Maihinnousu Etelä-Ranskaan elokuussa 1944 eli operaatio Dragoon oli ensimmäinen ranskalaisjoukkojen merkittävä voimannäyttö maansa vapauttamiseksi saksalaisilta miehittäjiltä. Amerikkalaisten rinnalla etelässä taisteli 1. ranskalainen armeija, jota komensi kenraali Jean de Lattre de Tassigny.
Operaatioon osallistuneet ranskalaisjoukot koostuivat suurelta osin afrikkalaistaustaisista sotilaista Ranskan silloisista Pohjois-Afrikan siirtomaista sekä Senegalista. Selustassa vaikuttivat puolestaan ranskalaiset sissi- ja vastarintajoukot, joita liittoutuneet aseistivat avokätisesti lisää juuri ennen maihinnousua.
Ranska joutui alistumaan miehitykseen osana saksalaisten suurta voittokulkua 1940. Pohjois-Ranskaa pitivät hallussaan Saksan miehitysjoukot eteläisen osan ollessa saksalaismielisen Vichyn hallituksen komennossa. Marraskuussa 1942 saksalaiset miehittivät myös Vichyn vyöhykkeen reaktiona liittoutuneiden maihinnousuun Pohjois-Afrikkaan.
Normandia dominoi sotahistoriallista kirjallisuutta sekä Euroopan sodan loppuvaiheiden muistamista ylipäänsä. Selvästi Normandian varjoon on jäänyt myös tämä toinen mittava maihinnousuoperaatio Ranskaan kesällä 1944.
Sodan käännekohta Saksan kannalta ajoittuu marraskuulle 1942. Idässä sen tappioiden tie alkoi Stalingradin antautumisesta tammikuun lopussa 1943. Viimeiset saksalaisjoukot Pohjois-Afrikassa laskivat aseensa toukokuussa 1943. Kolmannen valtakunnan ylistämä Euroopan linnoitus alkoi murentua Sisiliasta ja Italian eteläosista käsin kesällä 1943.
Läntisen Euroopan vuoro tuli kesäkuussa 1944. Normandiassa maihin nousseet liittoutuneet alkoivat työntää Ranskaa miehittäneitä saksalaisjoukkoja kohti kotimaataan. Maihinnousu avasi Eurooppaan toisen päärintaman itärintaman lisäksi, ja Italiassa etenevät liittoutuneiden joukot loivat saksalaisille selustauhkaa etelästä.
Liittoutuneet päättivät avata uuden rintaman eteläiseen Ranskaan puristaakseen Saksan yhä ahtaammalle. Tällöin Saksa jäisi Ranskassakin kahden tulen väliin. Niinpä elokuun puolivälissä 1944 alkoi operaatio Dragoon maihinnousulla Etelä-Ranskaan.
Dragoon merkitsee englannin kielessä rakuunaa, mutta operaation nimen sanotaan perustuvan pieneen eteläranskalaiseen kaupunkiin nimeltä Draguignan, joka on rannikolta parikymmentä kilometriä sisämaahan päin. Siellä on yhä amerikkalainen sankarihautausmaa muistona operaatiosta, ja paikallinen tykistömuseokin kertoo viikoista, jolloin sota pyyhkäisi Rivieran yli.
Saksalaisten eteläisen Ranskan joukot koostuivat loppukesällä 1944 pääosaltaan itärintamalta lepoon siirretyistä yksiköistä. Ne olivat vajaavahvuisia eivätkä henkilöstöltäänkään aivan parasta ainesta. Välimeren rannikon puolustuksesta vastasi saksalainen 19. Armeija, jolla oli maihinnousun tapahtuessa käytettävissään kahdeksan jalkaväkidivisioonaa ja yksi panssaridivisioona sekä rannikkotykistöä. Saksalaisten painopiste oli Marseillen ja Toulonin satamakaupunkien puolustuksessa. Muilta osin rannikko oli varsin ohuen miehityksen varassa.
Samoin kuin Normandiassa pari kuukautta aiemmin, operaatioalue pyrittiin ensiksi eristämään katkaisemalla selustayhteydet massiivisin pommituksin. Erona oli lentotukialusten käyttö osana maihinnousun ilmatukea. Operaatioon osallistui peräti yhdeksän tukialusta. Tämä kertoo osaltaan siitä, että liittoutuneet eivät uskoneet Saksan pystyvän tehokkaisiin vastatoimiin. Tukialukset olivat liian arvokkaita uhrattaviksi.
Hyökkäystä edeltävänä yönä puolustajaa sidottiin liitokonein ja laskuvarjojoukoin toteutetulla noin 9 000 sotilaan maahanlaskulla. Saksalaisten selustassa oli toiminut jo pitkään ranskalaisia maquis-joukkoja eli vastarintaliikkeen sissiosastoja. Elokuun alussa oli ilmakuljetuksin toimitettu taisteluvälineitä yli 50 000 taistelijalle, jolloin sissijoukkojen määrä kasvoi kolminkertaiseksi.
H-hetki koitti aamulla15. elokuuta. Tukialusten lisäksi mittavaan operaatioon osallistui kolmisen kymmentä taistelulaivaa ja risteilijää. Hävittäjäaluksia oli mukana lähes sata ja maihinnousualuksia pari tuhatta. Alusmäärät vaihtelevat eri lähteissä. Ilmavoimat lamauttivat ratkaisevalla hetkellä puolustuksen, ja saksalaiset pystyivät vain heikkoon vastarintaan.
Maavoimakomponenttina olivat 7. amerikkalainen armeija sekä edellä mainittu 1. ranskalainen armeija. Amerikkalaiset pyrkivät Rhône-joen itäpuolta kohti pohjoista ranskalaisjoukkojen koukatessa aluksi länteen saartamaan Marseillea ja Toulonia, jotka vallattiin parin viikon päästä. Tukialusten ohella ilmavoimat tukivat maihinnousua Korsikalta ja Sardiniasta käsin.
Sota pyyhkäisi aluksi yli Rivieran, joka tunnettiin jo 1800-luvulla korkeatasoisista lomanviettopaikoistaan. Aivan Monacoon ja Nizzaan maihinnousu ei idässä levittäytynyt, mutta Cannes ja Saint-Tropez olivat maihinnousuvyöhykkeellä.
Maihinnousujoukkojen syvä tavoite oli edetä Italian ja Sveitsin länsipuolitse eteläiseen Saksaan. Joukot saavuttivat nopeaa menestystä ja kolmisen viikkoa maihinnousun alkamisesta ranskalainen panssaridivisioona yhytti kenraali George S. Pattonin panssarikiilan Dijonissa itäisessä Ranskassa Sveitsin pohjoisosien tasalla. Sieltä joukot etenivät Reinin yläjuoksulle ja myöhemmin joen yli Saksaan.
Rivieralle tehdyllä maihinnousulla alkanut operaatio Dragoon oli menestys. Kuukausi maihinnousun jälkeen eteläisen ja keskisen Ranskan läpi edenneet joukot liitettiin osaksi juuri muodostettua 6. armeijaryhmää, joka alistettiin 15.9.1944 kenraali Dwight D. Eisenhowerin johtoon. Armeijaryhmään liitettiin myös de Lattre de Tassignyn komentama 1. ranskalainen armeija. Kuukaudessa Dragoonin joukot olivat edenneet tulkinnasta riippuen noin 600–800 kilometriä.
Saksalaisten taistelutahtoa – tai lähinnä sen puutetta – kuvaavat tappiotilastot. Saksalaisia kaatui noin 7 000 ja haavoittui kolminkertainen määrä. Vangiksi antautui peräti 130 000 saksalaista, mikä oli noin kolmannes koko Etelä-Ranskassa taistelleiden joukkojen vahvuudesta. Osasyy suureen vankimäärään oli valtakunnankansleri Adolf Hitlerin määräys, jonka mukaan satamakaupungit Marseille ja Toulon olivat ”linnakkeita”, eikä niistä ollut lupa vetäytyä. Liittoutuneiden tappiot kaatuneina ja haavoittuneina olivat yhteensä noin 17 000 miestä.
Kenraali de Lattre de Tassigny onnistui pakenemaan saksalaisilta
Vuonna 1889 syntynyt Jean de Lattre de Tassigny palveli upseerina jo ensimmäisessä maailmansodassa. Verdunissakin taistellut nuori urho haavoittui peräti viidesti. Maailmansotien välillä ura vei Marokkoon, ja siellä hän haavoittui jälleen. Huomattavasti turvallisempaa palvelusta oli tämän jälkeen tarjolla puolustusministeriössä sekä korkeassa esikunnassa.
Ranskan kenraaleista nuorin taisteli keväällä 1940 saksalaisia vastaan aselepoon asti. Myöhemmin hän komensi Vichyn Ranskan joukkoja Tunisiassa. Saksalaisten miehitettyä myös Vichyn Ranskan marraskuussa 1942 miehittäjän määräyksiä tottelematon kenraali käski joukkonsa saksalaisia vastaan. Tämän seurauksena vangittu kenraali onnistui lopulta pakenemaan ja liittyi vapaan Ranskan joukkoihin.
De Lattre de Tassigny oli yksi korkeimmista ranskalaiskomentajista Ranskan vapautuksessa, ja hän saavutti menestystä etenkin operaatio Dragoonissa. Arvostettu kenraali allekirjoitti Ranskan puolesta Saksan antautumisasiakirjan keväällä 1945, minkä jälkeen komensi Ranskan miehitysjoukkoja Saksassa. Indokiinan sotaan 1950-luvun alussa kenraali osallistui ranskalaisjoukkojen ylipäällikkönä, kunnes vaikea sairaus vei voiton vuonna 1952. Kenraali de Lattre de Tassigny ylennettiin postuumisti Ranskan marsalkaksi.
Lähteitä:
Alexander Swanston – Malcolm Swanston: Toinen maailmansota – historiallinen atlas (2008)
Rikard Drakenlordh: Toisen maailmansodan avainhenkilöt (2015)
Lue myös
-
Historia
