• Puolustusvoimat

Ensimmäinen e-urheilija valittu Urheilukouluun

Counter-Strike -taidot avasivat Lasse ”Zoree” Uroselle paikan Urheilukoulussa.

SEUL ry / Pekka Nummela

Lasse Urosen on määrä astua palvelukseen Santahaminassa huhtikuussa. Kuva FEL:n CS:GO-liigan finaalista Helsingin Tennispalatsista kesäkuulta 2021.

Urheilukoulun 3/22-saapumiserä on historiallinen. Valittujen listalta löytyvät muun muassa Suomen ykköskoripalloilija Lauri Markkanen sekä NHL:ssä kiekkoja torjuva Joonas Korpisalo. Listan ehkä yllättävin ja samalla suurelle yleisölle verrattain tuntematon nimi on Lasse Uronen. Zoree-nimeä käyttävä ja Counter Strikea pelaava Uronen on samalla historian ensimmäinen Urheilukouluun hyväksytty elektronisen urheilun edustaja. 

Vuoden 2014 jälkeen kymmenen eri suomalaista e-urheilijaa on hakenut Urheilukouluun, mutta enen 28-vuotiasta Urosta kukaan ei ole tullut valituksi. Viimeisimpänä Uronen on edustanut suomalaista HAVU Gaming -joukkuetta. 

Urheilukoulun johtajan everstiluutnantti Riku Hartikaisen mukaan e-urheilun kohdalla ei ole tehty valinnoissa mitään poikkeuksia, eikä tulla tekemään koulutuksenkaan osalta.

– Keväällä e-urheilu on yksi laji muiden noin 25 lajin joukossa, joita Urheilukoulussa Kaartin jääkärirykmentissä ja Kainuun prikaatissa palvelee, Hartikainen taustoittaa.

Urheilukouluun on mahdollista tulla valituksi, jos valittavan urheilijan laji on olympialaji tai lajissa on MM-kisat. Valituksi voi tulla myös jos lajiliitto on Suomen olympiakomitean jäsenjärjestö, lajissa on järjestetty virallista kilpailutoimintaa useita vuosia, lajiliitolla on maajoukkuetoimintaa ja liitto sitoutuu tukemaan lajin valmennusta varusmiespalveluksen aikana.

Valintamenettely sama kaikille

Koulun johtajan Hartikaisen mukaan valintaprosessi on kaikille hakijoille samanlainen lajitaustoista riippumatta. 

– Urheilukouluun hakeneet urheilijat osallistuvat Urheilukoulun järjestämään valintatilaisuuteen, jossa testataan fyysistä ja psyykkistä soveltuvuutta koulutettavaksi tiedustelutehtäviin. Tämän lisäksi lajiliitot pisteyttävät urheilijat urheilullisesta näkökulmasta. Valinnat valmistelee valintakollegio, joka ottaa huomioon sekä valintatilaisuuden tulokset että lajiliittojen pisteytyksen. Valintakollegiossa ovat edustajat myös Suomen Olympiakomiteasta ja Pääesikunnasta Urheilukoulun lisäksi. Valintapäätöksen tekee Pääesikunnan koulutuspäällikkö.

Hartikaisen mukaan lajikirjon monipuolistuminen on luonnollista ja erilaiset osaamiskyvyt voivat palvella myös hyvin Puolustusvoimien tarpeita. 

– Sodankäynti teknistyy koko ajan ja edellyttää yhä enemmän tietoteknisiä taitoja myös esikuntien alaisten joukkojen tasolla, vaikka fyysisen kunnon merkitys ei olekaan mihinkään poistunut. Myös urheilu on monipuolistunut uusien lajien synnyn myötä eikä lajeja ole tarkoituksenmukaista vertailla keskenään.

Kaikki saapumiserään valitut urheilukoululaiset löydät täältä.