma-alukset otettiin ensimmäistä kertaa laajamittaiseen käyttöön perinteisessä rintamasodassa kahden armeijan välillä.
Azerbaidzanin julkaiseminen videoiden perusteella sen joukot aloittivat lennokki-iskut paikantamistaan Armenian ilmatorjuntayksiköistä. Heti aluksi tuhottiin useita vanhoja neuvostoperäisiä 9K33 Osa -ohjusajoneuvoja. Seuraavassa vaiheessa lennokkituli keskitettiin taistelupanssarivaunuihin ja raketinheittimiin.
Samalla iskettiin myös kuorma-autoihin ja miehistönkuljetusvaunuihin. Kun arvokkaammat kohteet vähenivät, maalitettiin yksittäisiä kenttätykkejä ja lopulta maastossa olevia vihollisjoukkoja sekä bunkkereita. Lopulta iskettiin alle kymmenen taistelijan ryhmiin.
Tarkoista Armenian menetyksistä ei luonnollisesti ole tietoja, mutta sosiaalisessa mediassa on esitetty julkaistujen videoiden perusteella tehtyjä arvioita. Niiden mukaan esimerkiksi armenialaisia panssarivaunuja tuhoutui lennokki-iskuissa noin 190 ja it-ohjusvaunujakin 26. Panssaroimattomia ajoneuvoja tuhottiin yli 450.
Yhdysvallat on tiukasti rajoittanut aseistettujen miehittämättömien ilma-alustensa vientiä muihin maihin. Tämä ei ole estänyt niiden kehittämistä esimerkiksi Kiinassa. Azerbaidzanin tärkein ase on ollut turkkilaisen Baykar-yhtiön Bayraktar TB2. Se on pitkälti kotimaisesti kehitetty UCAV. Valistunut arvaus on, että taustalla lienee myös miehittämättömien ilma-alusten perinteisen osaajan Israelin tietotaitoa.
TB2:n keskeinen suunnittelija on Yhdysvalloissa MIT-yliopistossa opiskellut Selcuk Bayraktar. UCAV hyödyntää kaupallisesti saatavia komponentteja. Voimanlähteenä on nelitahtinen 100-hevosvoimainen Itävallassa valmistettu Rotax 912 -boxer-moottori. Se on tuttu esimerkiksi lukuisien suomalaisten ilmailunharrastajien ultrakeveistä lentokoneista.
TB2:n rungon alla palloasennuksessa on MX-15D -kamera- ja laserosoitinjärjestelmä. Se on kanadalaisen Wescamin tuotantoa. Myös Rotax kuuluu samasta maasta kotoisin olevan Bombardierin yritysryppääseen.
Laitteiden käyttö sotatoimissa onkin herättänyt pahennusta Kanadassa ja johtanut ilmeisesti viennin keskeytykseen. Turkissa ollaan kuitenkin jo kehittämässä paikallisesti valmistettuja vaihtoehtoja kummallekin. TB2-lennokkia on aiemmin käytetty Turkin ja kurdien välisessä sodassa sekä Libyassa ja Syyriassa.
Bayraktar TB2:n ensilento tehtiin 2014. Se on varsin pieni, vain 650 kiloa painava ilma-alus. Hyötykuorma on 140 kiloa. Tämän UCAV:n hinnaksi on arvoitu noin viisi miljoonaa dollaria. Sotilasilmailun mittapuulla siis varsin edullinen lennokki uskalletaan ohjata myös vahvasti puolustettuun ilmatilaan. Azerbaidzanin kerrotaan menettäneen Vuoristo-Karabahin sodassa vain kaksi TB2-konetta.
Tyypillinen asekuorma käsittää neljä laservalaisuun hakeutuvaa Roketsan MAM-L ja MAM-C -mikrotäsmäasetta. Azerien julkaisemien videoiden perusteella MAM on erittäin tarkka ja kykenee osumaan myös liikkuvaan ajoneuvoon. Toki on muistettava, että mahdollisista ohilaukauksista otettuja videoita ei anneta nähtäväksi.
Vain 22 kiloa painava MAM pystyy todistetusti tuhoamaan myös taistelupanssarivaunun. Videoiden perusteella TB2-operaattorit pyrkivät lukitsemaan maalinosoituslaserinsa vaunujen ohuesti panssaroidulle takakannelle. Moottoritilaan osuessaan MAM vähintäänkin tekee vaunun liikkumiskyvyttömäksi.
Armenian maaleiksi joutunut tykistö raketinheittimineen on pitkälti ollut sijoitettuna kenttälinnoitettuihin asemiin. Monet niistä periytyvät vuosikymmeniä vanhan kriisin alkuvaiheista ja siten ovat olleet azerien tiedossa. Jykevistä maavalleista ei ole apua, kun uhka tulee ilmasta.
Armenian puolustusbudjetti lienee noin 600 miljoonaa dollaria. Aseistus on neuvostoperäistä, vaikka käytössä on joitain uusiakin venäläisiä järjestelmiä. Öljyllä rikastunut Azerbaidzan on puolestaan hyödyntänyt läheisiä siteitään Turkkiin ja hankkinut uusinta UCAV-osaamista. Lisäksi maan sotavoimien käytössä on ollut israelilaisia IAI Harop -kamikaze-droneja.
Nämä niin sanotut vaanivat aseet ovat lennokkeja, joissa on myös taistelukärki. Kohteen havaittuaan ne voivat syöksyä siihen. Tällainen ”loitering munition” on kalliimpi kuin TB2-lennokin pudottama täsmäase, mutta sen tuhovoima on vastaavasti suurempi.
Vuoristo-Karabahin sodan opetuksia taatusti käydään läpi kaikissa asevoimissa. Suoraan oppeja ei sieltä voi ottaa, mutta taistelukentän muutoksen suunnasta käyty sota kertoo. Alue on puutonta vuoristoa, jossa maastouttaminen on vaikeaa. Lisäksi Armenian panssarivaunujen käyttötaktiikka on tarjonnut UCAV-lennokeille helppoja maaleja.
Bayraktar TB-2 ei ole stealth-kone, mutta sen tutkaheijaste on todennäköisesti pieni. Ainakaan Armenian vanhat it-järjestelmät eivät sitä pystyneet torjumaan. Sen todistavat videot, joissa tuhottiin tutkalla mittaavia vaunuja.
Myös maassa olevien joukkojen on vaikea havaita uhkaa taivaalta. Pienen moottorin ääni ei hevin kuulu maahan, etenkin jos lähellä on käynnissä olevia ajoneuvoja. Videoiden perusteella joukot havaitsevat kohti tulevan MAM-täsmäaseen vain pari sekuntia ennen sen osumaa.
Suomen peitteisessä toimintaympäristössä yksiköt on helpompi maastouttaa. Silti lämpökameralla metsässäkin olevat kohteet voi löytää niin päivällä kuin yölläkin.
Vastaus droneille on maastouttaminen, liike, hajauttaminen ja valemaalit. Kaikki nämä toimet tietysti rasittavat joukkoja. Toisaalta uhka joutua milloin tahansa drone-iskun kohteeksi syö moraalia – tämä nähtiin Armeniassa. Yhtälö on haastava.
Pienten miehittämättömien ilma-alusten torjuminen on vaikeaa, etenkin jos niitä käytetään massamaisesti (parveilu). Droneja on vaikea havaita ja niihin on vaikea osua. Niiden lämpöheräte ei välttämättä riitä olkapääohjusten hakupäille. Toisaalta maalit ovat hitaita eivätkä tee väistöliikkeitä.
Perinteisen ase – vasta-ase -kilpailun mukaisesti eri puolilla nyt kehitetäänkin kiivaasti uusia keinoja drone-torjuntaan. Elektronisen sodankäynnin keinot lennokin radiotaajuisen ohjauslinkin ja paikannussignaalin häiritsemiseen ovat tehokkaita, mutta niitä pitäisi käyttää kattavasti. Erilaiset tutkaohjatut automaattitykit ovat toinen vaihtoehto. Niille kehitetään sirpaloituvia ampumatarvikkeita, joilla osumatodennäköisyyttä kasvatetaan.
Vastaavaan menestykseen kuin Azerbaidzan droneillaan on toisissa olosuhteissa vaikea päästä – panssarivaunun asema taistelukentällä ei vielä ole uhattuna. Silti Vuoristo-Karabahin kokemukset varmasti huomioidaan Suomessakin. Olisi ehkä paikallaan hankkia meillekin UCAV-järjestelmä – jos ei muuten niin tukemaan alan tutkimusta ja koulutusta.
Baykar Bayraktar TB2
Pituus 6,5 metriä
Kärkiväli 12 metriä
Toiminta-aika 27 tuntia
Toimintakorkeus 5500 metriä
Suurin nopeus 220 kmh
Hyötykuorma 140 kiloa
Neljä ripustinta täsmäaseille
Automaattinen nousu/lasku ja rullaus
Rotax 912 -moottori 100 hevosvoimaa
